Blogi on taas ollut vähän aikaa unohduksissa, koska yo-kokeet ovat työllistäneet sekä opiskelijoita että opettajia. Tänään on kuitenkin viimeinen yo-koepäivä meidän lukiossamme, sillä keskiviikkona olevaan saamen kielen kokeeseen ei osallistu ketään; toki hyvin ymmärrettävistä syistä :).
Huomenna alkaa puolestaan lukion koeviikko, joka tuo vaihtelua normaaliin lukujärjestykseen. Koeviikollahan on aamupäivisin kokeita ja puolen päivän jälkeen vapaaehtoinen pohjatunti (= kertaustunti) seuraavan päivän koetta varten. Pohjatunnin jälkeen opiskelijat menevät kotiinsa lukemaan kokeisiin ja opettajat alkavat korjaamaan jo pidettyjä kokeita.
Neljännen jakson koeviikko on näin ruotsinopettajan näkökulmasta hieman erilainen kuin tavallisesti, sillä puhekurssilla RUB16 ei luonnollisestikaan ole kirjallista koetta, vaan jokaisella kurssilaisella on edessään 15 minuuttia kestävä suullinen koe. Koe suoritetaan pareittain ja arvostellaan aivan normaalisti arvosanoilla 4-10. Kokeesta saa erillisen todistuksen, josta voi olla hyötyä esimerkiksi kesätyöpaikkaa hakiessa.
Suullinen kurssi on tarjolla myös englannissa. Ensi lukuvuoden esivalintojen perusteella suulliset kurssit ovat suosittuja, sillä englannin kurssia on valinnut yli 30 opiskelijaa ja ruotsin kurssia yli 20 opiskelijaa. Tämä kertoo siitä ainakin siitä, että opiskelijat ovat ymmärtäneet, että suullisesta kielitaidosta on paljon hyötyä arkielämässä
Lukemisintoa kaikille tuleviin kokeisiin!
- Sanna