keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Opintomatka

Suurin osa kakkosista kävi tässä vähän päälle viikko sitten opintomatkalla, 14. -16.4.

"Itä-Suomen yliopiston Kuopion yksikkö"

Päivä oli pitkä, kun bussi lähti Kuhmosta seitsemän aikoihin aamulla ja lopullisessa määränpäässämme Helsingissä oltiin vasta joskus kaheksalta. Päivän aikana kerkesimme käydä tutustumassa Kuopion ja Jyväskylän yliopistoihin.

Kuopiossa meille kerrottiin yleisesittelyn lisäksi lääketieteen opinnoista 

Kuopion jälkeen jatkoimme Jyväskylään, jossa meidät jaettiin kolmeen eri ryhmään. Menimme kuuntelemaan esittelyä joko musiikin, liikunnan tai kasvatustieteen opintoihin liittyen.


Sitten päästiin Helsinkiin ja oltiin tietysti ihan innoissamme kun päästiin hienoon hotelliin. Majoituimme siis keskustassa olevaan Hotelli Presidenttiin, vaikka ei ehittykään olla siellä pitkään kun piti rynnätä kauppoihin ennenkuin ne sulkeutuivat _b

Kun seuraava aamu valkeni, nousimme pirteinä sängyistä ja menimme hienoon ruokasaliin, jossa oli hurjasti ruokaa. Ruokasalin ikkunoista näkyi eduskuntatalo ja aurinko paistoi :) Lähdettiin tutustumaan Aalto-yliopistoon.

Aalto-yliopiston ekan vuoden opiskelijan esimerkkilukujärjestys
Aalto-yliopiston jälkeen mentiin sivistämään itseämme kansallismuseoon
Käytiin myös tutustumassa Helsingin yliopistoon, siellä oli opiskelijoita esim oikeustieteellisestä, teologisesta ja humanistisesta tiedekunnista yrittämässä houkutella meitä niille opiskelemaan.

Seuraavana, siis matkan viimeisenä päivänä vuorossa oli musiikkitaloon tutustuminen 
Tuo vasemmalla oleva ruskea rakennus oli se hotelli missä yövyttiin!
Eduskuntatalon portailla
Tuomiokirkossa
Kaiken kaikkiaan oli mukava reissu ainaki minun mielestä ja toihan se vähän vaihtelua arkeen :)

Linjakuski Ville :-)

Tässä vielä jonkun turistin ottamia ryhmäkuvia meistä Helsingin tuomiokirkon portailla!


- Sofia

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tervetuloa Maratontansseihin!

Kevään aikana koulullamme näyteltiin ja tanssittiin teatterikurssilla. Ykkösluokkalaisista koostuva näyttelijäporukka ja myös kakkosia sisältävä bändi esittivät Maratontanssit-nimisen näytelmän. Näytelmän dramatisoinnista ja ohjauksesta vastasi iki-ihana Erkki Kähkönen. Näytelmä perustui Horace McCoyn romaaniin Ammutaanhan hevosiakin. Maratontanssit-näytelmä kertoi 30-luvun suositusta viihdemuodosta, jossa parit tanssivat tunteja yhtä soittoa palkkion toivossa. Näytelmässä Gloria Beatty ja Robert Stewarten osallistuivat maratontansseihin, joissa sattui ja tapahtui, ja lopulta Robert ampui Glorian hänen pyynnöstään, ja sen jälkeen itsensä.


Kun ryhmä saatiin kokoon, kokoonnuimme yhdessä ensimmäistä kertaa. Ensimmäisillä kerroilla pelattiin, harjoiteltiin improvisaatiota ja tehtiin erilaisia harjoitteita liittyen näyttelemiseen! Ryhmä läheni toisiaan ja hauskaa riitti. Erkki jakoi meille roolit, ja pikkuhiljaa pääsimme näytelmän kohtausten kimppuun! Roolivaatteet valittiin, näytelmässä esitettyä ”kelankaatokilpailua” harjoiteltiin, unohtamatta vuorosanojen ulkoa opettelua.


Vielä viimeisenä harjoituskertana ennen virallista kenraaliharjoitusta, (jonka esitimme myös yleisölle), olivat vuorosanat hukassa yhdeltä jos toiseltakin. Loppujen lopuksi kenraaliharjoitus sujui hyvin, kuten myös viralliset näytökset! Näytelmän toteutus oli upea, vaikka itse sanonkin. Erkki käytti paljon vaivaa projisointeihin.



Upea kokemus ei varmasti unohdu keneltäkään näyttelijältä. Erkki opetti meille paljon, ja kaiken oppimamme lisäksi saimme pitää hauskaa kavereidemme kanssa! Ilman Erkkiä näytelmästä ei olisi tullut mitään, ja siitä saamme olla ikuisesti kiitollisia hänelle. Ja iso kiitos kuuluu myös loisteliaalle bändillemme, joka soitti mahtavasti! Lopuksi vielä kiitos ja suuri hali näyttelijöille, teitte tästä hommasta ikimuistoisen!
 
- Riikka

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Sähköinen kurssikoe, kokeilukerta 2

Pidin neljännen jakson koeviikolla sähköisen kurssikokeen samalla RUB15-kurssilla, jolla kokeilin koetta jo aiemmin (siis edellisen kurssin rinnakkaisryhmällä RUB15.2). Tällä kertaa kokeen muuttaminen sähköiseksi sujui luonnollisesti paljon nopeammin, koska pohjalla oli jo yksi versio samasta kokeesta ja siihen tarvitsi vain vaihtaa osa tehtävistä. Samoin Edmodon käyttäminen kokeen tekemiseen sujui paremmin, kun tiesi miten kannattaa toimia. Jonkin verran teknisiä ongelmia esiintyi silti, mm. selain kaatui jälleen ja tehtävät meinasivat pomppia itsestään väärään järjestykseen.

Mielenkiintoista oli, että kun ehdotin sähköistä kurssikoetta, kaikki eivät halunneet kokeilla sitä. Ehkä opiskelijat ajattelivat, että vaikean kurssin koe saattaa olla liian vaikea oudolla välineellä ja oudossa ympäristössa suoritettuna? Viiden opiskelijan joukko kuitenkin kokeili koetta, eikä kokeen suorittamisessa ollut mitään teknisiä ongelmia ja palautekin oli positiivista.


Jatkossa olisi tarkoitus kehittää sähköistä koetta monipuolisemmaksi. Ajatuksena olisi ottaa mukaan esimerkiksi kuullunymmärtämistehtäviä, joissa hyödynnettäisiin netissä olevia valmiita materiaaleja. Saattaa olla, että kokeilen sähköistä koetta vielä kerran tänä keväänä, mahdollisesti eri oppiaineessa (englannissa) tai sitten RUB13-kurssilla.

- SJ

torstai 3. huhtikuuta 2014

Metsäpäivä

26.3. oli Metsäpäivä Kontion Koulun ja Kuhmo-talon alueella. Tapahtuma alkoi klo 09.00 jolloin paikalle saapui myös koululaisia eri luokka-asteilta. Kello 11.00 Kuhmo-talon Lentua-salissa alkoi seminaari, jossa oli monenlaista asiaa luontoon liittyen.

Ensimmäisenä me lukiolaiset pääsimme kokeilemaan metsästyssimulaattoria, jonka Kuhmon Riistanhoitoyhdistys oli tuonut paikalle. Simulaattorissa oli kolme vaikeusastetta, paikallaan oleva hirvi, ohi juokseva karhu sekä neljä nopeasti lentävää sorsaa. Kohteeseen osuminen oli yllättävän vaikeaa.



Muistoksi jokainen sai mukaan ampumatuloksensa.



Ulkona Kontion Koulun kentällä oli metsäkoneita ja rekkoja, joihin sai tutustua kuljettajan näkökulmasta. Uteliaina lukiolaisina kuskin penkki täytyi käydä tarkistamassa.



Kuhmo-talon aulasta löytyi monia eri pisteitä. Edustettuina olivat eri pankit, metsäalan ammattilaisia/yrityksiä sekä yksittäisiä henkilöitä, kuten Heimo Kärnä, tuohitöiden Suomen mestari, sekä luontokuvaaja Ville Heikkinen.




Kuhmo-talolla olevista pisteistä löytyi monenkaltaisia arvontoja sekä leikkimielisiä tietokisoja. Tietokisoja oli helppoja sekä myös vähän haastavampia, ja pisteiltä sai mukaan monenlaisia osallistumispalkintoja, kuten kyniä. Alla olevassa kuvassa täytyi tunnistaa Suomen metsissä olevia sieniä, marjoja, sekä muita kasveja.


Harvestian pisteellä täytyi tunnistaa eri puulajit tuoreiden leikkojen (puukiekkojen) avulla. Palkinto oli yksi hienoimmista, moderni kirves.


Paikalla sai tavata myös Anne Kyllösen, Sotsin olympialaisten hopeamitalistin.


Yhdellä pisteellä sai hakea Mottimestarin -titteliä virtuaalisesti halkoja hakkaamalla. Palkintona oli Angry Birds -mukeja. Halkojen hakkaaminen virtuaalisesti oli haastavaa.


Metsäpäivä oli mukava tapahtuma, ja toi varmasti uutta tietoa kaikille. Vierailijoita oli monen ikäisiä, ja kaikille löytyi mielenkiintoista puuhaa ja uutta tietoa.

- Nita Leinonen ja Margareta Kettunen
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...