Ennen päivänäytöksen alkua otettiin ryhmäkuva Kuhmo-talon aulassa. Kiireisen aamun jälkeen oli myös hetki aikaa huokaista, syödä eväitä tai viimeistellä kampauksia. Sitten klo 12.15 alkoi koululaisnäytös, jonne oli saapunut myös muutamia muita katsojia, esimerkiksi senioriopettajia.
Päivänäytöksen jälkeen Wanhat pääsivät nauttimaan ykkösten järjestämässä kahvitilaisuudessa mitä mahtavimmista herkuista. Ykköset toimivat tilaisuudessa tarjoilijoina ja osa Wanhoista käyttikin tätä tilaisuutta hyväkseen tilaamalla kahvia ja kakkua suoraan pöytään.
Iltanäytöstä oli saapunut katsomaan runsaasti ihmisiä. Ennen näytöksen alkua oli aikaa poseerata valokuvaajille Kuhmo-talon aulassa.
Tanssien juontajina toimivat Sophie ja Jyri ja tansseja säesti tänä vuonna tavallista suurempi orkesteri.
Wanhojen tanssit olivat kokonaisuudessaan jälleen kerran aivan upeat! Se mitä iltanäytöksen jälkeen tapahtui jääköön Wanhojen omaan tietoon, mutta oman tanssin viimeinen osa "Missä on jatkot?" liittynee kuitenkin aiheeseen...
tanssien kokonaisuuksista olisi voinut olla enempi kuvia!!
VastaaPoistaKiitos kommentista! Lukion FB-sivulta löytyy runsaasti monenlaisia kuvia (yli 40), joten sieltä löytyy varmasti myös toivomiasi kuvia!
VastaaPoistaNäyttääpä taas siltä, että Kuhmossa on olleet aivan upeat wanhojen tanssit! :)
VastaaPoistaOho, kyllapas tytoilla oli upeat puvut. Siis todellakin.
VastaaPoistaKylla meidan (n) vuotta sitten kaytossa ollut puvusto kalpenee naiden rinnalla