Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijat. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. elokuuta 2017

Opiskelijakunnan yleiskokous

Maanantaina 21.8. järjestettiin lukiolla opiskelijakunnan yleiskokous. Kokouksen järjestelyt hoiti opiskelijakunnan hallitus ja paikalla oli päätöksiä tekemässä heidän lisäksi kaikki lukion oppilaat.


Yleiskokouksessa äänestettiin 2. vuoden opiskelijoista uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja kaksi muuta yleisjäsentä. Ennen äänestämistä ehdokkailta kysyttiin muutama kysymys, kuten "Miksi haluat puheenjohtajaksi?", "Kävisitkö puheenjohtajana kaikissa johtoryhmän kokouksissa?" ja Miten maailma on syntynyt?".


Kysymysten jälkeen äänestettiin. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kalle Kuha, varapuheenjohtajaksi Mari Komulainen, sihteeriksi Jan Karjalainen ja yleisjäseniksi Justiina Väisänen ja Jarno Huotari. Onnea heille!



Kun puheenjohtaja oli valittu oli seuraavana vuorossa uusien jäsenten valitseminen hallitukseen. Uudet jäsenet valittiin uusista oppilaista, lukion 1.vuosikurssin opiskelijoista. 




Uusia jäseniä hallitukseen haki yllättävän paljon, jopa 11. Aluksi heidän täytyi esitellä itsensä ja sen jälkeen keksiä hallituksen uudelle Whatsapp-ryhmälle nimi. Sen jälkeen vuorossa oli taas äänestys.


Hallitukseen ehdokkaista valittiin 5 jäsentä, jotka olivat Juho Pääkkönen, Topi Kähkönen, Aleksei Jablochkov, Emma Heikkinen ja Sini Kemppainen. Onnittelut heillekin!


Teksti Roosa, kuvat Sanna

maanantai 7. syyskuuta 2015

Nahkiaiset 2015

Taas ovat nahkiaiset takana päin ja ainakin kuulemani perusteella uhreillakin (=ykkösilläkin) oli hauskaa!

Voisin kertoa, millaista oli järjestää nahkiaisia ja miltä nahkiaiset näyttivät järjestäjän näkökulmasta.

Meillä nahkiaissuunnitteluporukalla suunnittelun aloittaminen taisi mennä hieman täpärälle, mutta saimme kuin saimmekin suunnitelmat kuntoon ajoissa, ja keskiviikon ja torstain vietimme tuomalla suunnitelmat paperilta käytäntöön. Nahkiaispäivänä, siis torstaina, ensimmäiset aloittivat salin koristelun jo yhdeltä ja puolet porukasta tuli neljältä järjestelemään asiat loppuun, jolloin ensimmäinen ryhmä pääsi levähtämään ennen varsinaisen tapahtuman alkua torilla klo 18.



Saavuimme torille ottamaan ykköset vastaan jo hyvissä ajoin ja ehdimme tehdä toisillemme sotamaalauksetkin. Puimme itsemme kruunuin, hatuin ja serpentiinein.


Pikku hiljaa ykkösiäkin alkoi ilmestyä paikalle ja he saivat ylleen jätesäkit ja vaipat sekä punaiset viirut poskiinsa. Kun kaikki olivat saapuneet ja puettu, käskimme heidät riviin ja aloitimme varsinaisen nahkiaisohjelman. Lukiossahan tarvitaan hyvää peruskuntoa, joten ykköset saivat tehdä aluksi punnerruksia, hyppiä X-hyppyjä sekä kyykätä. Tietysti kakkoset jakelivat virkistäviä vesisuihkuja, jottei kenellekään tulisi liian kuuma.


Sitten ykköset saivat palvoa kakkosia sekä lausua nahkiaisvalan. Juhlavan valan jälkeen tanssittiin vielä letkajenkkaa. Tai ainakin yritettiin.



Letkajenkan jälkeen ykköset jaettiin pareihin ja heidän jalkansa teipattiin yhteen. Heille jaettiin kakkosten kehittelemän laulun sanat, jota laulettiin Tuiki, tuiki tähtösen sävelellä. Sitten ykköset järjestettiin parijonoon ja lähdimme etenemään kohti lukiota samalla kun ykköset saivat laulaa laulua.


Välillä pysähdyimme tanssimaan vanhaa kunnon Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat. Saavuimme lukiolle, ja ykköset otettiin sisälle suorittamaan tehtäviä neljän hengen ryhmissä.

Tehtäviin kuului mm.:
-5 sentin kolikon etsiminen ammeesta, jossa oli vaikka mitä
-portaiden konttaaminen ja esteradan ylittäminen vaipat silmillä
-jauhokuorrutuksen saaminen naamalle


Kun kaikki ryhmät olivat suorittaneet tehtävät mallikkaasti, pääsimme saliin saliohjelman pariin, mutta jääköön se osallistujien muistoihin! ;)

Haastattelin vielä kahta ykköstä heidän mietteistään nahkiaisista.

Hanna, 15B: "Ennen nahkiaisia mua jännitti ja vähän pelottikin. Torilla oli aluksi vähän epätietoinen olo, ettei ihan tiennyt mitä pitäisi tehdä, mutta sitten osallistuin kuitenkin kaikkeen. Varsinkin lukiolle kävelystä jäi mieleen, kun pysähdeltiin välillä. Mä pääsin aika nopeesti sisälle (tekemään tehtäviä), niin ei tarvinnu oottaa kauheesti. Sisältä jäi erityisesti mieleen se kauhee mönjä. Nahkiaisten jälkeen väsytti ja olisi harmittanut, jos en olisi osallistunut. Mulla oli tosi kivaa! Kakkosille suuri kiitos, kun järjestitte!"

Emmi, 15B: "Muakin jännitti ennen nahkiaisia, ku ei oikein tienny, mitä oottaa. Torilla oli just vähä tollanen epätietoisuus, mutta sitte kyllä osallistuin kaikkeen. Mieleen jäi selvästi, kun Krista (kakkonen) karjui siihen megafoniin. Kakkoset muutenki oli aika kivoja. Mä olin samassa ryhmässä Hannan kanssa (sisällä suorittamassa tehtäviä), niin ei paljoa kerinny jännittää, mutta vähän kuitenki jännitti, kun ei tiennyt, mitä tulee eteen. Nahkiaisten jälkeen väsytti ja nauratti. Ainakin sai hauskoja muistoja! Eli kannattaa osallistua! Kiitos kakkosille järjestämisestä!"

Juttu: Christina Piirainen

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ykkösten eka jakso

Lukion ensimmäinen jakso alkaa olla takana päin: vain koeviikko on enää edessä. Ykkösille tämä eka jakso on ollut ehkä se kaikkein jännittävin jakso, mutta hyvinhän tästä on selvitty!

Ensimmäisenä päivänä meillä oli tutoreiden järjestämä ryhmäytymisiltapäivä. Meille esiteltiin koulu ja pelasimme ryhmäytymispelejä ja -leikkejä. Kaikilla oli todella mukavaa!


Jo seuraavana päivänä saimme aloittaa normaalin koulurytmin. Luokkien paikat olivat aluksi tietysti uusia ja muutama oppilas tulikin myöhässä tunneille. Kuitenkin jo parin päivän jälkeen kaikki olivat oppineet luokkien sijainnit.

Huomattavin muutos yläasteeseen verrattuna on oppituntien pituus, sillä lukiossahan tunnit kestävät 75 minuuttia. Aluksi tunnit menivät hitaasti, mutta nyt 75 minuuttia tuntuu menevän yhdessä hujauksessa. Mukavaa pidemmissä tunneissa on se, että tunnilla ehtii oppia enemmän.

Muutoksia on tapahtunut myös läksyjen suhteen. Lukiossa on hieman enemmän soveltavia tehtäviä kotiläksynä ja läksyjä on muutenkin enemmän, joten läksyjen tekemiseen kuluu enemmän aikaa kuin peruskoulussa. Lisäksi esseitä pitää kirjoittaa joka aineesta vähintään yksi.

Muutaman viikon koulunkäynnin jälkeen tuli oppilaskunnan yleiskokouksen aika. Kokouksessa valittiin äänestämällä puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri toisen vuoden hallituslaisista. Lisäksi äänestettiin neljä uutta hallituksen jäsentä ykkösistä. Ehdokkaita oli kahdeksan, joten puolet pääsivät hallitukseen.


Seuraavaksi olivat Nahkiaiset, jotka olivat erittäin mieleenpainuvat. Nahkiaisista voit lukea aiemman postauksen täältä.


Tutustumista ja opiskelua; sellainen on ollut tiivistettynä ykkösten ensimmäinen jakso. Opiskelut ovat lähteneet hyvin käyntiin. Nyt valmistaudutaan ensimmäiseen koeviikkoon ja sen jälkeen jatketaan toiseen jaksoon.

Teksti Christiina, kuvat useampi mediaryhmäläinen

torstai 14. marraskuuta 2013

Kostamuksesta Kuhmoon opiskelemaan

Koulussamme on jokaisella vuosikurssilla 1-2 opiskelijaa Kostamuksesta. Näin ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Jadviga kertoo itsestään (suomennos tekstin lopussa):

Меня зовут Ядвига Самановская,я обучаюсь в гимназии города Кухмо вот уже четвертый месяц.Я приехала сюда учиться из Костомукши.Когда мама выбирала,в какую школу меня отдавать,свой выбор она сделала основываясь на желании,чтобы я изучала финский язык,поэтому я пошла в школу в с углубленным изучением финского языка.Мне всегда нравился финский язык и я всегда учавствовала во всех конкурсах и олимпиадах,последним моим достижением было участие в Республиканской Олимпиаде по финскому языку.

Я давно решила для себя,что хочу обучаться в Финляндии,так как хотела бы получить европейское образование и я просто очень люблю эту страну :) Проблема была лишь с выбором места учебы.Так как я поступала после 9-ого класса,я искала город поближе к дому и в интернете я нашла информацию о нашей гимназии и меня это привлекло.Я была на представлении гимназии в Костомукше,после которого еще более убедилась в том,что хочу поступать именно сюда.
На самом деле я очень нервничала на экзамене,но к счастью я справилась и смогла поступить :)

Учеба в гимназии безумно интересная и,конечно,резко отличается от учебы в России.Несмотря на то,что уроки длятся здесь 75 минут,в отличии от привычных 45 минут в России,я бы сказала,что здесь уроки проходят даже быстрее и увлекательнее.Что так же удивило сразу в первые дни,так это отношение учителей,уроки проходят в доброжелательной и увлекательной обстановке :)

У каждого ученика свое расписание и группы часто сформированны таким образом,что на всех уроках у тебя разные одногруппники,что,как мне кажется,очень интересно.
В гимназии есть музыкальная линия,для тех,кто хочет посвятить себя музыке :) Так же для меня очень примечательно то,как здесь изучают языки,это действительно очень сильные и эффективные программы обучения!Я изучаю финский,английский и шведский,но так же можно выбрать французский,немецкий или русский языки.
Учеба разделена на 5 периодов,после каждого проводится неделя экзаменов по всем предметам за период,это,действительно,довольно не просто,но первые экзамены я сдала вполне успешно.

Так же здесь проводятся интересные праздники,например первокурсников ждет "посвещение в первокурсники",это действительно незабываемое событие в жизни!;)
Как я уже писала,одним из немаловажных критериев при выборе учебного заведения для меня было близкое расположение к дому,поэтому я очень рада,что могу ездить домой каждые выходные,так как пока,первое время, очень скучаю по маме :) За мной всегда приезжает мама,а уезжаю обратно в Кухмо в основном с родителями подруги.
Я очень рада,что в Кухмо я смогла развивать свое хобби-танцы,так как действительно не могу без этого жить.Я уже выступала с сольным номером на вечере танцев в Кухмо и я очень этому рада!

Самое важное для поступления и конечно для учебы,это хорошее знание финского языка!Так как конечно же все преподается на финском и программа довольно трудная.По своему опыту скажу,что мало просто например учить финский в школе,нужно учить финский так же самой и как можно больше,используя все возможности,как общение с финоязычными друзьями,просмотры видео/фильмов и т.д.

Желаю успеха всем тем,кто желает поступить в гимназию!

Ядвига

Minä olen Jadviga Samanovskaja, olen opiskellut Kuhmossa neljättä kuukautta. Tulin tänne opiskelemaan Kostamuksesta. Kun äitini valitsi missä koulussa voisin opiskella, hän halusi, että oppisin suomea. Siksi menin kouluun, joka on suomenkielinen. Olen aina pitänyt suomen kielestä ja aina osallistunut kaikkiin kilpailuihin. Viimeisin saavutukseni oli osallistuminen Karjalan Tasavallan kilpailuihin.

Olin jo pitkään itsekin miettinyt, että halusin opiskella Suomessa, koska minä halusin saada eurooppalaisen koulutuksen ja minä pidän Suomesta. :) Ongelma oli vain valita opiskelupaikka. Koska tulin tänne yhdeksännen luokan jälkeen, halusin etsiä kaupungin, joka olisi lähellä kotia. Löysin netistä tietoa lukiosta ja minusta tieto oli kiinnostavaa. Olin seuraamassa lukioesittelyä Kostamuksessa, minkä jälkeen olin entistä vakuuttuneempi, että haluan oppiskella täällä.

Todellisuudessa olin hyvin hermostunut kielikokeessa, mutta onneksi pystyin selviytymään ja nyt opiskelen täällä :)

Opiskelu koulussa on mielettömän mielenkiintoista ja tietenkin on hyvin erilaista kuin opiskelu Venäjällä. Huolimatta siitä, että oppitunnit kestävät 75 minuuttia täällä, toisin kuin tavanomaiset 45 minuuttia Venäjällä, sanoisin, että oppitunnit sujuvat nopeammin ja mielenkiintoisemmin. Ja yksi asia vielä, joka myös yllätti minut aluksi, oli opettajien asenne oppitunneilla: ilmapiiri on aina ystävällinen ja on aina hauska tunnelma :)

Jokaisella opiskelijoilla on oma työjärjestys ja hänen ryhmänsä muodostavat usein sillä tavalla, että kaikki oppitunnit vietetään eri luokkatoverien kanssa ja mielestäni se on erittäin mielenkiintoista.

Lukiossa on musiikkilinja niille, jotka haluavat omistautua musiikille :) Kieltentunneilla opiskelu on todella tehokasta! Puhun suomea, englantia ja ruotsia, mutta voit valita myös ranskan, saksan ja venäjän kielet.

Lukuvuosi on jaettu 5 jaksoon, jakson loppussa pidetään koevikko kaikissa oppiaineissa. Se ei todellakaan ole helppoa, mutta ensimmäinen koeviikko sujui kuitenkin varsin onnistuneesti.

On myös mielenkiintoisia juhlia, jotka järjestetään täällä, kuten nahkiaiset, se on todella mieleenpainuva tapahtuma elämässä ;)

Kuten kirjoitin, yksi tärkeä kriteeri opiskelupaikkaa valittaessa oli sijanti kotipaikan lähellä, joten olen hyvin iloinen, että voin mennä kotiin joka viikonloppu, koska todella ikävöin äitiä vielä :) Meneen Kostamukseen aina äidin kanssa ja usein tulen takaisin Kuhmoon kaverin ja hänen vanhempien kanssa.

Olen hyvin iloinen siitä, että Kuhmossa voin kehittää harrastustani tanssia, koska en todellakaan voi elää ilman sitä. Minulla jo oli oma tanssiesitys Kuhmon Tanssi-illassa ja olen erittäin iloinen siitä!

Tärkein asia, jos haluaa opiskella Kuhmon yhteislukiossa on tietysti suomen kielen taito. Koska tietysti kaikki kurssit opetetaan suomeksi ja lukion opetus on varsin vaikeaa. Oman kokemukseni mukaan voisin sanoa, että ei riitä​ ​esimerkiksi opiskella suomea vain koulussa, sinun täytyy opiskella suomen kielta niin paljon kuin on mahdollisuksia, käyttäen kaikkia mahdollisuuksia kuten keskustella suomeapuhuvien ystävien kanssa, katsella videoita/elokuvia suomen kielella jne.

Toivotan menestystä kaikille niille, jotka haluavat opiskella lukiossa !

Jadviga

PS. Toivotamme myös Jadvigalle menestystä opinnoissa ja sinnikkyyttä suomen kielen välillä hieman hankalien "koukeroiden" opiskeluun! 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Lukion tyylitaiturit, osa 4

Kengät: Ellos. Farkut: Pajakka. Toppi: H&M. Neule: Löytö kirppikseltä, Kuhmosta

Neljäntenä lukiomme tyylitaiturina esittelemme Nita Leinosen, joka käy ensimmäistä luokkaa lukiossamme. Nita kertoo, ettei noudata mitään yksittäistä tyyliä, vaan ostaa sellaisia vaatteita mistä itse tykkää. Vaatteita löytyy siis hyvinkin monenlaisia ja eri tyyleistä. Hankkiessaan uusia vaatteita Nita kuitenkin ilmoittaa ostavansa ne yleensä H&M:ltä tai Gina Tricotista.


Tulo Kuhmon yhteislukioon on ollut Nitalle aina se ykkösvaihtoehto, eli sitä ei ole tarvinnut miettiä sen enempää yhteishaun aikana. Nita kertoo, että hänen mielestään Kuhmossa on todella hyvä lukio, joten hän jäi tänne. Tähän mennessä hän on tykännyt opiskella lukiossa. Nita kertookin, että lukiossa opiskeleminen tuntuu olevan mukavampaa kuin yläasteella. Kursseja Nitalla on tässä jaksossa kuusi. Läksyjä hän tekee päivästä ja läksyjen määrästä riippuen puolesta tunnista tuntiin.

Tämän sormuksen Nita on saanut lahjaksi. Nita kertoo myös, että hän
tykkää käyttää erilaisia koruja.

Kun kysyn Nitalta suunnitelmista lukion jälkeen, hän ei vielä oikein osaa vastata. Mahdollisia jatkosuunnitelmia voisivat olla opiskelu lääkäriksi, opettajaksi tai kenties jonkinlaiseksi psykiatriksi. Mutta sitähän ehtii vielä miettiä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Abin koulupäivä

Minua pyydettiin kertomaan abin koulupäivästä, joten tässäpä sitä tulee. Heräsin yhdeksältä, koska on torstai ja koulu alkaa minulla klo 10.55  :) Aamuni alkoi perinteiseen tapaan kahvilla ja Kainuun Sanomilla. Tänään ulkomaiden osio käsitteli Sandy-myrskyä, johon syvennyin turhan pitkäksi aikaa..


Katson kalenterista, mitä aineita minulla on tänään. Yhteiskuntaoppia, englannin kertauskurssia ja äidinkielen puhekurssia on aina torstaisin. Pakkasin kirjat reppuun (joita on kaksi kappaletta vaan) ja lähdin kouluun siinä varttia vaille yksitoista. Se kostautui, sillä oli liukasta, joten pyörällä pääsi hitaasti eteenpäin. Kun tulin koululle, olin melkein myöhässä!


Ekalla tunnilla oli Minnan pitämä yhteiskuntaopin toinen kurssi. Olen melkein ainut abi, sillä jätin sen kolmanteen vuoteen laiskuuttani.. Tällä kertaa tunnilla käsiteltiin Yhdysvaltojen finanssikriisiä. Ryhmässä pohdimme kysymyksiä, mitkä on ollu kotiläksynä. Sen jälkeen Minna "hiillosti" vastauksia.

Yhteiskuntaopin kirja. Vauhdikas kansi innostaa opiskelemaan..?
Minna "hiillostaa".

Opettajatkin osaavat vitsailla!

Koulussa oli ruokana kalapuikkoja. Kuten aina, ruokalassa menee kauan, sillä kavereitten kanssa juttellaan pitkään. Puheenaiheet liikkuvat laidasta laitaan.



Ruokailun jälkeen jatkui yhteiskuntaopin tunti. Meillä oli yhteiskuntaopin sanakoe, johon en ollut kovin hyvin harjoitellut, mutta tunnilla kuuntelusta oli tällä kertaa suuresti hyötyä.


Seuraavalla tunnilla oli englannin kertauskurssia. Toisessa kerroksessa voi olla joskus tylsää viettää välituntia, mutta kavereitten kanssa niistä tulee hauskoja :) Toisinaan jutut jatkuu sitten luokkaakin asti.


Enkun tunnilla käsitellään tiivistelmän kirjoittamista yo-kokeessa ja muutenkin. Pääsimme itse tarkistamaan kaverin tiivistelmää ja turhautumaan, sillä tarkistusohje ei vastaa omaa mielipidettä tärkeistä asioista.
                         
  

Pyrin ostamaan kirjat käytettyinä, ja tämäkin kirja on käytetty.

"Pienen" kasan monisteita lähes jokaiselta kurssilta.

Koska kyseessä on englannin kertauskurssi,  teemme englannin yo-kokeita. Näin oppii värittämään palloja eikä menemään sekaisin sitten itse yo-kokeessa kun tarkistaa vastauksia. Yksikin väärä väritetty pallo voi maksaa L:n.


Englannin yo-koetta tekemässä.

Tunnin loputtua jäin hetkeksi aikaa aulaan juttelemaan kavereitten kanssa. Aulan telkkari on saatu viimein takaisin ja niinpä se on ollut aamusta iltaan päällä.

Aulasta löytää välillä kaikkea hämmentävää ja hauskaa. Tällä kertaa jotkut hallituslaiset olivat käyttäneet hyppytunnin hyväkseen ja tehneet seuranhakuilmoituksen.


Aulan nalle ja seuranhakuilmoitus.

Noin kahden jälkeen kouluni loppui. Minulla olisi vielä ollut äidinkielen puhekurssia, mutta se olikin peruttu. Niinpä lähdin hyvillä mielillä kotiin. Koulussa olin melkein 3 tuntia :)


- Jonna (abi)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...