perjantai 25. marraskuuta 2022

Nahkiaiset 2022

Nahkiaiset ovat lukiomme jokavuotinen perinne, jotka järjestettiin myöskin tänäkin vuonna. Koulumme tutorit järjestävät ja suunnittelevat nahkiaiset ykkösille. Nahkiaisten tarkoitus on kasvattaa ryhmän yhteishenkeä ja pitää tietenkin hauskaa.

Tämän vuoden nahkiaiset järjestettiin 1.9. Ensin kokoonnuttiin torilla, jossa puettiin ykkösille tutut ja turvalliset varusteet, jotka suojaavat ykkösiämme Kuhmon vilinässä. Eipä mennyt kauaakaan, kun ykköset alkoivat hyppiä ja pomppia innoissaan musiikin tahtiin (tietysti meidän tutoreiden käskyttämänä!) He jakoivat koko Kuhmolle ilosanomaa siitä, että “kakkonen on ykkönen!!!”
 

Sitten kun alkulämmöt oli saatu, niin lähdettiin siistissä ja turvallisessa jonossa kohti Piilolassa sijaitsevaa linnaa (eli lukiorakennusta). Linnassa alkoikin juhlat, jossa ykköset saivat pelata hauskoja pelejä vuorotellen sekä tietenkin viihdyttivät mahtavaa yleisöämme. Lopuksi testasimme kuinka hyvin ykköset tuntee kakkoset ja voittajille jaettiin tietenkin palkinnot.

Nahkiaisista liikkuu vieläkin niitä perinteisiä kauhutarinoita, joissa melkeinpä kidutetaan koulumme pienempiä. Ennen nahkiaisten alkua ehti käydä kysäisemässä muutamalta ykköseltä millaisia odotuksia heillä on tästä tapahtumasta. Hyvillä odotuksilla olivat kuulemma, joukosta kuului myös läpänheittoa, että tämä olisi tuskaa. Toivotaan, että näin ei ajateltu tämän tapahtuman jälkeen.

Meidän tutoreiden mielestä nahkiaiset olivat oikein onnistuneet, ykköset heittäytyivät loistavasti peleihin ja leikkeihin mukaan, kiitos ja anteeksi ykköset!

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Elämyspäivä 2.3.2022

Keskiviikkona 2.3. vietimme koko lukion väen yhteisen elämyspäivän Vuokatissa. Ajatuksena oli tarjota nuorille virkistystä arkisen aherruksen keskelle kokeilemalla jotain sellaista, mitä monikaan ei ollut aiemmin kokeillut. Päivä oli osa Kuhmon Rotaryklubin Ryla-koulutusta sekä liittyi myös lukion kv-projektiin, jossa yhtenä teemana on pakohuoneet. 


Aamulla yhdeksän aikaan lähdimme kohti Vuokattia kahdella bussilla. Bussimatkan aikana käytiin läpi päivän ohjelmaa ja ryhmäjakoa. Ryhmiä oli yhteensä 10, joissa jokaisessa noin kuusi jäsentä, opettaja tai muu aikuinen mukaan luettuna. 


Päivän aikana jokainen ryhmä vieraili pakohuoneessa, ja olimmekin varanneet kaikki Vuokatissa olevat pakohuoneet: Hullujen Siskojen huone ja The Great Escape-yrityksen SuperParkissa sijaitsevat neljä huonetta. Pakohuoneita varten ryhmät oli jaettu osittain toiveiden mukaan ja osittain arpomalla.

Joko ennen pakohuonevierailua tai sen jälkeen oli vuorossa hampurilaisateria tai salaattilounas. Nämä oli tilattu toiveiden mukaan etukäteen ja ruokailuvuorot oli suunniteltu koronaturvallisesti siten, että kaikki eivät olleet paikalla yhtä aikaa.


Pakohuoneiden pulmien ratkomisen lisäksi nuoret tutustuivat myös hauskaan ja jännittävään Megazone-lasertaistelupeliin yhdessä opettajien kanssa. Tämä taisi olla koko reissun kohokohta! 


Lukion rehtori Eila Vilén oli hyvin tyytyväinen päivän antiin.
– Innostus oli lähes käsin kosketeltavaa!


Rotaryklubin edustajan Tuulikki Huuskon mukaan Ryla-koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osallistujien johtamis- ja työelämävalmiuksia. Rotaryklubi uskoo, että pakohuoneiden tehtävien ratkominen vahvisti osallistujien ongelmanratkaisu- ja tiimityöskentelykykyjä. Pulmien selvittäminen yhdessä ja yhteiseen tavoitteeseen pyrkiminen vie tuloksiin niin pakohuoneissa kuin elämässä ylipäätään.

Kuhmon Rotaryklubi uskoo, että käynti antaa nuorille valmiuksia vaikkapa kehittää ja aikaansaada konkreettista pakohuoneeseen liittyvää tai muuta toimintaa tai tapahtumia Kuhmossa.

Elämyspäivää / Ryla-koulutusta rahoittivat Rotarypiiri 1385, Kuhmo Oy, talousneuvos, metsätalousyrittäjä Arto Appelgren sekä Kuhmon Rotaryklubi. Bussikuljetus järjestyi rotariveli Jaakko Kyllösen myötävaikutuksella.

Teksti: Sanna Juntunen ja Tuulikki Huusko; kuvat Marita Huotari ja Sanna Juntunen
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...