Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abitti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abitti. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. huhtikuuta 2016

Sähköiseen yo-kokeeseen valmistautumista

Lukuvuoden aikana olemme valmistautuneet huolellisesti ensi syksynä alkaviin sähköisiin yo-kokeisiin. Tietokoneita, kaapeleita ja lisälaitteita (mm. kuulokkeita) on hankittu lisää, ohjelmistojen käyttöä (Libre Office) on harjoiteltu ja kurssikokeita tehty sekä Abitilla että muilla sähköisillä järjestelmillä.

Abittiharjoittelua ryhmänohjaustuokiossa.

Syksyllä osallistuimme valtakunnalliseen äidinkielen harjoituskokeeseen ja tällä viikolla valtakunnalliseen yo-kenraaliharjoitukseen. Abittiin on tutustuttu ja käyttöä harjoiteltu myös ryhmänohjaustuokioissa. Vaikuttaisi siltä, että voimme odotella syksyä levollisin mielin, sillä mitään suurta ongelmaa ei ole ilmaantunut yhdessäkään tilanteessa.

Ohjeita ennen äikän harjoituskoetta.
Kurssikoe Edmodolla

Ensimmäiset sähköiset yo-kokeet ovat saksassa, filosofiassa ja maantieteessä, joissa kirjoittajamäärä on suhteellisen pieni. Pienen lukion etu on se, että meillä riittää tietokoneita kaikille kirjoittajille; kenenkään ei tarvitse tuoda omaa konetta yo-kokeeseen.

Tärkeitä taitoja sähköistä yo-koetta varten ovat mm. Libre Officen käyttö, selainikkunoiden järjestely siten, että näkee kysymykset ja aineistot yhtä aikaa sekä erikoismerkkien, mm. @-merkin lisääminen. Näitä kannattaisi jokaisen lukiolaisen harjoitella ihan vapaa-ajallakin. :)

Teksti ja kuvat: Sanna

torstai 21. toukokuuta 2015

Vesopäivä ja abittikokeilu

Lauantaina 16.5. opettajat viettivät veso-päivää, jonka pääaiheena oli valmistautuminen sähköistä yo-koetta varten.

Harjoittelimme ensin laatimaan kurssikokeita Abitti-järjestelmällä. Tällä hetkellä sillä on mahdollista tehdä kolmenlaisia tehtäviä: esseitä, monivalintatehtäviä ja aukkomonivalintoja. Kurssikokeen laatiminen on helppoa, mutta hieman enemmän tietokonetaitoja tarvitaan, mikäli kokeeseen aikoo laittaa kuuntelutehtäviä tai kuvia/matemaattisia kaavoja. Näitä ei voi laittaa suoraan, vaan editorin kautta. Äänitiedostot tulee myös muokata tiettyyn muotoon, mikä vie aikaa.


Kun olimme laatineet harjoituskokeet, kytkimme tietokoneet luokan sisäiseen verkkoon kaapeleilla ja kokeilimme koneiden käynnistämistä usb-tikuilta. Suurin osa koneista oli laitettu käynnistymään automaattisesti suoraan tikulta, mutta osan kanssa oli ongelmia. Kun näpyttelimme aikamme F9-näppäintä, myös ne koneet saatiin käynnistymään oikein. Yksi koneista oli siis palvelinkone (kuvassa) ja loput opiskelijoiden koneita.


Saimme kokeiltua muutamaa laatimaamme koetta onnistuneesti ja päätimme harjoittelun tyytyväisenä. Seuraavana oli vuorossa kokeilu opiskelijoiden kanssa maantieteen kokeessa parhaillaan menossa olevan koeviikon ensimmäisenä päivänä.


Näin Heli kertoo kokeen sujumisesta:

Ensimmäinen virallinen Abitti-koejärjestelmän testaus meni hyvin – niin hyvin, että ajattelin pitää muitakin tämän koeviikon kokeita sähköisesti tuolla järjestelmällä. Itse koe sujui täysin teknisittä ongelmitta, vaikka Tommin ja Sannan numero odotteli jo valmiina minun puhelimen näytöllä, jos hätä tulee :)

Koekaniineina olivat siis GE1-kurssilaiset ja 11 opiskelijan ryhmä. Tommi oli asentanut 8 konetta, eli suurin osa pääsi heti tekemään sähköistä koetta. Kun nämä kahdeksan opiskelijaa olivat kokeen tehneet, he sammuttivat järjestelmän kokonaan, jolloin loput pääsivät tekemään sähköisen kokeen. Muut siis tekivät sillä aikaa perinteistä paperikoetta, pitihän minulla olla varasuunnitelma, jos vastaukset katoavat jonnekin bittiavaruuteen…


Kaikki vastaukset löytyivät palvelinkoneelta ja sain tallennettua ne onnellisesti koneelle, yhtä onnellisesti tarkistin ne samana iltana. Tarkistaminen Abitilla oli itse asiassa mielestäni sujuvaa, koska teksteissä oli se kommentointiosuus. Suurin osa opiskelijoista oli laittanut sähköpostiosoitteensa, jonne arvioidut vastaukset sitten saapuvat.


Kyselin opiskelijoiden kommentit aiheesta: kaikkien mielestä koejärjestelmä oli helppokäyttöinen. Tehtävätyypit (eli monivalinnat ja pienesseet) olivat oppilaiden mielestä sujuvia. Puolet oli sitä mieltä, että sähköiseen kokeeseen oli helpompi vastata kuin paperiselle. Perusteluina esitettiin, että koneella on helpompi kirjoittaa pitempiä vastauksia ja käsialaa ei tarvitse miettiä koneella kirjoittaessa. Muutama vastasi, että ei ole merkitystä, kirjoittaako käsin vai koneella. Osa oli sitä mieltä, että käsin kirjoittaminen on helpompaa, koska esseen pituutta ei hahmota koneella kirjoittaessa. Kysyin myös sitä, oliko mukavampi tehdä koe sähköisesti kuin käsin paperille. Tässä vastauksia:

- mukavaa vaihtelua tehdä koneella
- ei merkitystä/samanlaista
- joo/sähköinen parempi


Valmistautuminen sähköistä yo-koetta varten on siis hyvällä mallilla ja syksyllä jatkamme 2.10.2015 valtakunnallisella harjoituskokeella. Keväällä 2016 on vuorossa valtakunnallinen kenraaliharjoitus (6.4.).

Teksti ja kuvat: Sanna ja Heli

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Abittikokeilu, osa 2

Sähköisen kokeen testaaminen jatkui seuraavana päivänä, kun sain koululta muistitikkuja ja verkkokaapelin. Ensiksi abitin nettisivulta piti ladata omalle koneelle ohjelma, jolla pystyy valmistamaan opiskelijan koneen käynnistystikkuja ja koetilan palvelintikun. Itse ohjelma latautui ja toimi moitteettomasti, mutta ohjelmiston viimeisimmän version päivittäminen kesti tuhottoman kauan. Ehkä työpaikan koneella ja nettiyhteydellä homma olisi sujunut nopeammin, mutta tavallisella opettajalla ei ole työkoneeseen järjestelmänvalvojan oikeuksia, joita tikkujen tekemisessä tarvitaan. Kokeilu oli siis pakko tehdä omalla läppärillä kotona.


Myös itse tikkujen käsittely opiskelijan tikuksi ja palvelintikuksi oli hidasta puuhaa. Lisäksi suojattu tikku, johon pitää laittaa salasana, ei toiminut (ohjelma ei tunnistaunut sitä).


Tikkujen valmistamisen jälkeen kokeilussa oli muutaman päivän tauko. Lopulta koeviikon eräänä vähemmän työläänä päivänä päätin koettaa käynnistää kotona koneet tikulta.

Vain vähän sormenjäkiä mustassa läppärissä... :)

Alkuasetelma näkyy ylläolevassa kuvassa. Kaksi läppäriä, muistitikut ja kaapeli, joka tulee kytkeä sitten kun koneet on saatu käynnistettyä tikulta.


Olin käynnistänyt läppärin tikulta aiemmin eräässä koulutuksessa, joten tiesin periaatteessa kuinka se tapahtuu. Painetaan virtanäppäintä ja sitten näpytellään joko esc, del tai jotain funktionäppäintä. Tällä koneella oikean näppäimen löytämiseen meni hetki aikaa, mutta lopulta paljastui, että näppäin oli F2. Tästä avautui kuvassa oleva näyttö.

Sitten alkoivat ongelmat. Koetin lisätä muistitikun usb-portista ensimmäiseksi buuttausvaihtoehdoksi ja luulin jo onnistuneeni, kunnes huomasin, että kone käynnistyi aivan normaalisti. Kokeilin uudelleen ja taas sama homma. En siis onnistunut käynnistämään tätä konetta tikulta.


Toisen koneen kanssa kävi melkein samalla lailla. Ensin en meinannut millään päästä valitsemaan asetuksista, että kone käynnistyisi tikulta, jouduin katselemaan netistä ohjeita. Lopulta kuitenkin tässäkin koneessa sama F2-näppäin toimi, kun sitä aikani näpyttelin.

Luulin, että sain asetukset oikein ja kone alkoikin käynnistyä uudelleen, mutta sen jälkeen tuli virheilmoitus. Kokeilu loppui sitten siihen...onneksi kone ei kuitenkaan mennyt ihan sekaisin.

Tulin siis siihen tulokseen, että ainakaan tältä humanistilta ei onnistu Abitin kokeileminen ilman IT-apua. Siispä seuraavan kerran jatketaan kokeilua koululla Tommin opastuksella, kun nyt kuitenkin on tikut ja kaapeli valmiina:)

Teksti ja kuvat Sanna

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Abittikokeilu, osa 1

Kun koeviikko oli alkanut ja sain ensimmäiset kokeet korjattua päätin testata, kunka humanisti osaisi laatia sähköisen kokeen Abitti-järjestelmällä. Tätä ennen olin laatinut ja tarkistanut sähköisiä kokeita Edmodon kautta.

Tiesin, että kokeilua varten tarvitaan ainakin muistitikku. En ole tikkuja juuri käyttänyt sen jälkeen kun otin käyttöön Dropboxin. Löysin kotoani tasan yhden sellaisen muistitikun, jonka voin tyhjentää tätä tarkoitusta varten (työpaikallahan tikkuja olisi tietenkin ollut enemmänkin, mutta kuka sinne nyt kokeenkorjauspäivänä asiakseen lähtee tikkuja hakemaan?). Siirryin Abiitin sivulle kohtaan ohjeet: Alkuun pääset kahdella tietokoneella, kolmella muistitikulla ja verkkokaapelilla. Kokeen laadintaan pääset tutustumaan vaikka heti! Kaksi konetta kyllä löytyi, mutta pitäisi olla kolme tikkua ja kaapeli? Jaa-a, mitähän tästä tulisi...

Päätin kuitenkin kokeilla sen verran mitä kykenin (sen yhden tikun avulla). Olin jo aikaisemmin rekisteröitynyt Abitin käyttäjäksi ja kirjauduin nyt sisään sivulle. Aluksi piti kirjoittaa kokeen nimi ja päivämäärä.


Koska Abitti ei sisällä vielä kovin monipuolisia tehtävätyyppejä, päätin laittaa testikokeeksi psykologian kokeen, jossa olisi esseevastauksia.


Kysymysten laadintaeditoria oli helppo käyttää ja oli kätevää kun koetta voi myöskin esikatsella.


Kun tehtävät oli laadittu, ne piti ladata omalle koneelle zip-tiedostona ja siirtää siitä sitten muistitikulle. Tästä eteenpäin en päässytkään ilman lisätikkuja ja kaapeleita, joten kokeilu jatkuu sitten myöhemmin. Stay tuned!

Teksti ja kuvat Sanna
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...