keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Vappuaatto lukiolla

Vappuaattona 30.4. piristimme opiskelua pienellä simajuhlalla, johon yhdistimme myös pukeutumishaasteen. Aamulla klo 9.00 alkaen oli salissa ja luokassa 226 tarjolla munkkeja ja simaa kaikille opiskelijoille ja henkilökunnan jäsenille. Henkilökunta oli pukeutunut ylioppilaslakkeihin ja muuhun vappuun sopivaan vaatetukseen, kuten yliopistohaalareihin ja/tai serpentiineihin. Myös opiskelijat oli haastettu pukeutumaan vapputyyliin ja osa olikin ottanut haasteen vastaan. Paras asu palkittiin pitsalahjakortilla.


Puolen päivän aikaan abit saapuivat koululle nauttimaan pitsaa ja limsaa. Penkkareita ei tänä vuonna järjestetty laisinkaan, joten tämä pieni tilaisuus oli tavallaan viimeinen kokoontuminen koulurakennuksessa oman luokan kanssa. Ennen pitsan syömistä opettajat olivat valmistelleet yllätykseksi lyhyen Powerpoint-esityksen, jossa muisteltiin abien lukioaikoja.


Iltapäivällä oli vielä ohjelmassa vierailu Juminkeossa, jossa oli taiteilija Riikka Palosen näyttely. Näyttelyn nimi oli Alku ja sen ytimenä oli Kalevalasta ammennettu myyttisyys maalauksina ja ryijyinä.


Vappuaaton ohjelma oli mukavaa vaihtelua korona-ajan tapahtumaköyhään arkeen. Toivottavasti ensi lukuvuonna voimme järjestää muitakin tapahtumia entiseen tapaan.

Teksti Sanna, kuvissa useita kuvaajia
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...