Näytetään tekstit, joissa on tunniste yo-kuuntelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yo-kuuntelut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. syyskuuta 2014

ABI-15!

Kesä oli kuuma ja ihana, mutta loppui kovin aikaisin tänä vuonna. Noin kuukausi sitten meidän vuoden 2015 abiturienttienkin piti palata viimeiseksi kouluvuodeksi penkkiä kuluttamaan. Ennen kuin huomasimme, meille annettiin nivaska papereita ja viimeisillekin tietämättömille kirjoituksiin ilmoittautuneille lahjoitettiin ”tuomiopäivien” päivämäärät.


Hurjaa huomata, että aikaa on kulunut niin paljon, että meillä 2012 lukion aloittaneilla on näytön paikka edessä. Kuuntelut alkavat jo ensi viikolla. Minua ainakin keskipitkän ruotsin ylioppilaskokelaana hirvittää tiistai-aamun koetus. Seuraavana päivänä onkin sitten saksan, erään suosikkiaineeni lyhyen oppimäärän korotusyritys. Koulun ainoana lyhyen kielen koetta tekevänä jännittää aika paljon enemmän, kun ei ole vertaistukea muista oppilaista. Kokonaisuudessa kirjoitan siis syksyllä kaksi kieltä ja yhden reaaliaineen.


En onneksi ole ainoa reaalin kirjoittaja. Ja vaikka aine ei olisikaan sama tai edes koe samana päivänä, on luokkakavereiden kanssa helpottavaa kriiseillä lähestyvistä päivistä, lukemattomuudesta ja/tai lukemisen määrästä, läksyistä tai no… ihan mistä tahansa. :)

Abiturienteilta kysytään usein, mitä he miettivät ja miltä heistä tuntuu. Sain nakitettua muutaman ikätoverini pieneen tenttiin paljastamaan jos ei nyt synkimmät, niin ainakin yleiset tuntemuksensa.

Lauri, Heidi ja Margareta odottavat kirjoituksia kohtalaisen rauhallisina.

Lauri kirjoittaa tänä syksynä historian ja yhteiskuntaopin, koska on pitänyt niistä aineista. Vaikka hän on yrittänyt valmistautua koettelemuksiinsa hyvin, myöntää hän, että toisinaan hapottaa. Kirjoituksia ajatellen olisi voinut tehdä jo kurssien aikana enemmän töitä, ja kun koulun tuomat läksyt ja kurssityöt ilmestyvät pitkin jaksoa, tuntuu työmäärä vähän turhan isolta. Keväällä lukulomaa vauhdittavat pakollisen äidinkielen lisäksi pitkä matematiikka ja englanti kera fysiikan. Jatkosta Lauri ei vielä osaa sanoa varmaksi, mutta armeijan jälkeen hän voisi hakea pelastuspuolen ammattikorkeakouluun.

Myös Heidi kirjoittaa kaksi suosikkiaan, historian ja kemian. Hän on astumassa kemian koetilaan jo toista kertaa, koska kevään arvosana jäi turhan kauas halutusta. Se ei kuitenkaan estä häntä tavoittelemasta ansaitsemiaan arvosanoja. Historia sen sijaan on ollut tähän mennessä mukava ja mielenkiintoinen aine, eikä hän siksi nähnyt syytä olla kirjoittamatta sitä. Kirjoitettaviksi keväälle jäävät fysiikka, pitkä englanti ja laaja oppimäärä matematiikasta sekä äidinkieli, joista mikään ei hirveitä määriä pelota. Kirjoituksien läheneminen vain stressaa, mikä ei yllätä ketään. Suunnitelmat ovat korkealla, fysiikkaa yliopistossa, kenties jopa tähtitiedettä tai matemaattisten aineiden opettaja.

Margareta sen sijaan suuntautuu luonnontieteisiin. Hän on jo kerran kirjoittanut terveystiedon, koska se on häntä itseään kiinnostava aine ja melko tärkeä aine arkielämässäkin. Syksy rytmittyy siis korotusterveystiedon, ruotsia vahvemman matematiikan ja biologian mukaan. Biologia on Margaretasta erittäin mielenkiintoista, ja hän toivoo voivansa opiskella sitä myös jatkossa yliopistossa. Myös luonnon merkitys hänen elämässään kiinnostavana asiana on vaikuttanut aineen valintaan. Ensi vuoden puolella hän aikoo näillä näkymin kirjoittaa maantiedon, äidinkielen ja pitkän englannin. Margaretan mielestä abivuosi on tähän mennessä tuntunut mukavan kevyeltä ja leppoisalta, vaikka kirjoitukset alkavatkin jo ensiviikolla.

Kaikkien mielestä lukiossa on paljon hyviä puolia. Vaikka lukio on vaihtelevasti ollut haastavaa, kuten näin abivuoden ensimmäisessä jaksossakin, he ovat pitäneet koulusta. Kirjoituksista heräävät tunteet vaihtelevat, mutta ainakin tämä kolmikko niistä uskoo selviävänsä. Lukiomme pienuus on ollut edukseen, meillä on hyvä ilmapiiri ja pienehköissä ryhmissä on helpompi opiskella. Kun lukiota on alle sata koulupäivää jäljellä, saa myöntää, että sen päättyminen herättää haikeutta. Vaikka toisinaan kiukuttaa, on lukio jättämässä meihin muistoja, joita vaalitaan varmaan vielä vuosikymmentenkin päästä. Erään viimevuoden abin sanoin ”Nauti vielä kun voit!”

Vaikka kirjoitukset saattavat pelottaa hieman tahi ehkä jopa paljon, uskon, että tästä tulee vielä mahtava vuosi.

PS. ABI-15!!

Teksti ja kuva: Kaisa

maanantai 9. syyskuuta 2013

Ruotsi edelleen suosittu yo-kirjoitusaine


Syyslukukausi alkoi vasta muutama viikko sitten, mutta abiturienteilla on jo edessään syksyn yo-kirjoitukset. Monet valitsevat syksyllä kirjoitettavaksi ruotsin keskipitkänä oppimääränä. Näin ovat tehneet myös Kuhmon yhteislukion opiskelijat Erika Kampman, Heli Komulainen ja Jaakko Väisänen. 

Erika, Heli ja Jaakko ovat kerranneet ruotsia kahdella kurssilla lukuvuoden ensimmäisen jakson aikana.

Ruotsin kieli on lukiossa pakollinen oppiaine, jota opiskellaan vähintään viisi kurssia. Kuhmon yhteislukiossa on lisäksi tarjolla viisi valinnaista kurssia, joilla joko kerrataan tai syvennetään kielitaitoa. Ruotsin kielen ylioppilaskokeeseen ei ole kuitenkaan pakko osallistua. 

- Mielestäni pakkoruotsin voisi poistaa, jolloin ainoastaan halukkaat opiskelisivat ruotsia. Tai sitten olisi hyvä jos voisi valita ruotsin ja venäjän välillä täällä itäisemmässä Suomessa, Jaakko kommentoi ajankohtaista ns. pakkoruotsikeskustelua.

Jaakko kirjoittaa ensimmäisiä aineitaan ruotsia ja biologiaa nyt syksyllä, kun taas Erika ja Heli jatkavat jo keväällä aloitettua tutkintoa. Erika kirjoitti keväällä terveystiedon, kuten monet muutkin lukiossamme. Heli kirjoitti keväällä maantieteen ja saksan.

- Hieman jännittää millaista yo-kokeen tekeminen on, kun ei aiemmin ole kirjoittanut, toteaa Jaakko.

Heli vietti lukuvuoden 2011-2012 vaihdossa Saksassa. Siellä hän oppi kaiken tarvittavan kielestä kevään saksan yo-kirjoituksia varten, eikä hänen tarvinnut enää itse kirjoituksia stressata.

- Luulin ennen matkaan lähtöä, että saksan kielen oppiminen vaikeuttaisi ruotsin opiskelua kielten erilaisuuden takia. Huomasin kuitenkin, että ruotsin kielessä on paljon samankaltaisia sanoja kuin saksassa, joten ruotsin opiskelu enemmänkin helpottui, Heli kertoo.

Helillä ja Erikalla on monenlaisia tekniikoita ruotsin opiskeluun. He keskittyvät enemmänkin ruotsin oppimiseen elokuvista ja kirjallisuudesta, kuten esimerkiksi Henning Mankellin tuotannosta. Kuitenkin oppikirjojen kappaleitakin luetaan ahkerasti ja kielioppia kerrataan. Vanhojen yo-kokeiden tekeminen tuo hyvää harjoitusta.

- Yle Fem kanavan katsominen on hyödyllistä, kuten myöskin kavereiden kanssa yhdessä opiskelu, kertoo Erika.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat näillä abeilla vielä hieman mietinnän alaisena. Erika miettii yliopistossa opiskelua. Helikin miettii yliopistossa opiskelua, alanaan mahdollisesti kehitysmaatutkimusta tai logopediaa. Ulkomaillekaan lähtö ei ole poissuljettu. Jaakko ei vielä tiedä mitä mahdollisesti haluaisi opiskella.

Abit aloittivat viimeisen vuotensa Kuhmon yhteislukiossa hyvissä mielin ja penkkareita odotellen.

Syksyn ylioppilaskokeet alkavat tänään ruotsin kuuntelulla ja jatkuvat kolmen viikon ajan. Lycka till!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kielten yo-kuuntelut lähestyvät

Kuhmon yhteislukiossa on kaksi tilaa, joita kutsutaan studioiksi: äänitysstudio ja kielistudio. Nyt kun kielten yo-kuuntelukokeet ovat jo aivan nurkan takana, siis jo ensi viikolla, on jälleen aika valmistella kielistudio priimakuntoon kokeita varten. Tämä tarkoittaa sitä, että seiniltä peitellään tai otetaan pois kaikki materiaali, josta voisi saada jotain apua kuuntelukokeessa tai joka voisi häiritä keskittymistä.

Takaseinä täytyy tyhjentää materiaalista.

Nämäkin täytyy poistaa, koska tekstiä on myös vierailla kielillä.

Samoin kuuntelulaitteen toiminta tarkastetaan ja luokkaan hankitaan varajärjestelmä, joka on ylioppilastutkintolautakunnan sääntöjen mukaan pakollinen mahdollisia ongelmatilanteita varten. Ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen laitteiston toimivuuden kanssa ei kuitenkaan ole ollut minkäänlaisia ongelmatilanteita.

Monissa lukiossa on luovuttu perinteisestä kielistudiosta. Tällaisissa koulussa kielten kuuntelut tapahtuvat joko tavallisten kaiuttimien kautta tai erilaisten langattomien kuuntelujärjestelmien välityksellä. Ylioppilaskuuntelut tehdään joko yhtä aikaa monessa luokassa tai suurena massana liikuntasalissa.

Näkymä opettajanpöydän takaa.

Meillä kielistudiota pidetään edelleen tarpeellisena, vaikka meiltä löytyisi myös langattomat kuuntelulaitteet. Paitsi että se on tarpeellinen, ovat opiskelijat myös kertoneet, että kielistudio on yksi heidän lempiluokistaan, mm. koska se on tilava ja pulpetit ovat hyvin aseteltuja. Erityisesti yo-kuunteluissa kielistudio on suorastaan erinomainen. Itse studiolaite on varmatoiminen, koska kuulokkeet eivät ole langattomia. Tämä tarkoittaa, että pään kääntäminen kesken kuuntelun ei aiheuta mitään ylimääräisiä rätinöitä tai signaalin katoamista. Äänenvoimakkuutta on helppo säädellä opiskelijan pulpetilla olevasta kontrolliyksiköstä ja koska istumapaikkojen välille nostetaan pienet seinät, jokaisella on oma tila, jossa voi keskittyä rauhassa kysymyksiin ja kuuntelemiseen.

Opiskelijan kontrolliyksikkö ja headset.

Väliseinät näyttävät tältä.

Yo-kuunteluja varten on tärkeää, että myös koulun ympäristö on rauhallinen, jotta ulkopuolelta tulevat äänet eivät sotke kuuntelijoiden keskittymistä. Lukiomme ei onneksi sijaitse vilkkaasti liikennöidyn tien varrella tai koulun vieressä ei ole lentokenttää tai rautatietä. Abit saavat kuunnella aivan rauhassa. Ainoa potentiaalinen häiriöääni voisi tulla lumitöitä tekevästä traktorista, joten toivotaan, että ensi viikolla ei pyrytä kovin suuria kinoksia! :)

Lunta on tänä vuonna toistaiseksi aika vähän.

Kuten monena vuonna, myös tänä keväänä englannin kuuntelukoe järjestetään kahdessa vuorossa. Suurin osa kuuntelee ensimmäisessä vuorossa ja pieni joukko odottelee vuoroaan viereisessä luokassa opettajan valvonnassa. Muissa kielissä kuuntelijoita on niin vähän, että useampia vuoroja ei tarvita.

Tämännäköinen on yo-kuuntelujen sinetöity CD (mallikappale vuodelta 2009).

Onnea kaikille kuuntelukokeisiin!

PS. Vielä ehtii harjoitella, eli kieltenopettajilta voi hakea vanhoja yo-kokeita vastauksineen kotilainaksi.

torstai 3. tammikuuta 2013

MuTa ja muuta mukavaa

Blogi on ollut muutaman viikon joulutauolla, mutta postauksia alkaa nyt kevätlukukauden käynnistyttyä tulla normaaliin tahtiin. Vuoden 2013 ensimmäisessä postauksessa on hyvä käsitellä joitakin tulevien viiden kuukauden tapahtumia.

Heti tässä tammikuussa (13.1-17.1) saamme Comenius-projektin puitteissa vieraita Puolasta. Vieraaksi tulee englannin opettaja ja muutamia opiskelijoita.

Helmikuussa alkavat ylioppilaskirjoitukset, on penkkarit ja Wanhojen Tanssit. Yksi viikko kuluu siis kokonaan poikkeavan ohjelman parissa, sillä esimerkiksi penkkaripäivänä varsinaista opetusta ei ole laisinkaan (hauskanpitoa sitäkin enemmän). Penkkariohjelman suunnittelu on luultavasti ollut jo pidemmän aikaa työn alla.

Kuva viime vuoden Wanhojen Tansseista (taitavasti kuvatut varjot!).

Maaliskuun alussa ohjelmassa on mahdollisesti talvivirkistäytymistapahtuma ja loman jälkeen kirjoitukset jatkuvat parin viikon ajan.

Tämän lukuvuoden yksi kohokohdista lienee musiikki-tanssiprojekti, joka kulkee toistaiseksi työnimellä MuTa. Projektissa yhdistyvät siis musiikki ja tanssi, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan tavallinen musikaali. MuTa-projektin esityspäivä on keskiviikko 17.4.2013 ja se esitetään Kuhmo-talolla. Päivänäytös on perusopetukselle ja mahdollisesti kutsuvieraille, iltapäivällä on näytös lukion omalle väelle ja kutsuvieraille ja illalla on kaikille avoin näytös klo 19.00.

Kevätlukukauden aikana Comenius-projektin osallistujia lähtee myös käymään toistamiseen Saksassa ja eräkurssilaiset seikkailevat jossain erämaassa (?) kurssin toista osioita suorittamassa.

Lukukauden päättää luonnollisesti ylioppilasjuhla Kuhmo-talolla.

Monenlaisia tapahtumia on siis tiedossa eikä tässä suinkaan ollut kaikki, mitä lukiolla tämän kevään aikana tapahtuu. Sen voi kuitenkin todeta, että ainakaan kuolettavan tylsää ei tule olemaan! :)

PS. Kannattaa seurata blogia ja Facebook-sivua, niin pysyy kärryillä eri tapahtumista.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Abit valmiita ylioppilaskirjoituksiin

Syksyn yo-kokeet ovat jo aivan nurkan takana. Abiturientit ovat valmistautuneet kirjoituksiin huolella - osa on aloittanut valmistautumisen jo varhain kesällä, kun taas viimeisimmät ovat aloittaneet lukemisen vasta viime viikkoina. Jenna Koskelo, Merika Vanninen ja Valtteri Moilanen odottavat tulevia kirjoituksia jännityksellä, mutta eivät stressaa turhaan.

Valtteri, Merika ja Jenna
- Ei kirjoitukset varsinaisesti stressaa mutta aiheuttaa jännitystä, josta on hyötyä yo-kokeisiin lukiessa, toteaa ruotsin ja yhteiskuntaopin kirjoittava Jenna Koskelo.

Kirjoituksiin lukiessa on noudatettu jo aikaisemmin hyviksi koettuja vinkkejä. Ruotsin kokeisiin valmistautuvat Merika Vanninen ja Jenna Koskelo ovat harjoitelleet mm. lukemalla kirjoja, kertaamalla sanoja ja kielioppia, sekä katsomalla ja kuuntelemalla ruotsinkielisiä ohjelmia.

- Yle Fem on ollut kätevä apu kirjoituksiin harjoitellessa. Myös ruotsinkielisten lehtien ja blogien lukemisesta on ollut hyötyä, vinkkaa Merika Vanninen.

Erityinen apu Jenna Koskelolle ruotsin kirjoituksiin harjoitellessa on ollut Pohjola-Nordenin järjestämä kymmenen päivää kestänyt stipendimatka Norrrbottenin lääniin Piteåån Framnäs Folkhögskolaniin.

Ohjelmassa oli arkipäivinä kuusi tuntia ruotsin opiskelua luokissa ruotsalaisten opettajien kanssa. Opiskelun jälkeen käytiin yleensä jossain opintomatkalla, esim. Storforsenilla, joka on Pohjoismaiden suurin valjastamaton koski ja Solanderparkissa, joka on tutkimusmatkailija Daniel Solanderin syntymäpaikka. Iltaisin ohjelmassa oli myös elokuvien katselua, shoppailua ja ”spesiaali-iltoina”, kuten pite-afton ja finsk-afton, esiteltiin eri maiden kulttuureja.

- Oli aivan ihana reissu! Främnäs oli kaunis paikka ja meille oli järjestetty paljon tekemistä. Ruotsin puhuminen onnistui sujuvasti vailla sen suurempia ongelmia, kertoo Jenna.

Valtteri Moilanen on seurannut ahkerasti uutisia, kerrannut oppikirjoja ja katsellut dokumentteja opiskellessaan yhteiskuntaopin kirjoituksia varten. Erityisen tärkeää on pysyä ajan tasalla, sillä oppikirjoissa on osittain vanhentunutta tietoa. Valtteri kirjoittaa myös matematiikan, jota varten hän on kerrannut ja laskenut oppikirjojen tehtäviä.

Haastattelemillamme abiturienteilla on jo suhteellisen selvät tulevaisuuden näkymät. Valtteri Moilanen aikoo mennä lukion jälkeen armeijan soittokuntaan, jonka jälkeen hän aikoo suunnata opiskelemaan muusikoksi, taikka yliopistoon jotain yhteiskuntaoppiin liittyvää alaa. Merika Vanninen pitää välivuotta mahdollisena ideana, jonka jälkeen hän aikoo suunnata opiskelemaan markkinointia. Jenna puolestaan haluaa opiskella jälkeen yliopistossa, mutta tiedekunnan valinta on vielä epävarma.

Kielten yo- kuuntelut ovat ma 10.9.- ke 12.9. ja kirjalliset kokeet alkavat äidinkielen tekstitaidon kokeella pe 14.9.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Talvilomaa odotellessa

Blogi on ollut pienellä hengähdystauolla, koska helmikuu on lukiossa perinteisesti kiireistä, mutta mukavaa aikaa. Helmikuuhun mahtuvat yo-kokeiden alkaminen äidinkielen kokeella sekä kielten kuunteluilla, abien penkkarit ja niiden valmistelu sekä Wanhojen tanssien harjoittelu + esittäminen Kuhmo-talolla.

Tänä vuonna penkkarit olivat jälleen hauskat ja niihin oli panostettu sekä ohjelman että pukujen puolesta. Rooliasuina olivat esim. Jani-Petteri, Kleopatra ja enkeli. Opettajat olivat harjoitelleet omaa ohjelmanumeroaan yhteensä kolmella eri kerralla ja siihen nähden soittaminen sujui (ainakin omasta mielestämme) vähintäänkin kohtalaisesti. :)


Wanhojen tanssit olivat Kainuun Sanomien mukaan "kaikkien aikojen parhaat". Johtuiko tämä tanssitaidosta, pukuloistosta vai Kuhmo-talon upeista puitteista? Luulen, että kaikista näistä yhteensä. Live-orkesteri toi myös oman upean lisänsä tansseihin.

Tässä vielä yksi kuva tansseista:


Tällä viikolla on karkauspäivä, jonka iltapäivän käytämme ulkoiluun. Ohjelmassa on mm. hiihtoa, mäenlaskua, umpihankifutista ja makkaranpaistoa. Ensi viikolla onkin sitten talviloma!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Terveisiä työhuoneesta

Näin viikonlopun alla vähän valaistusta opettajien viikonloppusuunnitelmista:


Eli näitäpä lukiessa ainakin muutama tunti vierähtänee rattoisasti...

Tällä viikolla on ollut paljon huonoja uutisia maailmalta, esim. venäläisten jääkiekkoilijoiden surullinen kuolema lento-onnettomuudessa, mutta koetetaan silti säilyä positiivisella mielellä. Ajatelkaapa, jos kuulisimme ihan oikeasti tällaiset uutiset televisiosta: http://www.youtube.com/watch?v=FOI6Mtwj-4Y. Kuunnelkaa siis Arvi Lindin juonto-osuudet tarkasti!

Ensi viikolla alkavia yo-kuunteluja varten suosittelen abeille kunnon yöunia, liikuntaa ja rentoutumisharjoituksia sekä tietenkin ruotsin-, saksan- tai englanninkielisten tv-ohjelmien katsomista.

Hyvää viikonloppua kaikille toivottelee Sanna

PS. Kuvassa oleva vihkopino on erään toisen opettajan pöydältä kuvattu, itselläni ei ole ihan noin paksua pinoa luettavanani (*hekottelee tyytyväisenä*).

PS2. Muistakaa äänestää koulun nettisivua Suomen parhaaksi, ollaan tällä hetkellä melkein kärjessä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...