Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kesälomaa odotellessa

Blogi on ollut hiljainen, koska kenelläkään ei ole ollut aikaa kirjoittaa mitään. Kevätlukukausi on yleensä syyslukukautta "helpompi" työ- ja opiskelumäärän suhteen, mutta tänä vuonna taisi käydä juuri päinvastoin. Ainakaan allekirjoittanut ei ole koskaan ennen tehnyt yhtä paljon paperihommia kuin viimeisten viikkojen aikana. Työn paljous alkaa oireilemaan mm. siinä, että muisti ei kykene ottamaan enää yhtään mitään uutta vastaan, eli esim. aamupäivällä pidetty tunti on iltapäivällä pyyhkiytynyt kokonaan pois muistista.

Onneksi kesäloma on ihan ovella! Kun saa muutaman viikon ajatella ihan muita asioita, syksyllä on taas mukava aloittaa uurastus (ja ehkä muistikin toimii paremmin?)


Onhan tässä ennen lomaa toki vielä tulossa yksi vuoden kohokohdistakin, eli yo-juhla Kuhmo-talossa! Abiturientit onnistuivat kirjoituksissa ainakin kieltenopettajan näkökulmasta mainiosti ja tulokset olivat paremmat kuin ennalta laskelmoitiin. Eli siis paljon onnea 2.6. lakitettaville ylioppilaille ja lukuintoa muille koeviikkoa varten.

- Sanna

maanantai 27. helmikuuta 2012

Talvilomaa odotellessa

Blogi on ollut pienellä hengähdystauolla, koska helmikuu on lukiossa perinteisesti kiireistä, mutta mukavaa aikaa. Helmikuuhun mahtuvat yo-kokeiden alkaminen äidinkielen kokeella sekä kielten kuunteluilla, abien penkkarit ja niiden valmistelu sekä Wanhojen tanssien harjoittelu + esittäminen Kuhmo-talolla.

Tänä vuonna penkkarit olivat jälleen hauskat ja niihin oli panostettu sekä ohjelman että pukujen puolesta. Rooliasuina olivat esim. Jani-Petteri, Kleopatra ja enkeli. Opettajat olivat harjoitelleet omaa ohjelmanumeroaan yhteensä kolmella eri kerralla ja siihen nähden soittaminen sujui (ainakin omasta mielestämme) vähintäänkin kohtalaisesti. :)


Wanhojen tanssit olivat Kainuun Sanomien mukaan "kaikkien aikojen parhaat". Johtuiko tämä tanssitaidosta, pukuloistosta vai Kuhmo-talon upeista puitteista? Luulen, että kaikista näistä yhteensä. Live-orkesteri toi myös oman upean lisänsä tansseihin.

Tässä vielä yksi kuva tansseista:


Tällä viikolla on karkauspäivä, jonka iltapäivän käytämme ulkoiluun. Ohjelmassa on mm. hiihtoa, mäenlaskua, umpihankifutista ja makkaranpaistoa. Ensi viikolla onkin sitten talviloma!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kevättä kohti

Kahden päivän mittainen työ/opiskeluviikko käynnisti kevätlukukauden pehmeästi. Mikä kevätlukukaudessa on parempaa syyslukukauteen verrattuna?

A) Paljon erilaisia tapahtumia, esim. penkkarit, Wanhojen tanssit, opintomatkat Suomessa ja ulkomailla (Comenius-projektin matka Puolaan), vierailijat eri oppilaitoksista ja eri maista sekä tietenkin kevään ylioppilasjuhlat.

B) Enemmän lomia kuin syksyllä: loppiainen, talviloma, pääsiäisloma, vappu ja helatorstai.

C) Luonnonvalo lisääntyy koko ajan. Tästä linkistä näkee, kuinka nopeasti päivät pitenevät täällä Kuhmossa: auringon nousu- ja laskuajat. Kohta ei tarvita enää kirkasvalolamppua!

Näitä näkymiä odotellen...


(Kuva opiskelijan ottama)

torstai 22. joulukuuta 2011

Joululoma!

Opettajainhuoneessa odotti tänä aamuna jouluinen yllätys, sillä pukki oli käynyt tuomassa lahjoja jo etukäteen:


Syyslukukauden viimeiseen koulupäivään kuului tietenkin joulukirkko sekä glögijuhla, jonka jälkeen alkoi ansaittu joululoma.

Tunnelmallista ja rauhallista joulua kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...