Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansainvälisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansainvälisyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2023

Lukion Irlannin matka


Lukio sai vuonna 2020 Opetushallitukselta kansainvälisyysavustuksen hankkeeseen, jonka tavoitteena oli tuoda näkyvyyttä Kuhmon statukselle Unescon kirjallisuuskaupunkina. Hankkeessa suunniteltiin kirjallisuuteen liittyvää pakohuonetta, jota varten opiskelijat laativat tekstejä äidinkielen ja englannin tunneilla lukuvuonna 2020 - 2021. Lisäksi vierailtiin pakohuoneissa, hankittiin rekvisiittaa pakohuonetta varten ja vierailtiin toisessa Unescon kirjallisuuskaupungissa.

Lukuvuonna 2021- 2022 pakohuoneideaa työstettiin yhdessä Kuhmon Rotaryklubin ja Kuhmon evankelis-luterilaisen seurakunnan kanssa. Yhteistyö Rotaryklubin kanssa mahdollisti sen, että kaikki lukion ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat pääsivät kevätvirkistäytymispäivänä vierailemaan Sotkamon pakohuoneissa. Seurakunnan kanssa taas pohdittiin, mihin seurakunnan tilaan pakohuoneen voisi rakentaa. Yhteistyö molempien tahojen kanssa oli erittäin hyvää, josta vielä kerran suuret kiitokset heille!

Syyslukukaudella 2022 kaikki lukion opiskelijat pääsivät tutustumaan joko Joensuun tai Sotkamon pakohuoneisiin tavoitteenaan ratkoa kysymyksiä englanninkielisin ohjein. 

Koronan vuoksi avustuksen käyttöaika oli epätavallisen pitkä, mutta joulukuussa 2022 hanke saatiin päätökseen ja sen huipennuksena oli matka toiseen Unescon kirjallisuuskaupunkiin eli Dubliniin. Matkalle osallistui viisi lukion opiskelijaa ja kaksi opettajaa. 

Ensimmäinen matkapäivä eli maanantai 12.12. kului Helsinkiin siirtyessä, sillä emme halunneet ottaa riskiä, että liian tiukan aikataulun vuoksi esimerkiksi sääolosuhteet voisivat aiheuttaa lennolta myöhästymisen. Ohjelmaamme kuuluvan kouluvierailun järjestäminen oli epätavallisen haasteellinen, mutta lopulta, Suomen Lähilukioyhdistyksen puheenjohtajan Jukka O. Mattilan ystävällisellä avulla, saimme maanantaina tietää, missä koulussa meidät otettaisiin vastaan.

Maanantain ja tiistain välisen yön vietimme terminaalin viereisessä hotellissa ja olimme valmiita nousemaan koneeseen tiistaina hieman ennen aamuseitsemää, mutta lumipyrystä johtuen alkuperäinen lentomme peruttiin ja meidät siirrettiin toiselle lennolle, joka puolestaan pääsi lähtemään noin kolme tuntia myöhässä. Lähtöä odotellessa oli aikaa miettiä, ennätämmekö jatkolennolle Tukholmassa, mutta onneksi sielläkin olivat samanlaiset sääolosuhteet ja saavuimme Dubliniin tiistaina 13.12., tosin huomattavasti alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Majoituimme hotelliin, kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa ja tutustuimme paikalliseen joulukatuun. Moni seurueestamme osti adapterin, jota ilman ei voi ladata puhelimia, sillä Irlannissa pistorasiat ovat erilaiset kuin Suomessa.

Vaikka hotellimme oli hyvätasoinen ja erinomaisella paikalla, huoneiden lämpötila oli huomattavasti alhaisempi kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Onneksi huoneissa oli termostaatit, joita pystyimme itse säätämään ja kylmyysongelmakin ratkesi. Ensimmäinen illallinen oli kuitenkin ravintolassa, jossa tarkeni syödä vain takki päällä. Myöhemmin kuulimme Dublinissa työskentelevältä nuorelta suomalaiselta mieheltä, että Irlannissa sisälämpötilat ovat pääsääntöisesti matalammat kuin Suomessa.


Keskiviikon 14.12. ensimmäinen ohjelmanumero aamiaisen jälkeen oli kaupunkikiertoajelu, jolla bussinkuljettaja toimi samalla oppaana. On tunnustettava, että hänellä oli niin voimakas paikallinen aksentti, että osa selostuksesta jäi ymmärtämättä, vaikka Irlannin englanti onkin pääsääntöisesti selkeää. Kiertoajelun reitti kulki monien tunnettujen nähtävyyksien kautta, joita olivat mm. Trinity College, Kilmainham Gaol, Guinness Storehouse ja Dublinin eläintarha. Kilmainhamin vankilaan liittyvät monet Irlannin itsenäistymiseen kuuluvat tapahtumat ja siellä on kuvattu useita kuuluisia vankila-aiheisia elokuvia. Eläintarhassa on puolestaan asustanut leijona, joka karjuu amerikkalaisen MGM-elokuvayhtiön tunnuksessa. Guinness puolestaan on läsnä kaikkialla Dublinissa ja sen mainonta alkaa heti lentoasemalta.



Kiertoajelun jälkeen kävimme pikaisesti hotellilla, josta jatkoimme jalan Trinity Collegeen ihailemaan Irlannin kansallisaarretta, Book of Kellsiä, kirjaa, jonka valmistamiseen tarvittiin noin 185 vasikannahkaa. Teos sisältää upeasti kuvitetut Uuden Testamentin neljä evankeliumia ja sen tarina on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Koska Book of Kells oli nähtävillä yliopistokampuksella, päätimme syödä lounaan yliopiston ruokalassa. Trinity Collegessa käynnin jälkeen ohjelmassa oli Grafton Street, Irlannin pääostoskatu, jossa riitti kyllä vilskettä. Illallisen söimme hotellin ravintolassa.

Torstaina 15.12. oli matkan kohokohta, vierailu koululla, jonka nimi on St Joseph´s Secondary School. Se sijaitsee 30 kilometrin päästä Dublinin keskustasta, mutta matka linja-autolla kesti ruuhkasta johtuen noin 1,5 tuntia suuntaansa.

Sekä koulun oppilaat että henkilöstö olivat ystävällisiä, välittömiä ja keskusteltavaa riitti. Pääsimme tutustumaan juuri sinä päivänä järjestettyihin markkinoihin, joille opiskelijat olivat suunnitelleet ja valmistaneet itse erilaisia tuotteita, joita he sitten myivät muille oppilaille ja koulun henkilöstölle. Saimme myös seurata koulun joulukantaatin harjoituksia, jotka kuulostivat kerrassaan upeilta. Ei ole ihme, että Irlanti on menestynyt hyvin Euroviisuissa. Vaikka olimme koululla useita tunteja, aika kului kuin siivillä. Tämän koulun kanssa haluaisimme ehdottomasti tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa!



Hotellille palattuamme meillä oli vielä virtaa kävellä Trinity Collegen lähellä sijaitsevaan Irlannin kansallismuseoon, jossa mm. ihailimme upeita koruja ja tutustuimme viikinkiajan Dubliniin. Illallisen söimme hotellin lähettyvillä olevassa pubissa, jossa hyvän ruoan lisäksi nautimme lähellämme istuvien seniori-ikäisten herrojen upeasta yhteislaulusta. Irlantilaiset ovat todellakin laulajakansaa.

Perjantaina 16.12. lähdimme kotimatkalle, jonka arvelimme sujuvan mutkattomasti, olihan meillä suora lento Helsinkiin, josta vaihtaisimme näppärästi Kajaanin koneeseen. Kävi kuitenkin niin, että Dublin-Helsinki lento pääsi lähtemään tunnin myöhässä ja Kajaanin kone joutui odottamaan meitä puoli tuntia. Mutta onneksi se odotti.

Vaikka matkaamme sisältyikin erilaisia yllätystekijöitä, uskon, että kaikki ryhmämme jäsenet olivat siihen tyytyväisiä. Meille opettajille vahvistui entisestään tunne siitä, että Irlanti on se maa, jonka oppilaitosten kanssa haluamme jatkossakin tehdä yhteistyötä.

Haluan kiittää opiskelijoitamme esimerkillisestä käytöksestä ja hyvästä asenteesta, jonka ansiosta matkamme onnistui niin hyvin. Ja ihailen edelleen heidän kovaa kävelyvauhtiaan ja haluaan liikkua kävellen paikasta toiseen, vaikka tarjolla olisi ollut bussikyytikin.

Teksti: Rehtori Eila Vilén, kuvat Päivi Kähkönen

tiistai 1. syyskuuta 2020

Kansainvälisyysprojekti

Viime keväänä lähetimme Opetushallitukselle hakemuksen kansainvälisyysprojektia varten ja iloksemme saimme kesän aikana tiedon, että hankkeelle oli myönnetty rahoitusta! Saatu rahoitus ei kuitenkaan mahdollista kaikkia hankesuunnitelmaan kirjattuja toimenpiteitä, joten priorisoimme jonkin verran. Esittelen tässä blogipostauksessa hieman hankkeen taustaa ja tarkoitusta.

Kuhmon kaupungille myönnettiin vuonna 2019 Unescon luovien kaupunkien verkoston kirjallisuuskaupunkistatus. Tämän pohjalta lähdimme liikkeelle, kun suunnittelimme projektiamme. Projektin nimeksi tuli "Unescon kirjallisuuskaupunkistatus näkyväksi". Tavoitteena on siis tämän statuksen näkyvyyden lisääminen ja samalla luoda nuoria ja matkailijoita kiinnostava tapa lähestyä kirjallisuutta ja paikallista kulttuuriperintöä.  

Projekti koostuu kahdesta osasta, jossa kummassakin on useampia alatavoitteita. Mikäli pandemiatilanne sallii, projektiin osallistuvalla pienehköllä porukalla olisi tarkoitus tehdä 3-4 päivää kestävä matka Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin, jossa on vahvat perinteet kulttuurin ja kirjallisuuden arvostamisessa. Matka Dubliniin toimii benchmarking -reissuna sen suhteen miten Unescon kirjallisuuskaupunkistatus näkyy kaupungin markkinoinnissa ja palveluissa. Matkan aikana ohjelmassa voisi olla esimerkiksi vierailu paikallisessa musiikkipainotteisessa oppilaitoksessa ja pakohuoneisiin tutustuminen.  

Toinen (edellistä konkreettisempi ja tässä maailmantilanteessa helpommin toteutettavissa oleva) osa projektia on pakohuoneen prototyypin suunnittelu Kuhmoon. Pakohuone on seikkailupeli, jossa ryhmä ihmisiä suljetaan pienehköön tilaan ja heillä on tunti aikaa ratkaista erilaisia pulmatehtäviä päästäkseen huoneesta ulos. Pakohuoneessa voi esimerkiksi oppia uusia asioita, kokea onnistumisen elämyksiä, ryhmäytyä ja irtaantua arjesta uppoutumalla pelin kiemuroihin. Pakohuoneen aihepiiri tulee tavalla tai toisella liittymään Kuhmolle myönnettyyn kirjallisuuskaupunkistatukseen ja siinä yhdistyvät äidinkieli, englanti ja musiikki.

Lukiomme toimii projektissa yhteistyössä Kuhmon kaupungin, Kuhmon kaupunginkirjaston, Juminkeko-säätiön ja Runonlaulu Akatemian kanssa. Pyrimme aloittamaan projektin työstämisen syksyn aikana.

Teksti: Sanna ja projektihakemusta laatinut ryhmä

perjantai 3. toukokuuta 2013

Comenius-matkalla Saksassa

Kuhmon yhteislukion Comenius-projekti alkoi syksyllä 2011. Aiheena oli ”Promoting Equality at Secondary Schools”, eli tasa-arvon edistäminen toisen asteen kouluissa. Meidän suomalaisten lisäksi projektiin osallistui opiskelijoita Puolasta, Tsekistä, Espanjan Kataloniasta, Italiasta sekä Saksasta. Projektin aikana järjestettiin kolme opiskelijamatkaa: Puolaan Gdanskiin, ja kaksi reissua Saksaan Hombergiin. Lisäksi ohjaavat opettajat Minna Tiainen ja Aleksi Rinne kävivät Napolissa Italiassa ja Tortosassa Espanjassa.

 



Projektin viimeinen tapaaminen pidettiin Saksassa Hombergissa, jossa oli edustajia jokaisesta osallistujamaasta. Opiskelijakonferenssissa saimme kuunnella muiden maiden tekemiä esitelmiä mm. naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja seksistisestä mainonnasta. Meidän esitelmämme nimi oli ”Naiset, politiikka ja tasa-arvo”. Esitelmää varten haastattelimme politikkoja Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Merja Kyllönen ja Anna Kontula. Haastatteluissa keskityimme mm. median ja ulkonäön vaikutuksiin. Saimme selville, että media vaikuttaa yllättävän paljon naispoliitikkojen uraan. Naisille on myös miehiä tärkeämpää huolehtia ulkonäöstään, jotta heidät otettaisiin vakavasti.



 
Matkaan kuului vierailu Kasselin kaupungissa, jossa saksalainen poliitikko Susanne Selbert kertoi meille tasa-arvon kehityksestä Saksassa. Asioihin oli vaikuttanut myös hänen oma isoäitinsä. Tämän lisäksi keskustelimme naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta työelämässä.


Esitelmien lisäksi ohjelmaan kuului laulua ja tanssia, ja niiden kautta tutustuimme muiden maiden kulttuureihin. Myös yhteisillä illallisilla, joihin eri maalaiset laittoivat vuorotellen ruokaa, oli helppo tutustua muihin. Yhtenä päivänä meille järjestettiin urheilumahdollisuuksia, kuten seinäkiipeilyä, nyrkkeilyä, koripalloa ja zumbaa. Koska vietimme paljon aikaa yhdessä, saimme paljon ystäviä eri maista.



 

Projekti antoi paljon uusia kokemuksia ja näkökulmia. Monet haastatteluista saamamme tiedot olivat yllättäviä, kuten että media toisinaan vääristelee asioita ja voi aiheuttaa väärinymmärryksiä. Projekti siis opetti meille mediakriittisyyttä. Yksi projektin päätavoitteista oli Euroopan maiden tuominen lähelle toisiaan, ja kansainvälinen toiminta. Mielestämme olisi hyvä, että tällaisia projekteja järjestettäisiin tulevaisuudessakin, koska ne antavat erilaisia valmiuksia kuin koulun normaalissa oppimisympäristössä voi saada.



Projektissa mukana olleet oppilaat: Minna Pääkkönen, Elina Pikkarainen, Essi Kyllönen, Saara Kyllönen, Veera Heikkinen, Assi Kiirikki, Katja Mäkeläinen ja Erika Kampman (ylläolevassa kuvassa vain Veera)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Matkalle Ruotsiin?

Ensi lukuvuodelle suunnitellaan matkaa Ruotsiin, erityisesti Uumajaan ja Robertsforsiin. Uumaja on vuonna 2014 Euroopan kulttuuripääkaupunki ja Robertsfors on Kuhmon ystävyyskunta, joka sijaitsee noin 70 km päässä Uumajasta.

Mikäli matkan rahoitus saadaan järjestettyä (HUOM! Vielä työn alla!), matkaohjelma voisi näyttää suurinpiirtein seuraavanlaiselta:

Bussilla Haaparannan kautta Uumajaan, jossa kolme yötä hotellissa (esimerkiksi Hotell Gamla Fängelset = Vanha Vankila, joka sijaitsee kävelymatkan päässä useimmista vierailukohteista). Uumajassa tutustumista eri (kulttuuriin liittyviin) kohteisiin ja esim. käynti elokuvissa (Filmstaden). Mahdollisesti vierailu paikallisessa lukiossa (esim Umeå Internationella Gymnasium, jossa myös musiikkipainotus).

Paluumatkan aikana vierailu Robertsforsissa, jossa voisimme tutustua paikalliseen lukioon (Jenningskolan) ja mahdollisesti yöpyä heidän ylläpitämässään hotellissa. Iltaa voisimme viettää nuorisotalolla paikallisten nuorten kanssa.

Matkasuunnitelma on vielä erittäin alustava ja vaatii luonnollisesti varmistuksia ja tarkennuksia. Vielä ei ole edes tiedossa mitä kaikkea ohjelmaa Uumajassa on tarjolla keväällä 2014 (huhti-toukokuussa), jolloin matka olisi tarkoitus tehdä.

Matkan toteuttamiseen tarvitaan ainakin 5000-6000 euroa, koska alustavasti mukaan on lähdössä vähintään 24 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Myös syksyllä 2013 lukion aloittavat ovat tervetulleita mukaan.

Rahankeruun aloittamiseksi Umeå-Robertsfors-ryhmä onkin päättänyt järjestää kirpputoritapahtuman la 27.4 klo 10-13 lukion salissa. Ulkopuoliset myyjät ovat tervetulleita myymään tuotteitaan 15€ pöytävuokrahintaan. Lukiolaisten puolesta myynnissä on esim. vaatteita ja lehtiä.


Toivomme todella, että saisimme matkarahat kerättyä. Kaikki kirppiksestä kiinnostuneet, ottakaa rohkeasti yhteyttä ja tulkaa myymään sekä ostamaan!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kuhmosta Thaimaahan töihin

Elisa Korpivuoma, Kuhmon yhteislukion ylioppilas keväältä 2004, työskentelee tällä hetkellä eräässä hotellissa Koh Samuilla, Thaimaassa. Näin Elisa kertoo siitä, kuinka hän päätyi sinne.

Näkymä uima-altaalta

Keväällä 2004 ylioppilaskirjoitusten jälkeen yliopistot ja monenlaiset korkeakoulut olivat mielessä ja pohdin minkä alan opintoihin haluaisin jatkaa seuraavaksi. Kielten opiskelu oli aina vähän kiinnostanut ja sujunut paremmin kuin matemaattiset aineet. Tällä rajauksella keskityin etsimään mahdollisia opiskeluvaihtoehtoja. Savonia-ammattikorkeakoulu tarjosi Matkailun- ja Liikkeenjohdon Koulutusohjelman, jonka kurssivaihtoehdot vaikuttivat mielenkiintoisilta. Päätin hakea opiskelupaikkaa, ja muutin paikan saatuani Kuopioon. Opintoihin kuului matkailua, hotelli- ja ravintola-alan kursseja sekä valinnaisia kieliä. Yrittäjyys, markkinointi sekä taloushallinto liittyivät myös olennaisesti ammattiopintoihin.

Hotellin aula

Kielitaidon ja ammatillisen kehittymisen kannalta Savonia suosittelee, että opiskelija suorittaisi harjoittelun tai osan harjoittelusta ulkomailla ja niinpä tein opiskelukaverini kanssa opintoihini liittyvät pakolliset työharjoittelut Koh Samuilla Thaimaassa. Ensimmäisen työharjoittelun tein paikallisessa hotellissa asiakaspalveluvastaavana. Huolimatta erilaisesta kulttuurista, kielestä sekä ihmisistä, työt sujuivat hyvin ystävällisessä ja asiakaspalvelupainotteisessa maassa. Toisen työharjoittelun tein Koh Samuille rakennetun hotellin perustamiseen liittyvissä tehtävissä. Tein paljon suunnittelu ja tutkimustyötä ja yrityksen perustamiseen liittyvät tehtävät tulivat tutuksi. Töiden ohella tein kenttätutkimusta saarella olleista turisteista opinnäytetyötäni varten.

Hotellihuone

Restonomin tutkinto kesti 3.5 vuotta ja sen saatuani päätökseen tein osa-aikaisia hotelli- ja ravintola-alan töitä Kuopiossa. Uramahdollisuudet Thaimaassa kuitenkin kiinnostivat vielä ja harjoittelusta saatu kokemus poiki työpaikan Sareeraya Villas & Suites hotellissa Koh Samuilla myynnin ja markkinoinnin parissa nimikkeellä Sales & Customer Relationship Manager. Töissä on oppinut paljon hotellin operatiivisen toiminnan suunnittelusta ja johtamisesta, hotellin myynnistä, markkinoinnista, sekä erilaisten tapahtumien järjestämistä - hotellissa järjestetään kuukausittain häitä ja erilaisia illallistapahtumia.

Häät

Häät

Asiakaskunta on kansainvälinen, suurin osa matkailijoista tulee Aasiasta, Australiasta sekä eri Euroopan maista. Kommunikointi tapahtuu englannin kielellä. Töiden ohessa on oppinut myös thaimaan kieltä, sillä suurin osa työkavereista on thaimaalaisia. Töitä Thaimaassa tehdään normaalisti yhdeksän (9) tuntia päivässä, kuusi (6) päivää viikossa. Töitä tehdään siis paljon, mutta tiimihenki on todella hyvä ja työkavereita nähdään usein myös työajan jälkeenkin. Olen ollut töissä Sareeraya Villas & Suites hotellissa nyt lähes kolme (3) vuotta.


Vaaleahiuksinen Elisa kuvassa keskimmäisenä

Työskentely ulkomailla on ollut monin tavoin antoisaa, sillä töiden ohella on oppinut mainiosti tuntemaan uuden kotipaikan kulttuurin, tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja saanut kokemusta toimimisesta täysin erilaisissa ympäristössä, mikä on kehittänyt osaamista. Työpaikan etsiminen ulkomailta voi tuntua hankalalta, mutta työtä on kuitenkin aina mahdollista saada ja nykyään jopa verrattain helppoa kun on aktiivinen ja tietää kuinka lähteä liikkeelle.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Puolalaisia vieraita

Kansainvälinen Comenius-projektimme jatkui 13.-17.1.2013 puolalaisten yhteistyökumppanien vierailulla. Kaksi oppilasta, Paulina ja Malwina ja heidän englannin opettajansa Lukasz tulivat isäntäperheisiin sunnuntai-iltana Gdanskista, Puolasta.


Oppilaat olivat maanantaiaamun oppitunneilla, jonka jälkeen oppilaat ja opettaja lähtivät majoittajaoppilaiden, Assin ja Elinan, ja Comenius-projektissa olevan vararehtorin/opettajan Aleksin kanssa kaupunkikierrokselle. Kierroksella käytiin talvisotamuseossa, pajakkakoskella, kirjastossa, Kuhmo-talolla ja Juminkeossa.  Illalla oppilaille oli tapaaminen muiden Comenius-projektissa olevien oppilaiden kanssa.


Tiistaina puolalaiset tapasivat Kuhmon kaupunkinjohtaja Eila Valtasen. Iltapäivällä puolalaiset olivat majoittajaoppilaiden ja Aleksin kanssa retkellä Kalevalakylässä. He laskivat mäkeä, hiihtivät ja paistoivat makkaraa.


Keskiviikkona Saara ja Erika Comenius-projektista, puolalaiset ja koulumme Venäjältä tulleet oppilaat keskustelivat siitä, kohdellaanko venäläisiä opiskelijoita tasa-arvoisesti koulussamme, ja muutenkin heidän täällä olemisestaan ja elämisestään.


Iltapäivällä oli jäähyväisillallinen, joka valmistettiin KAO:n kotitalousluokissa. Valmistukseen osallistuivat melkein kaikki Comenius-ryhmästä ja puolalaiset.


Torstaina puolalaiset tapasivat pikaisesti kansanedustaja Paula Lehtomäen, joka kävi koulullamme. Tämän jälkeen puolalaiset lähtivät takaisin Puolaan. Muut projektiin osallistuvat opiskelijat haastattelivat Paulaa.



Paulinan ja Malwinan mielestä matka Kuhmoon oli mielenkiintoinen ja hyvinjärjestetty. Ihmiset täällä olivat heille ystävällisiä ja majoittajaperheet todella mukavia. Erityisesti he pitivät suomalaisesta koulujärjestelmästä, suomalaisesta talvesta ja karjalanpiirakoista. Kuhmoa he kuvailivat pieneksi mutta kauniiksi kaupungiksi. Lisäksi kirjasto ja Kuhmo-talo olivat heidän mielestään hienoja rakennuksia.


Kaikenkaikkiaan vierailu oli mukava ja sujui hyvässä hengessä. Odotamme mielenkiinnolla projektin jatkoa tänä keväänä Saksaan suuntautuvan matkan merkeissä.

torstai 3. tammikuuta 2013

MuTa ja muuta mukavaa

Blogi on ollut muutaman viikon joulutauolla, mutta postauksia alkaa nyt kevätlukukauden käynnistyttyä tulla normaaliin tahtiin. Vuoden 2013 ensimmäisessä postauksessa on hyvä käsitellä joitakin tulevien viiden kuukauden tapahtumia.

Heti tässä tammikuussa (13.1-17.1) saamme Comenius-projektin puitteissa vieraita Puolasta. Vieraaksi tulee englannin opettaja ja muutamia opiskelijoita.

Helmikuussa alkavat ylioppilaskirjoitukset, on penkkarit ja Wanhojen Tanssit. Yksi viikko kuluu siis kokonaan poikkeavan ohjelman parissa, sillä esimerkiksi penkkaripäivänä varsinaista opetusta ei ole laisinkaan (hauskanpitoa sitäkin enemmän). Penkkariohjelman suunnittelu on luultavasti ollut jo pidemmän aikaa työn alla.

Kuva viime vuoden Wanhojen Tansseista (taitavasti kuvatut varjot!).

Maaliskuun alussa ohjelmassa on mahdollisesti talvivirkistäytymistapahtuma ja loman jälkeen kirjoitukset jatkuvat parin viikon ajan.

Tämän lukuvuoden yksi kohokohdista lienee musiikki-tanssiprojekti, joka kulkee toistaiseksi työnimellä MuTa. Projektissa yhdistyvät siis musiikki ja tanssi, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan tavallinen musikaali. MuTa-projektin esityspäivä on keskiviikko 17.4.2013 ja se esitetään Kuhmo-talolla. Päivänäytös on perusopetukselle ja mahdollisesti kutsuvieraille, iltapäivällä on näytös lukion omalle väelle ja kutsuvieraille ja illalla on kaikille avoin näytös klo 19.00.

Kevätlukukauden aikana Comenius-projektin osallistujia lähtee myös käymään toistamiseen Saksassa ja eräkurssilaiset seikkailevat jossain erämaassa (?) kurssin toista osioita suorittamassa.

Lukukauden päättää luonnollisesti ylioppilasjuhla Kuhmo-talolla.

Monenlaisia tapahtumia on siis tiedossa eikä tässä suinkaan ollut kaikki, mitä lukiolla tämän kevään aikana tapahtuu. Sen voi kuitenkin todeta, että ainakaan kuolettavan tylsää ei tule olemaan! :)

PS. Kannattaa seurata blogia ja Facebook-sivua, niin pysyy kärryillä eri tapahtumista.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Filippiiniläisen Cristinan työharjoittelu


Koulullamme vieraili 20.11. Filippiineiltä Suomeen tullut Cristina Ohtonen. Hän tuli myös meidän ykkösten englannintunnille kertomaan kotimaastaan ja sen historiasta kulttuureineen ja nykyisine erikoisuuksineen. Mielestäni sitä oli mielenkiintoista seurata, vaikka sanasto olikin vähän haastavaa.

Christina on valmistunut tietotekniikan insinööriksi Manillan yliopistosta. Manilla on Filippiinien pääkaupunki, joka sijaitsee Filippiinien suurimmalla saarella, Luzonilla. Hänestä olemme onnekkaita, kun saamme ilmaista ja laadukasta opetusta pienissä ryhmissä sekä ilmaisen kouluruoan. Filippiineillä koulutus on perustasolla ilmaista, mutta kouluruoka täytyy ostaa tai sitten tuoda itse kotoa. Lisäksi ryhmäkoot ovat todella isot. Hänestä lukiomme vaikutti todella mukavalta koululta.

Koska alue on laaja ja koostuu saarista, on Filippiineillä hyvät kulkuyhteydet niin maa-, meri- kuin vesiteitsekin. Yli 7000 saarta kuuluu Filippiineihin, mutta asutusta ei ole läheskään kaikilla. Lentokenttiä on pitkälti toistasataa, ja niistä osa liikennöi ulkomaille. Ulkomaista perintöä näkyy myös katukuvassa niin puheessa, ruoissa kuin uskonnossakin, koska Filippiinit on ollut Espanjan roomalaiskatolisuuden alla vuoteen 1898 asti ja sen jälkeen USA:n omistuksessa vuoteen 1947.

Christinan perheeseen Filippiineillä kuuluu vanhempien lisäksi kaksi siskoa, jotka asuvat tällä hetkellä Dubaissa. Vanhemmat asuvat Manilan liepeillä. Vapaa-ajallaan hän lukee paljon kirjoja, katsoo elokuvia, taittelee origameja ja juttelee netin kautta vanhemmilleen. Vapaa-ajallaan hän on myös jonkin verran tekemisissä muiden Suomeen muuttaneiden ihmisten kanssa, mutta tällä hetkellä Kuhmossa asuu hänen lisäkseen vain yksi filippiiniläinen perheineen.

35-vuotias Christina on tullut Kuhmoon yli vuosi sitten, kun hänen aviomiehensä sai täältä töitä. Hän on pitänyt Kuhmosta kovasti. Hiljaisuus on ollut hänelle Kuhmossa henkilökohtaisesti lempiasiansa, koska hän on asunut koko ikänsä keskellä meteliä valtiossa, jossa asuu noin 95 miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi pääkaupungista on tullut suuri asutuskeskus, joten ero Kuhmoon on huimaava. Luonto täällä on hänestä hyvin kaunista ja erilaista verrattuna Filippiineihin. Sauna on tullut myös tutuksi, ja se muistuttaa häntä Filippiinien lämpimänkosteasta ilmastosta.Suomen omaa erikoisuutta salmiakkia hän ei ole vielä koskaan oppinut syömään, mutta ruoasta hän pääasiassa on pitänyt.


-Kaisa

maanantai 19. marraskuuta 2012

Comenius-matkalla Saksassa

Kuten monet teistä jo tietävät, olimme Hombergissa, Saksassa, Comenius-projektin matkalla 4.-10.11. Meitä oli matkalla mukana 6 opiskelijaa sekä kaksi opettajaa. Homberg oli kaunis kaupunki ja siellä oli hyvin paljon mielenkiintoista historiaa, jota kuuntelimme oikeasti innostuneina. Homberg mm. vehkeili kovasti Napoleonia vastaan.

Homberg

Koulu rakennuksena näytti ulkoa katsoen ihan Tylypahkalta. Siellä oli yli tuhat opiskelijaa ja me suomalaiset eksyimmekin usein mutkaisiin käytäviin ja portaikkoihin, joita muuten tosiaankin riitti! Saksalaisilla oli myös erikoinen fiksaatio oviin: Niitä nimittäin oli tarpeettomissa paikoissa ja liika. Se ärsytti meidän naispuolista opettajaamme paljon. Ihmettelimme kovasti saksalaisten tapaa tuoda kakkua pääaineidensa tunnille, kukin vuorotellen. Mekin saimme maistiaisia. Nam! Oli myös yleistä, että oppilaat kävivät hakemassa kahvia kahvilasta kesken tunnin. Kahvilasta sai herkkuja, joita pystyi ostamaan jos nälkä sattui yllättämään kesken koulupäivän, sillä Saksassa ei tarjoilla ilmaista kouluruokaa.

Musiikinopettaja K. Kochin tyylinäyte

Oppilaat kutsuivat opettajiaan tittelillä ja sukunimellä ja meidän etunimimenetelmämme kuulosti heistä erikoiselta. Koulun vieressä sijaitsi ihana italialainen jäätelöbaari, josta sai toinen toistaan upeampia jäätelöannoksia mm. spagettijäätelöä!


Me kaikki viihdyimme isäntäperheissämme mainiosti. Heidän aamiaistapansa vain vähän hämmensivät. He nimittäin laittoivat leivän päälle (joka oli suurilta osin vain sämpylää) Nutellaa ja muuta imelää kuten marmeladeja. Saksan tiet olivat hyvin kapeita, mutkaisia ja mäkisiä, mutta se ei nuoria (tai vanhoja!) kuskeja haitannut. He kirjaimellisesti ajoivat mutkat suoriksi! Saara oli peurakolarissa, mutta se on kuulemma sielläpäin ihan normaalia.

Saksalaista perusmaisemaa

Luonto oli kaunista: Kylät olivat muutaman kilometkin päässä toisistaan ja melkein joka kylällä oli oma linna. Me vierailimme Hombergin linnassa, joka oli valtavan mäen päällä. Sinne oli erittäin vaivalloista kivuta, mutta näkymä monienkymmenien kilometrien päähän oli hyvä vaivan palkka.


Voitte käydä katsomassa lisää kuvia meidän matkasta lukion FB-sivulta. Matkamme oli ihana ja kaikkien mielestä erittäin onnistunut!

PS. Keväällä ilmestyvään Korpirojektiin tulee laajempi matkakertomus.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Comenius-projekti jatkuu

Kansainvälinen Comenius-projekti jatkuu tänä lukuvuonna matkoilla Italiaan ja Saksaan. Italian matka (viikolla 41) oli tarkoitettu tulevien yhteistyökuvioiden suunnittelemiseen ja siksi matkalle osallistuivat ainoastaan ohjaavat opettajat.


 

Tämän lukuvuoden suunnitelmiin ei alunperin kuulunut ulkomaalaisten vieraiden vastaanottaminen, mutta Italian matkan aikana sovittiin siitä, että koulullemme saapuukin vieraita Puolasta kevätlukukauden alkupuolella. Alustavan suunnitelman mukaan tulossa on kolme opiskelijaa ja englannin opettaja. Vieraillemme olisi mukava esitellä suomalaista kulttuuria hiihtämisestä saunomiseen ja avantouintiin sekä totta kai suomalaisia ja kuhmolaisia ruokia, kuten rönttösiä.

Ne koulumme opiskelijat, jotka ovat mukana projektissa, pääsevät tänä lukuvuonna vierailemaan Saksaan. Ensimmäinen matka on tulossa jo ihan muutaman viikon kuluttua ja toinen matka kevätlukukauden loppupuolella. Viime keväänä opiskelijoitamme kävi Puolassa.

Tässä vielä muutamia kuvia matkalta.


Tämä juna on edelleen käytössä, vaikka onkin hieman vanhan näköinen.



Kuvat on ottanut Aleksi. Jutun kirjoittaja ei ollut matkalla mukana.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...