Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla-asut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla-asut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. helmikuuta 2014

Wanhojen päivä 2014

Tänään on kulunut tasan viikko lukion kakkosten suuresta päivästä, Wanhojen päivästä. Varsinkin tytöillä päivä alkoi aikaisin kampaajalla, jopa klo 5.30 kieppeillä. Sitten sonnustauduttiin pukuihin ja käytiin pienissä ryhmissä kiertelemässä eri paikoissa, kuten Kontion koululla.

Ennen päivänäytöksen alkua otettiin ryhmäkuva Kuhmo-talon aulassa. Kiireisen aamun jälkeen oli myös hetki aikaa huokaista, syödä eväitä tai viimeistellä kampauksia. Sitten klo 12.15 alkoi koululaisnäytös, jonne oli saapunut myös muutamia muita katsojia, esimerkiksi senioriopettajia.


Päivänäytöksen jälkeen Wanhat pääsivät nauttimaan ykkösten järjestämässä kahvitilaisuudessa mitä mahtavimmista herkuista. Ykköset toimivat tilaisuudessa tarjoilijoina ja osa Wanhoista käyttikin tätä tilaisuutta hyväkseen tilaamalla kahvia ja kakkua suoraan pöytään.


Iltanäytöstä oli saapunut katsomaan runsaasti ihmisiä. Ennen näytöksen alkua oli aikaa poseerata valokuvaajille Kuhmo-talon aulassa.


Tanssien juontajina toimivat Sophie ja Jyri ja tansseja säesti tänä vuonna tavallista suurempi orkesteri.


Wanhojen tanssit olivat kokonaisuudessaan jälleen kerran aivan upeat! Se mitä iltanäytöksen jälkeen tapahtui jääköön Wanhojen omaan tietoon, mutta oman tanssin viimeinen osa "Missä on jatkot?" liittynee kuitenkin aiheeseen...

maanantai 18. helmikuuta 2013

Wanhat 2013

Me, elikkäs lukion wanhat, tanssittiin perjantaina 15.2 Kuhmo-talolla Wanhojen tansseissa. Juontajina toimivat Saara Heikkinen ja Lauri Pulkkinen.

Poloneesikuva, jossa näkyvät kaikki osallistuneet parit.

Monet tanssijoista heräsivät jo aikaisin aamulla valmistelemaan päivää käymällä kampaajilla ja tekemällä viime hetken valmisteluja. Itse ohjelma, jossa kenenkään tarvitsi olla paikalla, alkoi kymmenen jälkeen aamulla vierailuilla Kultakuusen hoivakotiin, Kappelikujan hoivakotiin ja Kontion koululle.  Meitä tanssipareja meni kuhunkin paikkaan ja esitettiin siellä sitten samoja tansseja kuin Kuhmo-talollakin, paitsi vähemmän.

Edelleen poloneesikuva.

Kaikkien parien tuli olla Kuhmo-talolla yhdentoista jälkeen, jossa otettiin ryhmäkuva ennen päivänäytöksen alkamista. Itse näytös alkoi klo 12.15, jossa katsojina oli eri ikäisiä oppilaita ja opettajia. Päivänäytöksen jälkeen kiiruhdettiin seuraaviin vierailukohteisiin: Kanervakodille, Kalevalan kuntoutuskodille ja Tuupalan koululle. Näissä esitettiin taas tansseja ja Tuupalan koululla vierailtiin myös luokissa.

Aiemmin blogissa esitelty mekko näytti upealta Kuhmo-talon lavalla.

Päivänäytöksen jälkeen.

Puoli kolmeksi lukion ykköset järjestivät meille Wanhoille kahvittelutilaisuuden, johon opettajatkin saivat osallistua. Ykköset olivat leiponeet meille kaikenlaisia herkullisia kakkuja ja suolaista naposteltavaa. Lukion ykkösiä toimi myös tarjoilijoina kahvittelussa, josta he suoriutuivat erinomaisesti.

Tanssiesitysten välissä nautittiin ykkösten leipomia herkkuja.

Kahvittelun jälkeen oli vapaata aikaa puoli kuuteen asti, mutta monilla oli tässä välissä yksittäiskuvauksia M-E kuvilla. Puoli kuudelta pidettiin vielä viime hetken neuvotteluja iltanäytökseen liittyen.

Parien esittely iltanäytöksessä.

Itse iltanäytöshän alkoi siis puoli seitsemältä. Näytöksessä tanssittiin kaiken kaikkiaan kymmenen tanssia. Tanssit olivat: Poloneesi, Avaustanssi, Krakowiak, Kehruuvalssi, Cicapo, Virginia Reel, Salty Dog Rag, Tango, oma tanssi ja Wienervalssi.

Lailan kaunis kapealinjainen puku.

Kampauksissa oli taidokkaita yksityiskohtia.
Iltanäytöksessä poikia hymyilytti jo hieman kauniita tyttöjä pyörittäessä.
Virginia Reel

Tytöt kuuntelevat puhetta naisille.

Iltanäytöksessä oli myös Jaakon ja Jani-Pekan pitämä puhe naisille, joka oli aivan mahtava.

Taivutus Wanhojen omasta tanssista.

Oman tanssin vaudikasta tunnelmaa.

Pojat vauhdissa omassa tanssissa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan mahtava ja esityksetkin sujuivat oikein mallikkaasti. Päivä oli aikataulutettu hyvin, eikä tarvinnut pitää liian kovaa kiirettä minnekään mennessä.. Soittajat soittivat kauniisti ja juontajat osasivat asiansa. Vielä loppuun kiitos kaikille päivän suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneille! :)

PS. Tansseista on paljon kuvia ja videoklippi lukiomme Facebook-sivulla. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...