Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntola. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. syyskuuta 2012

Elämää asuntolassa

Muilta paikkakunnilta Kuhmon yhteislukioon opiskelemaan tulleet opiskelijat voivat halutessaan asua ammattikoululaisten kanssa samassa asuntolassa. Myös kuhmolaisilla nuorilla on mahdollisuus asua kouluviikon aikana asuntolassa, mikäli heidän kotinsa on "perukassa". Monet eivät kuitenkaan ole koskaan välttämättä käyneet asuntolassa ja siksi se voi vaikuttaa hieman mystiseltä paikalta. Sen vuoksi ajattelimme esitellä asuntolan tässä blogissa. Nurmeslainen Sofia kertoo asuntolasta seuraavaa:

Kainuun Ammattiopiston Kuhmon toimipaikan opiskelija-asuntolassa on hyvä ja rento ilmapiiri, ja asuntola on turvallinen asumisympäristö, kun opettelee itsenäisyyttä.

Kuvassa oleva asuntola sijaitsee lukion lähellä.

Tekemistä ja kavereita riittää.

Asuntolaohjaaja Timo Haverinen tarkistaa joka päivä, että kaikki on hyvin, sekä järjestää yhteistä ajanvietettä. Olemme esimerkiksi saattaneet järjestää elokuvailtoja, ja yhteisestä oleskelutilasta löytyy biljardipöytä, Wii-pelikonsoli, pingispöytä sekä päivän lehtiä.

Tyttöjen puolen yhteisiä pesutiloja.


Sauna

Sauna on kohtalaisen ahkerassa käytössä. Yleensä se lämmitetään kerran viikossa, mutta silloin tällöin useammin. ATK-huoneessa on neljä tietokonetta, joita saa käyttää koulusta saatavilla tunnuksilla.

ATK-huone

Tyttöjen ja poikien puolilla on omat olohuoneet, joissa pienet keittiönurkkaukset ja televisio. Ainakin tyttöjen puolella keittiö on ollut ajoittain hieman liian ahdas, sillä meitä on ollut pahimmillaan viisi yhtä aikaa tekemässä ruokaa. Jokaisella ei myöskään ole omaa huonetta, vaan huoneiden kalustukseen kuuluu kaksi kirjoituspöytää, laverisänkyä ja kaappia. Huoneissa on myös omat lavuaarit. Olen itse kuitenkin ollut tyytyväinen asuntolaan - hyvä yhteishenki auttaa selviämään tilan ahtaudesta eikä yksinäisyyskään pääse vaivaamaan.

Tyttöjen olohuone.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Nurmeksesta Kuhmoon opiskelemaan

Tänä lukuvuonna lukiossamme on tavallista enemmän muilta paikkakunnilta tulleita opiskelijoita. Näin itsestään kertoo Nurmeksesta Kuhmoon opiskelemaan tullut Sofia.

- Hain yhteishaussa Kuhmoon musiikkilinjan takia. Nurmeksessa ei ollut mahdollisuutta painottaa musiikinopiskelua yhtä monipuolisesti kuin Kuhmon lukiossa. Olin harkinnut monia hakuvaihtoehtoja, kuten esimerkiksi Lieksan lukiota, jossa myöskin on musiikkilinja. Ajattelin lopulta pitkän miettimisen jälkeen jäädä Nurmekseen, mutta tuttavani kuitenkin ehdotti Kuhmoa, joka ei ollut tullut mieleenikään aikaisemmin. Innostuin ajatuksesta, ja vähän sen jälkeen Kuhmosta tultiin esittelemään lukiota. Ideaa lähteä muualle opiskelemaan tuki sen lisäksi myös KAO:n asuntola. Joukkoliikenne Nurmeksen ja Kuhmon välillä on nykyään melkein olematonta, mutta olen useimmiten päässyt erään Nurmeksessa asuvan opettajan kyydissä kouluviikoksi Kuhmoon.

- Asun asuntolassa, joten minulla on lyhyt matka kouluun ja harrastuksiin. Asuntola-asuminen on erilaista kuin mihin kotona on tottunut, on enemmän vastuuta, mutta myös vapauksia. Pitää itse pitää huolta yhteisten tilojen siisteydestä, ja arkisin ei ruoka odota valmiina pöydässä, vaan se täytyy itse valmistaa ja ostaa. Olen kuitenkin voinut päättää ajankäytöstäni enemmän kuin kotona asuessani, vaikka sääntöjä ja kotiintuloaikoja täytyykin edelleen noudattaa.

Lukio-opiskelijan arkea.

- Uskon viihtyväni Kuhmossa koko lukioajan, mahdollista vaihto-oppilasvuotta Saksassa lukuun ottamatta. Olen asunut siellä pienenä, mutta kielitaito alkaa unohtua, ja toivoisin sen taas paranevan. Lukion jälkeen haluaisinkin Saksaan opiskelemaan musiikkia tai psykologiaa.

- Musiikkilinjalaisena lukujärjestyksessäni on ollut paljon musiikkia. Koulun tarjoamien musiikkikurssien lisäksi harrastan pianonsoittoa musiikkiopistossa ja tanssia. Muutenkin Kuhmon kaupungissa on runsaasti harrastusmahdollisuuksia. En siis ole katunut päätöstäni; lukiossamme on todella hyvä ilmapiiri ja päteviä opettajia. Ensimmäisistä kursseistakin on jäänyt hyvä olo, ja odotan mielenkiinnolla seuraavassa jaksossa alkavia kursseja.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...