Kainuun Ammattiopiston Kuhmon toimipaikan opiskelija-asuntolassa on hyvä ja rento ilmapiiri, ja asuntola on turvallinen asumisympäristö, kun opettelee itsenäisyyttä.
Kuvassa oleva asuntola sijaitsee lukion lähellä. |
Tekemistä ja kavereita riittää. |
Asuntolaohjaaja Timo Haverinen tarkistaa joka päivä, että kaikki on hyvin, sekä järjestää yhteistä ajanvietettä. Olemme esimerkiksi saattaneet järjestää elokuvailtoja, ja yhteisestä oleskelutilasta löytyy biljardipöytä, Wii-pelikonsoli, pingispöytä sekä päivän lehtiä.
Tyttöjen puolen yhteisiä pesutiloja.
|
Sauna |
Sauna on kohtalaisen ahkerassa käytössä. Yleensä se lämmitetään kerran viikossa, mutta silloin tällöin useammin. ATK-huoneessa on neljä tietokonetta, joita saa käyttää koulusta saatavilla tunnuksilla.
Tyttöjen ja poikien puolilla on omat olohuoneet, joissa pienet keittiönurkkaukset ja televisio. Ainakin tyttöjen puolella keittiö on ollut ajoittain hieman liian ahdas, sillä meitä on ollut pahimmillaan viisi yhtä aikaa tekemässä ruokaa. Jokaisella ei myöskään ole omaa huonetta, vaan huoneiden kalustukseen kuuluu kaksi kirjoituspöytää, laverisänkyä ja kaappia. Huoneissa on myös omat lavuaarit. Olen itse kuitenkin ollut tyytyväinen asuntolaan - hyvä yhteishenki auttaa selviämään tilan ahtaudesta eikä yksinäisyyskään pääse vaivaamaan.
Tyttöjen olohuone. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti