Nimi ja opettamasi aine/aineet?
- Tommi Anttalainen, opetan historiaa, yhteiskuntaoppia ja filosofiaa.
Miksi valitsit juuri ko. aineet?
- Olen aina pitänyt historiasta, varsinkin sotajutuista ja olen kiinnostunut politiikasta. Samoin tykkään myös pohdiskella elämän kannalta merkityksellisiä kysymyksiä. Joten aineet ovat tuntuneet aina luontevilta.
Mistä olet kotoisin?
- Kajjjaanista!
Miksi tulit Kuhmon yhteislukioon ja mitä mieltä olet lukiostamme?
- Olin jo aiemmin alkuvuodesta harjoittelussa täällä ja pidin lukiosta. Kuhmon yhteislukio on kyllä mukava paikka opettaa, mukavia opiskelijoita ja ystävällisiä kollegoja riittää.
Mikä sana kuvailee sinua parhaiten?
- Rauhallinen.
Mikä on helpointa työssäsi? Entä vaikeinta?
- Helpointa on varmasti se kun pääsen puhumaan jostain itselleni todella mielenkiintoisesta aiheesta. Varmasti tulee jossain vaiheessa käymään, että kerron koko oppitunnin jostain historiallisesta tapahtumasta ja huomaankin tunnin jo loppuvan ihan kohta. Vaikeinta ovat varmasti aamuherätykset, nukkuisin mieluummin pitkään.
Oletko koskaan lintsannut oppitunnilta?
- Tuota noin. Teknisesti ottaen meillä oli aina lukiossa sopiviin aikoihin opiskelijakunnan ”kokouksia” tai nuorisovaltuuston ”hommia”, joten en! Yläkoulun puolella saatoin olla ysin keväällä pari kertaa tunneilta pois.
Montako kertaa olet ollut jälki-istunnossa?
- Kaksi kertaa. Yhden kerran seiskaluokalla, koko luokka joutui jälki-istuntoon kun emme olleet tehneet läksyjä. Toisen kerran ysillä kun joku luokkakavereista käyttäytyi tyhmästi ja minäkin sain syyt niskoille.
Paljonko keskiarvosi oli koulussa?
- 8,4
Mitä harrastat?
- Metallinpaljastimen kanssa juoksentelen metsissä, käyn uimassa, kävelylenkkejä, yhteiskunnallisia asioita ja politiikkaa. Totta kai myös kaikkia muita historiaan liittyviä asioita.
Mikä on suurin paheesi?
- Ei minulla taida olla sellaisia.
Jos voisit olla joku julkkis yhden päivän ajan, kuka olisit ja miksi?
- Donald Trump, ihan vaan mielenkiinnosta haluaisin tietää mitä sen miehen päässä liikkuu ja näkisin miten kiireistä USA:n presidentin työ on.
Mikä on viimeksi katsomasi elokuva ja mitä tykkäsit?
- Taisin katsoa Brad Pittin tähdittämän Fury –leffan. Tykkäsinhän minä! Elokuvahan kertoo toisesta maailmasodasta ja panssarivaunuista.
Paras tv-ohjelma?
- Tällä hetkellä varmaan Handmaid’s Tale. Suosittelen lämpimästi, ainakin yhteiskunnallisesta näkökulmasta mielenkiintoinen!
Mitä mieltä olet Sotkamosta?
- Sanotaanko näin, että suurin osa kajaanilaista on samaa mieltä kuhmolaisten kanssa Sotkamosta.
Entä mitä mieltä olet Facebookista?
- Ei tule itsellä käytettyä enää niin aktiivisesti. Mutta hyvä väline yhteydenpitoon!
Tiedätkö Kuhmon pilisringin reitin?
- Ainakin osittain! Olen ainakin ollut kyydissä tällä reitillä.
Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
- Hmm luulisin, että olen edelleen opettaja.
Kerro yksi vitsi!
Historian tunnilla opettaja kysyi:
-Tappoiko Lalli Piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä?
-Ei kun kirveellä, huusi Kalle
Tervetuloa Kuhmon yhteislukioon Tommi!