Näytetään tekstit, joissa on tunniste äidinkieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äidinkieli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. elokuuta 2017

Uusi opettaja: Jenni

Tänä syksynä lukiossamme on uusi äidinkielen opettaja ensimmäisen kahden jakson ajan. Näin hän kertoo itsestään:


Nimi ja opettamasi aine/aineet?
- Jenni Kaartinen, äidinkieli ja kirjallisuus

Miksi valitsit juuri ko. aineet?
- Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, ja kokeilujen jälkeen päädyin lopulta opiskelemaan suomen kieltä. Ja kuten varmasti muillekin äidinkielenopettajille, myös minulle lukeminen on lähellä sydäntä.

Mistä olet kotoisin?
- Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Suomussalmella. Sitten muutin Ouluun opiskelemaan, ja siellä on edelleen vakituinen asuntoni.

Miksi tulit Kuhmon yhteislukioon ja mitä mieltä olet lukiostamme?
- Olin valmistumisen jälkeen katsellut töitä Kainuun suunnalta, joten hain heti Kuhmon yhteislukioon, kun tuntiopettajan paikka avautui. Lukio tuntuu mukavan kotoisalta, sillä olen itsekin opiskellut pienessä lukiossa. Opiskelijat vaikuttavat (näin muutaman oppitunnin perusteella) oikein fiksuilta, ja henkilökuntakin on ottanut minut hyvin vastaan.

Mikä sana kuvailee sinua parhaiten?
- Mietiskelijä.

Mikä on helpointa työssäsi? Entä vaikeinta?
- Helpointa on säilyttää mielenkiinto monipuoliseen oppiaineeseen. Vaikeita juttuja näin aloittelevalle opettajalle on monia, mm. lyhyet työpätkät ja eri koulujen käytänteisiin opettelu.

Oletko koskaan lintsannut oppitunnilta?
- Kerran tai pari, muistaakseni yläkoulussa.

Montako kertaa olet ollut jälki-istunnossa?
- Kerran.

Paljonko keskiarvosi oli koulussa?
- Vähän päälle 8.

Mitä harrastat?
- Kahden kääpiöpinserini kanssa ulkoilua, retkeilyä, mökkeilyä ja lukemista.

Mikä on suurin paheesi?
- Amerikkalaiset komediat

Jos voisit olla joku julkkis yhden päivän ajan, kuka olisit ja miksi?
- Joku kirjailija. Haluaisin tietää, miltä tuntuu olla kovin luova ja keksiä jatkuvasti uusia tarinoita.

Mikä on viimeksi katsomasi elokuva ja mitä tykkäsit?
- Taisin katsoa viimeksi Sherlock Holmes: A Game of Shadows -elokuvan. Olen katsonut paljon Sherlock Holmes -aiheisia sarjoja, mutta tästä elokuvasta en välittänyt.

Paras tv-ohjelma?
- Katson paljon eri sarjoja enkä osaa valita yhtä suosikkia. Katsoin vastikään The Crown -sarjan, ja se oli oikein mielenkiintoinen.

Mitä mieltä olet Sotkamosta?
- En tunne paikkaa kovinkaan hyvin.

Entä mitä mieltä olet Facebookista?
- Facebookissa on joitain hyviä ammattiin liittyviä ryhmiä, muuten en juurikaan käytä.

Tiedätkö Kuhmon pilisringin reitin?
-En tiedä.

Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
- Jossain päin Kainuuta opettajan hommissa (toivottavasti).

Kerro yksi vitsi!
- Eräänlainen vitsi tämäkin:

Suomi on hieno kieli

The spruce is on fire = Kuusi palaa
The spruce returns = Kuusi palaa
The number six is on fire = Kuusi palaa
The number six returns = Kuusi palaa
Six of them are on fire = Kuusi palaa
Six of then return = Kuusi palaa
Your moon is on fire = Kuusi palaa
Your moon returns = Kuusi palaa
Six pieces = Kuusi palaa

Terveisiä?
- Toimeliasta mutta stressitöntä lukuvuotta niin opiskelijoille kuin opettajillekin!

Toivotamme Jennin tervetulleeksi Kuhmon yhteislukioon!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Lukion aakkoset, osa 3 (T-Ö)

Tangokuningas 

Tällä hetkellä koulumme musiikinopettajana toimii vuoden 2012 tangokuningas, Pekka Mikkola. Kuvasta poiketen opiskelumme tunneilla ei keskity pelkästään iskelmään ja tangoon.

 (Kuva Kuhmon yhteislukion Instagramista)

Pekalle näyttää kehittyneen oma fan club koulullemme. Hänen haastattelunsa on julkaistu blogissa viime vuoden elokuussa.

Uusintakoe

Mikäli olet sairaana koepäivänä, tai et jostain muusta syystä pääse kokeeseen, joudut tekemään kokeesi myöhemmin uusintakokeessa. Ja koska olet onnekas ihminen ja sinulla on aina hyvä tuuri, uusintakoe tulee varmaankin olemaan "oikeaa koetta" vaikeampi. Ja mikä parasta: jos jäät paitsi useammasta kokeesta, saat tehdä ne kaikki kerralla parissa tunnissa! Suosittelen siis sairastamaan lomien aikana. Se on turvallisinta ja aiheuttaa vähiten päänvaivaa.

Vuosikirja

Kuhmon yhteislukion vuosikirja tunnetaan paremmin nimellä Korpirojekti. Ei, tämä ei ole kirjoitusvirhe. Vuosikirja on oikeasti nimeltään Korpirojekti. Kaksi P -kirjainta yhdessä nimessä on turhan yliarvostettua ja persoonatonta.

Wanhojen tanssit

Toisen vuoden opiskelijat, eli kakkoset, juhlistavat koulun vanhimmiksi nousuaan tansseilla. Suurelle osalle wanhojen tanssit on suuri tapahtuma ja sitä varten aletaankin etsimään mekkoja, pukuja ja kampaamoaikoja jo hyvissä ajoin. Se mikä erottaa Kuhmon yhteislukion wanhojen tanssit muiden lukioiden wanhojen tansseista on tanssipaikka. Hyvin useilla paikkakunnilla wanhat tanssitaan ikävissä liikuntasaleissa, Kuhmossa puolestaan tanssit järjestetään yhdessä Suomen hienoimmista konserttisaleista, Lentua -salissa Kuhmo-talolla. Kuva vuoden 2015 wanhojen tansseista. 


Xanslia a.k.a. kanslia

Kanslia, tämä mystinen paikka, jonka tietokoneen ruudun takaa löytyy kaikkitietävä kanslistimme. Mikäli et tiedä jotain tai haluat kysyä jotain, kanslistimme jakaa lähes loputtomat tiedonlahjansa kanssasi. Ja mikäli kansliassa ei jotain tiedetä, se ei ole tietämisen arvoista, eikä se auta sinua mitenkään elämässäsi eteenpäin.



Yhteishenki

Oppilaiden määrä koulussamme ei ole päätä huimaava, yhdeksän numeroinen luku, joten oppilaat tuntevat toisensa paremmin kuin suuremmissa kouluissa. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi koulumme yhteishenki on niin hyvä.

Zzz...

Nukkuminen tunnilla ei ole kohteliasta, eivätkä pulpetit ole kovinkaan pehmoisia nukkuma-alustoja. Tarkkasilmäiset opettajamme myöskin tulevat huomaamaan nopeasti luokan perällä kuorsaavan oppilaan ja keskeyttävät hänen unensa. Nukkuminen tunneilla voi myös vaikuttaa tuntiaktiivisuuteen negatiivisesti ja tämän kautta laskevasti numeroon, jonka kurssista saat. Myöskin tärkeitä asioita voi jäädä täysin kuulematta, koska uinut rauhallisesti ja ratsastat yksisarvisella kohti auringonlaskua. Ja kuten arvata saattaa, et osaa kokeessa asioita joita sinulta kysytään. Tarinan opetus olkoon siis seuraava: nuku yöllä, älä tunneilla.

Åland

Åland, eli Ahvenanmaa, on yksi niistä Suomen alueista, joilla puhutaan ruotsia. Ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli ja tästä syystä sitä opiskellaan myös lukiossa. Osa ihmisistä on ehdottanut ruotsin vaihtamista venäjään, koska se on paljon hyödyllisempi kieli täällä Venäjän rajan läheisyydessä. Minulla onkin hyviä uutisia henkilöille, jotka puolustavat tätä ajatusta: Kuhmon yhteislukiossa voit opiskella myös venäjää ruotsin ja englannin lisäksi! Ruotsi kylläkin pysyy yhä yhtenä pakollisista aineista, men det är okej.

Äidinkieli

koska suomi on vaikea kieli ja emme osaa sitä vielä lukio ikäisinä kään, äidinkielen tunnit jatkuvat. Erona yläasteen äidinkielen tunteihin on se, että lukiossa keskitymme enemmän tekstin tuottamiseen ja tekstien tutkimiseen, kuin illatiiveihin ja muihin hienouksiin. Kieliopin perusasioita emme kuitenkaan jätä huomiotta ja niistä varmasti muistutellaan oppilaita, mikäli se on tarpeellista. Opiskele siis yhdyssanat ja muu tarpeellinen hyvin!

Öööö....

Teksti ja kuvat Joni

tiistai 19. elokuuta 2014

Lisää uusia opettajia: Nina

Nimi ja opettamasi aine/aineet?
- Nina Pikkarainen, äidinkieli ja kirjallisuus

Miksi valitsit juuri ko. aineet?
- En alun perin suunnitellut opiskelevani opettajaksi. Lähdin opiskelemaan kirjallisuutta (silloiseen) Joensuun yliopistoon ja otin sivuaineeksi suomen kielen. Ajauduin sitten opiskelijakavereiden mukana hakemaan opinto-oikeutta aineenopettajan opintoihin, ja sille tielle jäin. Kirjallisuus on edelleen suurin intohimoni.


Mistä olet kotoisin?
- Kajaanista. Asuin välillä kuusi vuotta Joensuussa.

Miksi tulit Kuhmon yhteislukioon ja mitä mieltä olet lukiostamme?
- Työsopimukseni Kajaanin lukiolla päättyi ja sopivan läheltä löytyi lukiopesti, joten tartuin tilaisuuteen. On mukava opettaa pienemmässä lukiossa - en ole eksynyt vielä kertaakaan :) Tapaamani opiskelijat ovat olleet fiksuja ja reippaita nuoria, ja henkilökunta on ottanut minut hyvin vastaan. Pidän myös pienemmistä opetusryhmistä.

Mikä sana kuvailee sinua parhaiten?
- Määrätietoinen.

Mikä on helpointa työssäsi? Entä vaikeinta?
- Helpointa on suunnitella kirjallisuuden opettamista. Se on myös mukavinta. Haastavaksi koen kielenhuollon asioiden opettamisen, ja raskainta on silloin, kun monella kurssilla kirjoitetaan tekstejä ja ne kaikki pitäisi arvioida parissa päivässä.

Oletko koskaan lintsannut oppitunnilta?
- Peruskoulussa kerran. Olimme niin väsyneitä italialaisten ystäviemme vierailusta, että lintsasimme porukalla jonkin kaksoistunnin.

Montako kertaa olet ollut jälki-istunnossa?
- Kerran, joskus 5. luokalla vieraileva opettaja jätti koko luokan jälki-istuntoon.

Paljonko keskiarvosi oli koulussa?
- Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo taisi olla 8.8 (kaikki aineet). Lukiossa n. 9.

Mitä harrastat?
- Roller derbyä, lenkkeilyä, kuntosalia, lukemista ja kirjoittamista.

Mikä on suurin paheesi?
- Tulinen ruoka. Se houkuttelee syömään epäterveellisesti liian usein.

Jos voisit olla joku julkkis yhden päivän ajan, kuka olisit ja miksi?
- J. K. Rowling. Olisi kiva tietää, mitä sen pään sisässä liikkuu - ja paljonko pankkitilillä on rahaa :)

Mikä on viimeksi katsomasi elokuva ja mitä tykkäsit?
- Vietimme ystäväni kanssa leffamaratonia ja katsoimme teiniaikojen muistoksi Scream-elokuvat 1-3. Nauroimme vedet silmissä 90-luvun vaatteille ja hiuksille.

Paras tv-ohjelma?
- Tällä hetkellä The Walking Dead.

Mitä mieltä olet Sotkamosta?
- Sotkamosta? Olin siellä sporttileirillä pari kertaa lapsena. Muuta henkilökohtaista kosketusta minulla ei ole Sotkamoon :)

Entä mitä mieltä olet Facebookista?
- Käytän päivittäin, mutta hengähdystauko tekee välillä hyvää. Sieltä pitäisi osata myös irrottautua. Kesällä olin viikkoja käymättä Facebookissa (tai netissä ollenkaan) kun reissasin. Derby-seurani asioita hoidetaan paljon Facebookissa, ja tällaiseen yhteydenpitoon se on erinomainen media.

Tiedätkö Kuhmon pilisringin reitin?
- Hah, eilisen jälkeen voin sanoa että tiedän!

Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
- Haaveissani näen itseni jonkinlaisissa opetushommissa Suomessa tai ulkomailla, mutta samalla myös kirjoitan työkseni.

Kerro yksi vitsi!
- Olen todella huono kertomaan vitsejä. Viljelen enemmän tilannekomiikka ja sarkasmia.

Terveisiä?
- Mukavaa lukuvuotta kaikille, olkaa rohkeita, aktiivisia ja omia itsejänne. Nähdään tunneilla!

Tervetuloa töihin Kuhmon yhteislukioon, Nina!

torstai 5. joulukuuta 2013

Lukiossa on muutakin kuin istumista ja kuuntelemista, osa 3

Viimeisenä eri oppituntien tapahtumia esittelevässä sarjassamme vuorossa ovat kielet, eli äidinkieli, toinen kotimainen ja vieraat kielet.

Äidinkieli:
Äidinkielenopettaja Maarit kuvailee toiminnallisimpien äidinkielen kurssien sisältöä seuraavasti: ÄI7:lla ei ole juuri muuta tehtykään, kuin istumisesta ja kuuntelemisesta poikkeavaa! Opiskelimme vuorovaikutuksen, kuuntelemisen ja argumentoinnin perusteet. Sitten opiskelijat kehittivät improvisaatio-keskustelun rooleissa aiheesta Kuhmon susitilanne. Paneelikeskustelu kuvattiin ja sitten tietysti ihailimme edustavaa esiintymistä.

Kävimme läpi myös kokoustamisesta. Opiskelijat kehittelevät kuvitteellista yhdistystä, jonka kokoukset pidetään ja kuvataan. Lisäksi olemme lukeneet satuja, esittäneet pöytäteatteria ja sen semmoista. Kurssiin on kuulunut myös päivänavausten laatiminen.

Eräällä tunnilla käsiteltiin "stalkkeri"-tehtävän tulokset. Opiskelijat ovat vakoilleet yleisötilaisuudessa siihen saapuvia ihmisiä ja tyypitelleet heitä. Sitten työstetään hahmoja tunnilla eli näytellään. Tulossa on tapakulttuuri ja tilannepuheet ja kurssi päättyy pieneen juhlaan, jossa puheet pidetään mehun ja popcornin siivittämänä.

AI9 kurssin sisältö jakautuu siten, että viikon 1. tunti opiskellaan teoriaa, sitten 2. tunti perehdytään suunnitelmiin ja kirjoitetaan ja 3. tunti on vertaisarviointia. Viime viikolla tehtiin sitten luovan kirjoittamisen harjoituksia, esim. "tarkkaile vieruskaverisi silmäripsien liikettä ja kirjoita siitä kuvaus".

Tässä opiskelijat suunnittelevat Ruotsinmatkan majoitusta läppärillä (uudet koneet tulossa ensi vuoden alusta!)

Toinen kotimainen kieli:
Ruotsin tunneilla pyritään siihen, että kaikkia asioita harjoiteltaisiin sekä suullisesti (tunnilla) että kirjallisesti (enimmäkseen kotona). Työskentelemme paljon pareittain tai ryhmissä. Kielistudiota olemme hyödyntäneet mm. harjoittelemalla puhelinkeskusteluja kuulokkeet päässä mikkiin puhuen.

Tulevaisuudessa oppitunnilla saa näpelöidä kännykkää.

Koska ylioppilaskokeet ovat sähköistymässä, olemme kokeilleet useammalla kurssilla tietokoneiden avulla opiskelua, esim. kirjoittamalla wikisivuja ja tekemällä sanakokeita Socrative-ohjelmalla. Jatkossa tietokoneiden ja älypuhelimien käyttöä opetuksessa on tarkoitus lisätä entisestään. Kokeilemme esim. Edmodo-alustaa myös ruotsin tunneilla sekä kirjoitelmien tekemistä, palauttamista ja korjaamista tietokoneella. Smartboardin käyttöä olisi tarkoitus lisätä siten, että opiskelijatkin pääsisivät käyttämään sitä (opettajan lisäksi).

Keväisin järjestetään ruotsin puhekurssi RUB16, jossa opettaja ei ole juurikaan äänessä, vaan kaikki tunnit puhutaan pelkästään parin kanssa tai ryhmässä. Kurssilla ei myöskään kirjoiteteta juuri mitään. Tänä lukuvuonna päästään harjoitelemaan puhumista käytännössä, koska järjestämme matkan Ruotsiin.
 
Näkymä Edmodo-alustasta

Englanti ja muut vieraat kielet:
Kieltenopettaja Mira toteaa seuraavaa: Sanoisin, että ihannetilanne olisi että pelkkään istumiseen ja opettajan kuuntelemiseen käytettäisiin maksimissaan kolmasosa tunnista, mielellään jopa alle tämän. Tämän takia tehtävät tarkistetaan ryhmissä, samoin kuin tekstit käsitellään (suomennetaan ja alleviivataan) pääsääntöisesti ryhmissä, kielioppien esimerkit ja usein säännötkin luetaan ääneen ryhmissä jne. Lisäksi on tietenkin keskustelutehtävät, kuuntelutehtävät jne. joissa istutaan ja kuunnellaan, mutta ei opettajaa :)

Tähän perustoimintaan vaihtelua yritän tuoda erilaisin pelein: esimerkiksi ranskassa kertaamme sanastoa ja kielioppia nyt kielen opiskelun alkuvaiheessa erilaisin pelein vähintään kerran kahdessa viikossa. Pelien käyttö hankaloituu kielenopiskelun edetessä, joten englantiin on jo haastavaa keksiä pelejä. Yritän kuitenkin elävöittää myös englannin tunteja esim. videonpätkillä joko yhdistäen kuuntelua ja kulttuurintuntemusta tai esim. puhekurssilla dubbasimme itse englanniksi pätkiä elokuvasta ja selitimme elokuvapätkien tapahtumia parille, joka niitä ei nähnyt.

Kieltentunnin perusnäkymä: opiskelijat työskentelevät pareittain.

Englannin puhekurssilla opettajan kuuntelu on ehkä minimissään. Siellä kuunnellaan kaverien puhetta ja tuotetaan sitä itse. Ollaan oltu kokouksessa, väittelyssä, juhlissa, lääkärillä, puhelimessa jne. Puhekurssilla jokainen pitää myös puheen ja esitelmän. Myös neloskurssilla pidimme esitelmät.

Kielten tunnilla on siis monenlaista ohjelmaa ja tulevaisuudessa oppitunnit saattavat muuttua entistä käytännönläheisemmiksi uuden teknologian myötä. Ehkäpä muutaman vuoden päästä kieliä harjoitellaan seikkailemalla kohdekielen edustajien kanssa virtuaalimaailmassa!? (Tämä on mahdollista toki jo nyt.)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Ykkösten päivä

Tämä blogiteksti kertoo meidän ykkösten koulupäivästä tiistaina 17.9 täällä lukion puolella. Postauksen kirjoitteluvaiheessa on meneillään viimeinen viikko ennen koeviikkoa. Kameran ja ruudun takaa löytyvät ahkerat ykköset markkinointiryhmästä, eli Riikka ja Milla!

Ruotsinope harjoituttaa suullista kielitaitoa keskustelemalla opiskelijoiden kanssa henkilökohtaisesti, siis ruotsiksi :)

Päivä alkoi Ruotsin tunnilla kello 8. Tunnin alussa pidettiin sanakokeet. Sanakokeiden jälkeen jatkoimme töitä tekstin lukemisella ja sen jälkeen suomentamisella.  Puhuimme aika paljon ryhmissä ja kertasimme sanajärjestystä. Tunnin lopuksi meille vielä jaettiin maanantaina palauttamamme porfoliot. 

Viimeisenä aihepiirinä kurssilla oli musiikki


Aikaisen aamun vuoksi muutamat ykköset totesivat olevansa väsyneitä ja kahvin tarpeessa, joten he kipaisivat Nesteeltä välitunnilla aamukahvit ja näin päivä jatkui pirteänä seuraavalle tunnille.


Seuraavana vuorossa oli psykologian tunti. Tällä kertaa pääsimme tekemään ryhmätöitä ja aiheina olivat erilaiset keinot psyykkisten toimintojen selittämiseen. Meidän ryhmämme aiheena oli sosiokulttuurinen psykologia ja tuossapa onkin valmis ja hieno työmme!


Kello 10.55 molemmat lähtivät omille matikan tunneillensa ja kamera päätyi mukaan pitkän matematiikan tunnille, jossa ensimmäisellä tunnin puolikkaalla tarkistimme kotitehtäviä ja halukkaat ja ahkerimmat (kuten minä!!) pääsivät taululle laskemaan oikeat vastaukset.


Päivän varmasti odotetuin tunti oli ruokailu, koska ruokana oli varmasti monen lempparia eli broileripastaa! 
Ruokailu jaksotetusti 11.30 tai 11.40, eli menemme syömään kesken tunnin.


Kun mahat olivat täynnä hyvää ruokaa jatkoimme matikan tuntia! Aiheena meillä oli pitkssä matikassa potenssifunktiot ja korkeammat juuret ja lyhyessä matikassa käsiteltiin prosenttilaskennan perustilanteita.


Matikan tunnin jälkeen vietettiin hyppytuntia (joskin Milla ahkeroi uskonnon tunnilla) ja tottakai käytimme aikaa hyödeksemme ja kertasimme sekä teimme läksyjä.


Ensin työ, sitten huvi! Ansaitsimme rankan työn jälkeen mukavan hetken Candy crush sagan eli erään facebook pelin parissa. Ainakin siihen asti kun pelin elämät loppuivat...


Viimeisellä tunnilla teimme kovasti töitä erilaisten tekstitaidon vastausten hiomiseksi ja annoimme palautetta muiden teksitaidon vastauksille. Tunnin loppuun pidimme vielä yhdyssana sanelun ja siihen meidän ykkösten päivä sitten päättyikin kello 15.30!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...