Näytetään tekstit, joissa on tunniste abigaala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste abigaala. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. helmikuuta 2016

Penkkarit 2016

Nyt alko loma!


Kuvassa komeilee Batman, Paavo pesusieni, Luutnantti ja punahilkka

Kuvassa näkyy Liisa Ihmemaassa, Peppi Pitkätossu, Cruella De Vil, Sandy, Enkeli sekä muita elokuvista tuttuja hahmoja. Eksyipä mukaan myös Oluttuoppi.

Viime torstaina 18.2. vietettiin penkkareita. Tänä vuonna oli meidän vuoro lähteä juhlallisesti pois lukiostamme. Penkkarit kun ovat Wanhojen tanssien ja ylioppilasjuhlien rinnalla lukion tärkeimpiä etappeja, oli niitä odotettukin kauan. Tämän vuoden teemana oli elokuvat ja abien puvut olivatkin teemaan sopivia.

Aamu alkoi perinteisillä lämmittelyleikeillä lukion pihassa, vaikka tänä vuonna ei pakkasta ollutkaan (onneksi) kuin reilut -5 astetta. Lukiomme pienet ykköset ja kakkoset muodostivat kunniakujan opettajia varten, ja opettajia odotellessa saivat he tehdä aamujumpan.

Opettajat kuljetettiin arvokkaasti suurien abien autokyydeillä. Otimme opettajat kyytiin kirjaston pihalla ja niin he saivat melkein-limusiinikuskin. Paraatin viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, saapui rehtorimme komealla poliisikyydillä.

Kun opettajat pääsivät turvallisesti sisälle, oli aika polttaa pulpetti! Pulpetin ympärillä oli abien hyvä lämmitellä. Vaikka monikiloiset turkikset lämmittivät muutenkin päällä aika kovasti.

Musiikinopettajaamme (joka abigaalassa sai vuoden meemikuningas-palkinnon) sisälle taluttaa Rosvo.


Itse Pahatar ja Marilyn Monroekin pääsivät seuraamaan pulpetin polttoa.
Pulpetin tuhoamiseen osallistui Gorilla ja Ghostbusters.

Tämän perinteeksi muodostuneen pulpetin hävittämisen jälkeen siirryimme sisätiloihin ja päästimme katsojat saliin. Opettajat saivat istua heille varatussa VIP-pöydässä, koska olihan kyseessä Oscar-gaala-teemainen saliohjelma. Joku opettajista kehuikin järjestelyä: ei ole aina päässyt istumaan yhtä hienoille paikoille. Abit istuivat tietysti sohvilla ja lopuille katsojille oli tehty katsomot salin penkeistä.

Saliohjelmaan kuului opettajien palkitseminen, jossa jokainen opettaja sai Oscar-patsaan ansaitsemastaan tittelistä. Mukana olivat esimerkiksi "Vuoden Joojoo", "Vuoden vitsiniekka", "Vuoden abeihin pettyjä", "Vuoden opiskelija" ja "Vuoden komistus". Juhlassa nähtiin myös neljä meidän abien tekemiä videoita kauhuleffasta realityyn. Opettajat saivat testata tietämystään meistä abeista, joita he ovat kolme vuotta kestäneet (kiitos siitä), kinkkisellä Kahoot-visalla. Voittajaksi taisi selviytyä Petri. Käyttiköhän hän taulukkokirjaa apunaan?

Opettajatkin olivat kuvanneet juhlaan hienon videon, johon liittyi vedonlyöntiä ja fitnesstä.

Juhla salissa loppui abien abilauluun, jossa julistettiin, että "meidän pitää muuttaa maailmaa". Tämän vuoden abilauluna oli siis Anssi Kelan biisi 1972 - tähän päivään sijoitettuna versiona.

 
                        Vuoden parhaan asun palkinnon vei yleisöäänestyksellä Captain America.



Vasemmalta oikealle: 
Eturivi: Octoberfest tarjoilija, Sheriffi, Mario, Supernainen, Kissanainen, Batman, Peppi Pitkätossu, 
Milli Menninkäinen, Evil Queen.
Takarivi: Paavo Pesusieni, Gaalajuontaja, Gaalajuontaja, Rosvo, Nunna, Pinkki gorilla, Musta gorilla, Gorilla, Luigi, Lentokapteeni, Captain America.

Saliohjelman ja ruokailun jälkeen tulikin se kauan odotettu hetki. Meidät kannettiin pois. Abit kannettiin yksitellen rekan kyytiin rehtorin ulkohousutarkastuksen läpi. Minua ainakin itseäni oltiin peloteltu, miten kylmä rekassa tulee, mutta ne olivat onneksi vain pelottelua. Kantaminen oli kylläkin hieman pelottavaa, vaikka olimmekin valinneet kantajiksi luotettavat pojat. Silti koko matkan ajan jännitin, milloin lösähdän alas.

Rekkapiliksellä oli mukavaa. Parasta oli pikkulasten reaktiot, kun heille heitti karkkia. Ja monta päivää väkertämäni abiruusukkeetkin pysyivät kasassa! Rekan lavalla lentelimme ympäriinsä reilun tunnin, kun kuski ajoi aikamoista rallia välillä pysähtyen kysymään, tarkenemmeko vielä. Lopulta rekka-ajelu päättyi Tuupalan pihaan ja pääsimme kahvittelemaan.









Olimmehan laittaneet kakkoset leipomaan meille kaikennäköistä herkkua. Ja hyvää oli. Kiitos kakkoset! Kaikenkaikkiaan penkkaripäivä oli mukava ja ainutlaatuinen, sillä eihän se ole kuin kerran elämässä. Itse voisin kyllä ottaa sen uudestaan.

Kiitos abeille kolmesta vuodesta, opettajille meidän sietämisestä ja muille pikkuisille vain muuten vain!


Abi 16 !

Teksti Roosa, kuvat Christina & Sanna

perjantai 22. helmikuuta 2013

Penkkarit 2013

Torstaina 14.2.1013 juhlittiin abiturienttien lukuloman alkamista perinteisillä penkkareilla. Penkinpainajaisia vietettiin lukiollamme varsin monipuolisesti. Jo aamusta tunnelma oli jo katossa, kun abit saapuivat lukiolle mitä ihmeellisimmissä asuissa. Lukiolla saattoi muun muassa törmätä gorillaan banaaneineen, ilmalaivaston kapteeniksi pukeutuneeseen abiin ja armeijan sissipukuun sonnustautuneeseen abiturienttiin. Penkkarit alkoivat ykös- ja kakosvuoden opiskelijoiden leikkimielisellä "simputuksella". Abit käskyttivät nuorempia tekemään haarahyppyjä, punnertamaan ja laulamaan heille.



Piskuisen simputuksen jälkeen opettajat saapuivat lukiolle Rolls Royceilla - no joo ei oikeasti, vaan abien omilla autoillaan. Kun opettajat olivat saapuneet paikalle vuorossa oli perinteistä perinteisin eli pulpetin todellinen painajainen - polttaminen. Vanha pulpetti tuotiin ulos ja sytytettiin palamaan bensiinin kera. Siinä se sitten leimahti palamaan ja oppilaat tuulettivat.



Ulko-ohjelman jälkeen siirryttiin sisälle saliin, itse pääjuhlaan. Juhla salissa alkoi abigaalalla, jossa juontajat esittivät tervetuliaissanat ja siitä seurasi opettajien esittely. Tämän jälkeen vuorossa oli ensimmäinen osa abipoikien tekemästä lyhytelokuvasta. Ohjelma jatkui Geishan muistelmilla, palkintojen jaoilla, tanssiohjelmalla sekä muilla abiturienttien tekemillä videoilla. Varsinkin abipoikien tekemä lyhytelokuva herätti suurta hilpeyttä ja naurua yleisössä.

Heikki, Päivi ja "Leena Heffner"


Abien videon katselua salin pimeydessä

Saliohjelman jälkeen käytiin ruokailemassa ja tämän jälkeen alkoi abiturienttien kanto kuorma-autojen lavalle ja sitä myöten "kiertueelle" kaupungille. Yksi toisensa jälkeen abit kannettiin lavalle, jossa he tuulettivat ja kun kaikki olivat päässeet lavalle, abit viskelivät perinteikkäästi makeisia ja sattuipa lavalta lentämään varsinaisia banaanipommeja, liene gorilla asialla... Heh :-D





Siitä he sitten lähtivät kuorma-autojen lavoilla tuulettaen kohti lukulomia, yo-kirjoituksia ja tulevia ylioppilasjuhlia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...