Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Amatööri bloggaamassa

Torstaina 22.1. opettajilla oli toistaiseksi viimeinen tvt-kouluttautumistuokio ja tällä kertaa aiheena oli kuvankäsittely (hyvin lyhyesti) ja some (Twitter, FB, blogit, Instagram).


Suurin osa opettajista kokeili blogin kirjoittamista luomalla itselleen harjoitusblogin lukiomme blogin käyttäjätunnuksella. Heli puolestaan pääsi kokeilemaan tämän varsinaisen blogin kirjoittamista ja tässä hänen tekstiään:

"Sanna on meidän Kuhmon yhteislukion opettajien some-taituri (sj: kiitos!) ja tänä aamuna me muutkin opettajat pääsimme kokeilemaan bloggaamista. Blogeja olen kyllä henkilökohtaisesti lukenut, mutta ikinä en ole itse bloggaillut. Pelästyimme vähän heti, että päätyvätkö harjoitustekstimme heti julkaistavaksi? Onneksi ei! Mielessäni alkoi heti vilisemään erilaisia aiheita, mistä voisi kirjoittaa. Millä keinolla niitä lukijoita ja mainostajia hankitaan? Pääseekö tällä ihan julkkikseksi asti? 

Palasin haavemaailmastani takaisin luokkaan 223. Kuinka tätä voisi käyttää opetuksessa? Esimerkiksi oppimispäiväkirjan pitäminen edistäisi varmasti oppimista. Itse ainakin huomaan jääväni heti koukkuun bloggaamiseen. Tämähän on kuin päiväkirjaa pitäisi - mitä sitten, vaikka lukijoita ei olisikaan, tämä virkistää mieltä!"

Twiitin päivämäärä oikein, kellonaika ei! :)

Blogien lisäksi tutustuimme lisäksi myös FB-ryhmiin, Twitteriin ja Instagramiin, mutta arvelimme, että niiden soveltaminen opetustarkoituksiin on melko haastavaa ja vaatii mielikuvistusta. Lukion esittelyyn ja tiedottamiseen ne puolestaan sopivat hyvin.

PS. Blogi on viime aikoina päivittynyt tavanomaista harvemmin, sillä opiskelijat (ja opettajat) ovat olleet kohtalaisen kiireisiä. Jatkossa mukavia tapahtumia kuitenkin riittää runsaasti ja aikaakin bloggaukselle on taas toivottavasti enemmän neljännen jakson aikana.

Teksti Heli ja Sanna, kuvat Sanna

torstai 7. elokuuta 2014

Lukuvuosi 2014-2015 alkoi

Terveisiä helteisestä työhuoneesta! Blogi palaa kesätauolta ja postauksia on jatkossa tulossa taas vähintään kerran viikossa. Tänä lukuvuonna aiomme aloittaa blogissamme uuden postaussarjan, jollaista ei ainakaan tähän mennessä ole nähty muiden lukioiden blogeissa! (Tarkempi aihe jääköön vielä toistaiseksi salaisuudeksi, mutta lähiaikoina se selviää!) Jatkamme edelleen suosittuja tyylipostauksiamme ja kerromme myös tuttuun tapaan lukiomme tapahtumista ja esim. ylioppilaskokeiden sähköistymisestä sekä sähköisistä kurssikokeista.

Tänä lukuvuonna on tulossa monenlaista toimintaa, josta voisi mainita ainakin lukion 60-vuotisjuhlat (todennäköisesti Wanhojen Tanssien 2015 yhteydessä) ja kaikki perinteiset muut tapahtumat eli nahkiaiset, penkkarit, wanhat ja kakkosten opintomatka. Heti ensimmäisenä kuitenkin muutamia kuvia ykkösten perinteisestä tilaisuudesta, eli ryhmäytymisiltapäivästä:

Koulun esittelykierros
Mehua...
...ja keksejä.
Ryhmäytymistä ulkona helteessä

Ryhmänohjaaja tulee mukaan.
Ryhmäytymistä luokassa.

Tervetuloa kouluun uudet ykköset ja tottakai myös kakkoset ja abit-15!

Kuvat: Riikka, teksti Sanna

torstai 8. elokuuta 2013

Ulkoasun päivitystä

Blogi palailee kesälomalta ulkoasultaan uudistuneena. Syksyn aikana postauksia on tulossa (toivottavasti) kohtalaisen tasaiseen tahtiin, muutama viikossa. Jos olet koulumme opiskelija ja tunnet palavaa halua kirjoittaa blogipostauksia, voit ilmoittautua Korpirojekti-ryhmään Facebookissa.  Korvauksena osallistumisestasi saat 1-3 kurssia, työmäärästä riippuen.

Lukijoiltamme pyytäisimme palautetta: miltä uudistunut blogi näyttää? Toimiiko se mielestäsi tarpeeksi hyvin kaikilla selaimilla ja mobiililaitteilla? Miten parantaisit blogia? Ja ennen kaikkea: millaisia juttuja haluaisit lukea blogista? Voit antaa palautetta nimettömänä kommenttiboksin kautta. Lisäksi toivoisimme vastauksia oikeanpuoleisessa palkissa olevaan gallupiin.

Tervetuloa seuraamaan Kuhmon yhteislukion toimintaa kaikki blogimme entiset ja uudet lukijat! :)

- SJ

PS. Aiempien postausten kaikki kuvat eivät ole täysin tarkkoja, koska ne on suurennettu jälkikäteen. Lisäksi blogin alkupään postaukset ovat vielä päivittämättä.

tiistai 7. helmikuuta 2012

SOME lukio-opiskelussa, osa 3

Viimeisenä sosiaalisen median välineenä esitellään yhteiskirjoittamisen väline GoogleDocs, joka tuo uusia mahdollisuuksia ennen kaikkea luonnontieteellisiin kokeisiin. Biologiassa on lukuisia verkossa olevia taulukoita, joihin opiskelijat merkkaavat mittaustuloksensa yhtäaikaisesti eri tietokoneilta. Taulukkoon edeltäkäsin tehdyt kaavat laskevat tunnusluvut (kuten keskiarvot) ja piirtävät niistä kuvaajan, joka päivittyy reaaliaikaisesti kurssin nettisivulle. Näin kokeellinen työskentely vie vähemmän aikaa, tulokset näkyvät havainnollisemmassa muodossa ja opiskelijat voivat palata kerratessaan tutkimustuloksiin. Monissa oppiaineissa voi hyödyntää GoogleDocsia tekemällä anonyymejä kyselyitä verkossa. Näin voidaan tutkia esim. evoluutioteoriaan uskomista tai arkaluonteisiakin ilmiöitä, kuten päihteiden käyttöä tai riippuvuuksia.


GoogleDocs helpottaa myös opettajien keskinäistä yhteistyötä. Esimerkiksi tämä blogikirjoitus on alunperin kirjoitettu useamman opettajan voimin suoraan GoogleDocs-palvelussa. Yhtään sähköpostin liitetiedostoa ei ole tarvinnut lähettää, vaan artikkelia on muokattu pelkästään netissä.

Samankaltainen väline GoogleMaps mahdollistaa puolestaan biologiassa ja maantieteessä tutkimustulosten havainnollistamisen karttapohjalla. Opiskelijat merkkaavat esim. ilmansaasteisiin liittyvän tutkimuksen tulokset sovituilla värikoodeilla karttapohjalle. Näin havainnollistuu Kuhmon ilmanlaadun kokonaiskuva karttaa katsomalla.

Monissa oppiaineissa käytetään lisäksi lähdemateriaalina blogeja ja YouTube-videoita. Voi siis sanoa, että sosiaalinen media on todellakin otettu osaksi nykyaikaista opetusta ja opiskelua. Opiskelijoiden antama palaute sosiaalisen median käyttämisestä opetuksessa on ollut enimmäkseen positiivista.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Blogi perustettu

Kuhmon yhteislukiolle on nyt perustettu blogi! Bloggaajina toimivat, ainakin näin aluksi, oppilaskunnan hallitus ja opettajat.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...