Koulullamme vieraili 20.11. Filippiineiltä Suomeen tullut Cristina Ohtonen. Hän tuli myös meidän ykkösten englannintunnille kertomaan kotimaastaan ja sen historiasta kulttuureineen ja nykyisine erikoisuuksineen. Mielestäni sitä oli mielenkiintoista seurata, vaikka sanasto olikin vähän haastavaa.
Christina on valmistunut tietotekniikan insinööriksi Manillan yliopistosta. Manilla on Filippiinien pääkaupunki, joka sijaitsee Filippiinien suurimmalla saarella, Luzonilla. Hänestä olemme onnekkaita, kun saamme ilmaista ja laadukasta opetusta pienissä ryhmissä sekä ilmaisen kouluruoan. Filippiineillä koulutus on perustasolla ilmaista, mutta kouluruoka täytyy ostaa tai sitten tuoda itse kotoa. Lisäksi ryhmäkoot ovat todella isot. Hänestä lukiomme vaikutti todella mukavalta koululta.
Koska alue on laaja ja koostuu saarista, on Filippiineillä hyvät kulkuyhteydet niin maa-, meri- kuin vesiteitsekin. Yli 7000 saarta kuuluu Filippiineihin, mutta asutusta ei ole läheskään kaikilla. Lentokenttiä on pitkälti toistasataa, ja niistä osa liikennöi ulkomaille. Ulkomaista perintöä näkyy myös katukuvassa niin puheessa, ruoissa kuin uskonnossakin, koska Filippiinit on ollut Espanjan roomalaiskatolisuuden alla vuoteen 1898 asti ja sen jälkeen USA:n omistuksessa vuoteen 1947.
Christinan perheeseen Filippiineillä kuuluu vanhempien lisäksi kaksi siskoa, jotka asuvat tällä hetkellä Dubaissa. Vanhemmat asuvat Manilan liepeillä. Vapaa-ajallaan hän lukee paljon kirjoja, katsoo elokuvia, taittelee origameja ja juttelee netin kautta vanhemmilleen. Vapaa-ajallaan hän on myös jonkin verran tekemisissä muiden Suomeen muuttaneiden ihmisten kanssa, mutta tällä hetkellä Kuhmossa asuu hänen lisäkseen vain yksi filippiiniläinen perheineen.
35-vuotias Christina on tullut Kuhmoon yli vuosi sitten, kun hänen aviomiehensä sai täältä töitä. Hän on pitänyt Kuhmosta kovasti. Hiljaisuus on ollut hänelle Kuhmossa henkilökohtaisesti lempiasiansa, koska hän on asunut koko ikänsä keskellä meteliä valtiossa, jossa asuu noin 95 miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi pääkaupungista on tullut suuri asutuskeskus, joten ero Kuhmoon on huimaava. Luonto täällä on hänestä hyvin kaunista ja erilaista verrattuna Filippiineihin. Sauna on tullut myös tutuksi, ja se muistuttaa häntä Filippiinien lämpimänkosteasta ilmastosta.Suomen omaa erikoisuutta salmiakkia hän ei ole vielä koskaan oppinut syömään, mutta ruoasta hän pääasiassa on pitänyt.
-Kaisa