Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukioelämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukioelämää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Abien kuulumiset ja jatko-opintosuunnitelmat

Hei kaikki!

Tänä vuonna abien viimeistä lukiovuotta on varjostanut korona. Abivuosi alkoi pettymyksellä, kun pian koulujen alun jälkeen Kuhmon lukiolaiset joutuivat etäopiskeluun. Etäopiskelun aikana syksyn kirjoituksetkin lähestyivät, joka nosti varmasti monen abin stressitasoja ja aika ajoin aiheutti ahdistustakin, jota koronapandemia ei ainakaan helpottanut.

Koronasta huolimatta lukion viimeinen vuosi on jokaiselle abille suuri saavutus. Uurastus alkaa pian olla takanapäin ja nyt valkolakki ja elämä lukion jälkeen häämöttää lähempänä kuin koskaan. Jokainen abi voi katsoa lukion aikana tekemäänsä työtä ja olla ylpeä itsestään. Moni varmasti kokee myös helpotusta siitä, että on selvinnyt koeviikoista, opiskelun takia pitkäksi venyneistä illoista sekä muista lukiovuosiin kuuluvista välillä rankoistakin asioista. Enää jäljellä on yksi jakso ja loppurutistus eli kevään kirjoitukset.

Abivuotta ovat piristäneet hämärtyvä syksy sekä lähestyvä talvi ja lumisateet. Myös kevyemmät jaksot nyt abivuoden syksyllä ovat tuoneet maustetta jaksamiseen. Motivaatiota kirjoituksiin valmistautumiseen toivotaan joulusta, paukkupakkasista ja aurinkoisista hangista.
 

Lukion viimeiseen vuoteen kuuluvat perinteet tuovat myös maustetta koronan keskellä, eikä kaikkea ole peruttu. Esimerkiksi abihuppareiden saapumista ei olisi melkein maltettu odottaa! Lopulta ne saapuivatkin. Nyt on abeilla hyvä kulkea ylpeänä Arttu Wiskarin hyvin lukioaikoja kuvaavat biisin sanat “Tässäkö tää oli” hupparin selässä. 

Tietysti abivuoden huipentumaa eli penkkareita odotetaan innolla. Epävarmuus siitä tuleeko korona pilaamaan sen kokemuksen tämän vuoden abeilta kuitenkin painaa varmasti monen mieltä. Toivotaan kuitenkin, että myös tänä vuonna abit saavat nousta rekkojen lavoille ja viettää penkkaripäiväänsä vähintään yhtä hyvin kuin edellisvuosina!

Penkkarihuumaa, abi19

Kevät päättyy ja kesä alkaa juhlahumun keskellä, kun abit painavat valkolakit päähänsä, toivottavasti Kuhmo-talon lavalla perheiden ja ystävien istuessa katsomossa. Juhlinta onkin ansaittua, sillä pian sen jälkeen alkaa jännitys jatko-opiskelupaikasta. Jatko-opiskelupaikat alkavat monella olla tässä vaiheessa syksyä ainakin melkein selvillä. Monella jatko-opintojen alkamista viivästyttää armeija. Oman tulevaisuuden ajattelu tuntuu jännittävältä, mutta samalla varmasti myös haikealta, kun lukioajan mukana kulkeneet ystävät jatkavat eri suuntiin tavoittelemaan unelmiaan ja luomaan omaa tulevaisuuttaan. Kuhmon lukiosta abeilla on haaveina suunnata ainakin Helsinkiin ja Ouluun yliopistoihin. 

Ylioppilasjuhlassa keväällä 2018

Jokainen abi saa olla tyytyväinen itseensä, kun on selvinnyt näin pitkälle. Vielä vähän täytyy jaksaa ja sitten tämä reissu on saatu päätökseen. “Rankkaahan se oli, mutta tässä sitä ollaan”, tiivisti eräs abi fiiliksistään lukioajasta.

Teksti: Anni, kuvat opettajan arkistoista 

perjantai 6. marraskuuta 2020

Lukion uusi päiväaikataulu

Moi kaikille!

Syyslukukausi on jo pitkällä ja se on tuonut mukanaan varmasti paljon uusia asioita itse kullekin. Yksi uusi asia tänä syksynä on ollut se, että lukiolla on siirrytty uuteen päiväaikatauluun. Kerron nyt, millaisia ajatuksia se minussa 2. vuoden opiskelijana herättää.

Nykyinen lukion päiväaikataulu on samantapainen kuin se ainakin minulla oli yläkoulussa. Päivät kestävät pääsääntöisesti klo 9-15 ja tuntien välillä on taukoa 15 minuuttia. Tauot ovat siis hieman pidempiä kuin aikaisemmin. Tunteja voidaan pitää myös klo 9-15 ulkopuolella, mutta harvemmin kuin aikaisemmin. Oppitunnin pituus on edelleen sama 75 minuuttia ja myös jaksojen määrä on pysynyt samana, 5 jaksoa vuodessa.

Tiistaisin ei aina ole viimeistä tuntia, vaikka Wilma niin näyttää.

Ajattelen, että uuteen päiväaikatauluun tottui nopeasti. Minun lukujärjestykseni on sellainen, että koulua on useimmiten klo 9-15, jolloin päivän aikana on neljän eri oppiaineen tunteja. Joinakin päivinä on vielä klo 15 jälkeen valinnaisten kurssien tunteja, kuten ranskaa tai musiikkia. Vaikka jakson aikana ei ole ollenkaan hyppytunteja, vaan jokaisessa palkissa on kurssi, en ole kokenut sitä liian raskaaksi. Yksi tärkeimmistä asioista opiskelussa on varmaankin juuri hyvin suunniteltu aikataulutus ja itselle sopivan opiskelutahdin löytäminen. 

Uusi päiväaikataulu on tuonut mielestäni mukanaan opiskeluun monia hyviä asioita ja se on selkeä. Pidän siitä, että tunnin pituus on edelleen 75 minuuttia, koska siinä ajassa ehtii käsitellä hyvin asioita. Hieman aikaisempaa pidemmät tauot ovat myös positiivinen asia, koska tuntien välissä on tarpeeksi aikaa siirtyä seuraavalle oppitunnille toiseen rakennukseen. Jos seuraava tunti on samassa rakennuksessa, tauon aikana ehtii esimerkiksi kerrata tuleviin testeihin tai jaloitella ja jutella kavereiden kanssa. Seuraavalle oppitunnille mennessä on siis virkeämpi olo, kuin jos tauko olisi lyhyempi, mikä on ehdottomasti eduksi.

Abeilla on muutamia hyppytunteja

Päiväaikataulu on vaikuttanut myös iltojen kulkuun. Koska eri oppiaineiden tunteja on päivän aikana vähemmän kuin aikaisemmin, myös kotitehtäviin jaksaa keskittyä paremmin ja niitä kerkeää tehdä enemmän ennen harrastuksiin menoa. Mielestäni aikaa on jäänyt sopivasti myös tentittävien kurssien tehtävien tekemiseen. Uusi päiväaikataulu helpottaa monien kulkemista koulun ja kodin välillä, sillä siirtymiseen menee aikaa, jos asuu kauempana keskustasta. Ja vielä yksi hyvä asia on se, että vaikka päiväaikataulu onkin muuttunut, niin kursseja voi edelleen valita yhtä paljon ja monipuolisesti kuin ennenkin.

Teksti: Saara

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Ajatuksia lukiovuosista

Aloitin lukion vuonna 2016. Tuntuu ihan uskomattomalta, että nyt olen jo abi ja enää ei olisi jäljellä kuin kirjoitukset, joka tosin on ehkä se haastavin ja tärkein osa lukiota. Mutta nyt kun itsellä on jo kokemusta lukio-opinnoista, haluan antaa nuoremmille joitain vinkkejä, jotka ainakin itselleni havaitsin hyviksi jutuiksi lukioaikana.


Muistan kaikki ne tuntemukset mitä lukion aloittaminen herätti. Vanhat kaveripiirit muuttuivat ja matka kohti aikuisuutta alkoi. Kaikki oli niin uutta, jännää, suorastaan kiehtovaa. Tuntuihan se hienolta kertoa kaikille että olen lukiolainen. Vihdoin alkoi tuntumaan siltä että on itse vastuussa omasta elämästään ja opiskeluistaan. Toisin kuin yläasteella, nyt oli tärkeää itse huolehtia kaikista kursseista ja siitä että kaikki pyydetyt tehtävät tuli tehtyä. Toki meidän huolehtivat opettajat olivat tukena ja apuna jos ja kun tuli jotain kysymyksiä ja epäröintejä.

Toisaalta se, että olit itse enemmän vastuussa omista opinnoistasi tuntui jollain tapaa ahdistavalta, koska muutos oli niin radikaali ja nopea. Siksi moni lukion aloittava nuori kokee varmaa tietynlaista identiteettikriisiä. Ajan kanssa se kuitenkin helpottaa ja hengissä siitä selvitään. Eli te nuoremmat opiskelijat, jotka tuskailette nyt näiden samojen tunteiden kanssa, niin voin kertoa että niin myös meistä suurin osa on tehnyt ja kuten huomata saattaa, näin pitkälle sitä on selvitty. Yritä etsiä itsellesi hyvä ja turvallinen tukiverkko, joihin voit tukeutua vaikeina hetkinä.

Kysyin myös kavereiltani, mitä he haluaisivat painottaa nuoremmille opiskelijoille. Kaverini Mila, joka on myös abi, painotti sitä että lukio on ennen kaikkea yleissivistävä koulu, eikä kaikessa tarvitse pyrkiä täydelliseen suoritukseen. Toki on tärkeää tehdä parhaansa, mutta ei kannata toimia yli voimavarojensa. Se vain haittaa opiskelua kokonaisuudessa ja jossain vaiheessa palaa niin loppuun, ettei kerta kaikkiaan vaan enää jaksa. Panosta siis ennen kaikkea niihin aineisiin, jotka koet tärkeiksi itsellesi.

Kaiken kaikkiaan lukioaika on mennyt hurjan nopeasti ja joskus jopa miettii, että voi kun voisinkin palata vielä ajassa taaksepäin. Nyt kevään korvilla kun korkeakouluopintoihin haut alkavat olla käsillä, alkaa tuntemaan tietynlaista ahdistusta siitä että nyt se lukio sitten loppuu. Elämä tulee taas muuttumaan, kun pitää vaihtaa paikkakuntaa ja aloittaa uudessa koulussa. Samaan aikaan se jännittää, sekä jollain tapaa ahdistaa.


Voisin sanoa tähän loppuun tällaisen aika kliseisen lausahduksen: "Lukio on ihmisen elämän parasta aikaa." Ainakin omalla kohdallani voin täysin samaistua tähän. Lukioaika on tuonut mukanaan unohtumattomia muistoja ja hienoja kokemuksia ja täten voisin sanoa että mikään ajanjakso elämässäni ei vielä ole ollut näin unohtumaton kuin lukioaika. Koittakaa tsempata ja muistakaa, että kolme vuotta menee hurjan nopeasti.

Hyvää kevättä ja tsemppiä opiskeluihin! <3

Teksti ja kuvat Kaisa

maanantai 6. helmikuuta 2017

Abien haastattelu

Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät. Jatko-opiskelupaikan haku on jo alkanut. Penkkarien suunnittelukin lienee jo vauhdissa. Seesteisiltä koulumme käytäviltä ei tuota kiirettä aisti; oppitunneilta ylioppilaskirjoitusten lähestymisen ehkä huomaa. Vai huomaako? Mitä ajatuksia nämä kevään kohokohdat, ylioppilaskirjoitukset ja penkkarit, herättävät lukiomme abeissa? Joko jatko-opiskelusuunnitelmat ovat valmiita ja katse kohti tulevaisuutta?

Haastattelemme kolmea koulumme abiturienttia Essi Komulaista, Johanna Malista ja Laura Pikkaraista.

Laura Pikkarainen, Essi Komulainen ja Johanna Malinen

Miltä lähestyvät ylioppilaskirjoitukset tuntuvat?

Johanna: Vähän jännittää.
Essi: Ahdistavalta.
Laura: Vähän jännittää.

Milloin ja miten olette valmistautuneet ylioppilaskirjoituksiin?

Johanna: Aloitin joululomalla lukemisen ja lukulomalla tavoitteena lukea loppuun.
Essi: Pikkuhiljaa koulussa kertauskursseilla. Lukuloman alkaessa aloitan lukemisen.
Laura: Pikku hiljaa alkulukukaudesta aloitellut ja lisännyt vähitellen. Lukulomalla voi keskittyä lukemiseen paremmin.

Mitä aineita kirjoitatte? Voiko ylioppilaskirjoituksia hajauttaa? Kannattaako se?

Johanna: Terveystieto, ruotsi, maantieto, äidinkieli, englanti ja biologia. Hajauttaminen kannattaa.
Essi: Englanti, äidinkieli, ruotsi, terveystieto, yhteiskuntaoppi ja filosofia. Hajauttaminen kannattaa.
Laura: Äidinkieli, psykologia, matematiikka, englanti, terveystieto ja biologia. Voi ja kannattaa hajauttaa.

Mitä penkkarit merkitsevät teille?

Johanna: Penkkarit on kolmannen vuoden huipennus.
Essi: Viiminen kerta yhdessä kun ollaan koulussa porukalla. Ei ole niin vakavaa ja virallista. ”Lukion lopettajaiset”.
Laura: Periaate ja mukava perinne. Kuuluu lukioon, niin kuin vanhojen tanssitkin.

Oletteko suunnitelleet jatko-opintojanne?

Johanna: Olen miettinyt jonkun verran.
Essi: Olen miettinyt eri vaihtoehtoja.
Laura: Olen miettinyt myös eri vaihtoehtoja.

Mitä suunnitelmia teillä on lukion jälkeen?

Johanna: Ammattikorkeakouluun, mutta jos en pääse niin ei haittaa jos tulee välivuosi.
Essi: Olen vain miettinyt eri vaihtoehtoja. Todennäköisesti haen yliopistoon, mutta vaihtoehdot ovat vielä auki.
Laura: Jatko-opiskelemaan yliopistoon, mutta myös ammattikorkeakoulu on vaihtoehtona.

Neuvoja muille opiskelijoille?

Opiskelu kannattaa ottaa tosissaan, mutta ei liian vakavasti. Pitää jättää aikaa muullekin kuin lukemiselle. Kolme vuotta menee todella nopeasti, joten kannattaa nauttia siitä ajasta.



Haastattelu ja kuvat Noora 16A

tiistai 31. tammikuuta 2017

Ykkösten ajatuksia lukiosta

Viime keväänä oli meidän aika päättää tulevaisuudestamme. Osa meistä silloisista ysiluokkalaisista valitsi ammattikoulun ja osa lukion. Joillekin valinta oli vaikeampi kuin toisille meistä. Nykyiset yhdeksäsluokkalaiset ovat juuri tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin me olimme vuosi sitten.

Ryhmäytysmisiltapäivä

Tiedämme, että lukioon hakeminen herättää paljon erilaisia tuntemuksia. Joillekin valinta on helppo, joitakin saattaa pelottaa ajatuskin lukioon menosta ja sieltä selviämisestä, esseistä, kokeista ja lukuisista kotitehtävistä. Jotkut taas miettivät, onko lukioon meno pelkkää ajan haaskausta sen sijaan, että valmistuisi suoraan ammattiin, vaikka epäröisikin, onko ala edes itselle oikea. On myös niitä, jotka valitsevat opiskelupaikkansa kavereidensa mukaan.

Oppilaskunnan yleiskokous

Meillekään päätös ei ollut helppo. Neuvoa kysyttiin kavereilta, vanhemmilta, opettajilta, opolta ja oppilailta, jotka olivat jo lukiossa. Lukio järjesti myös monia esittelyjä ja antoi paljon tietoa koulusta. Loppujen lopuksi, kavereiden ja vanhempien mielipiteistä huolimatta, päätös oli tehtävä itse.

Olemme olleet lukiossa jo kolmen jakson verran. Edessä häämöttää jo kolmas koeviikko. Lukioelämästä on alkanut tulla arkea. Alussa oli vaikea muuttua oppilaasta opiskelijaksi. Kun oppi lukion tahtiin ja tapoihin niin huomasi, ettei lukio olekaan niin paha, mitä aluksi saattoi kuvitella. Oppitunnit ovat pidempiä lukiossa kuin peruskoulussa. Ensimmäiset tunnit tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta pian jo huomattiinkin, että 75 minuuttia oli ohi hetkessä.

Kakkosia oppitunnilla

Vaihtuvat jaksot ja koeviikot voivat tuntua vierailta varsinkin kuhmolaiselle nuorelle, joka ei ole tottunut tällaiseen järjestelyyn. Mielestämme tämä järjestely on kuitenkin vain hyvä. Peruskoulun aikana kerkesi jo kyllästyä siihen lukujärjestykseen, joka pysyi koko vuoden samana.

Koko kirjan pänttääminen yhden jakson aikana ja niiden sisältämien asioiden opetteleminen yhteen kokeeseen saattaa kauhistuttaa, niin kuin meitäkin. Yksi kurssi saattaa sisältää jopa koko yläasteen, tai ainakin yhden luokka-asteen asiat. Uuden rytmin löytäminen ja muutenkin uuteen oppimisympäristöön tottuminen saattaa viedä aikansa. Kuitenkin ensimmäisen jakson ja koeviikon jälkeen voi huokaista helpotuksesta ja huomata, että se ei ollut ollenkaan niin paha, kuin olisi voinut kuvitella. Kaikkeen tottuu lukiossa, ennemmin tai myöhemmin.

Näiden myötä voidaan huomata, että itsenäinen työ korostuu entistä enemmän ja sitä kautta myös vastuu omasta työskentelystä, oppimisesta sekä tavoitteista. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki täytyy opiskella itsenäisesti, vaan opettajat ovat tukena ja apuna aina, kun sitä tarvitsee. Viimeistään lukiossa täytyy ymmärtää se, että opiskelu on meitä itseämme varten, ei opettajia.

Nahkiaiset

Lukiossamme on myös todella hyvä yhteishenki. Ei tarvitse pelätä, ettei kuulu porukkaan tai ole tarpeeksi hyvä kuin muut tai pidä samoista asioista kuin muut. Lukiossa voi olla oma itsensä pelkäämättä, mitä muut ajattelee. Vaikka jotkut haluaisivat lähteä isoon kaupunkiin ja isompaan lukioon, meidän mielestämme pienellä lukiolla on etunsa. Opettajat oppivat muistamaan oppilaat paremmin ja yhteistyö on helpompaa.
       
Lukio on erittäin hyvä paikka suunnata kohti omia uratavoitteita tai jäädä vielä hetkeksi miettimään, mitä haluaa isona tehdä. Lukiosta saa hyvän pohjan esimerkiksi yliopisto-opintoihin ja se aukaisee monia ovia tulevaisuutta varten.

Teksti: Noora, Mari ja Leena

torstai 28. tammikuuta 2016

Lukion aakkoset, osa 2 (K-S)

Kahvikone

Se laite, joka tihkuu tätä jumalaista, voimaa antavaa nestettä, nimeltä kahvi. Kahvikone on kaikkien opiskelijoidemme käytössä ja kahvin hankkiminen siitä on suht edullista; vain 0,50 euroa tasan reikä reikä/kuppi. Joulun alla kahvikoneen luo voi ilmestyä myös glögiä ja joskus kahvikoneelta voi löytää jopa kaakaota. Mikä parasta, kahvikoneen tuotot menevät oppilaskunnan hallituksen kassaan, josta ne käytetään erillaisiin tempauksiin.

Läksyt

Kyllä, myös lukiossa saa läksyjä. Ei, sinun ei tavitse lukea kolmea kirjaa latinan kielellä ja kirjoittaa viittä esseetä seuraavan päivän tunnille. Yläasteeseen verrattuna kotitehtäviä voi tulla jopa vähemmän. Tehtävät toki ovat hieman haasteellisempia, mutta eivät ylitsepääsemättömiä. Eli sinun ei tarvitse osata käsittämättömiä, vaikeita ja muinaisia kieliä pärjätäksesi. Poikkeuksena kielten ja pitkän matematiikan kotitehtävät...

Musikaali

Kerran kolmessa vuodessa toteutettava projekti, joka valmistuttuaan esitetään Kuhmo-talon Lentua -salissa. Jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus osallistua musikaaliin joko näyttelijänä/tanssijana tai soittajana/laulajana. Tämä on yksi niistä koulumme hienouksista, jota ei kannata jättää väliin. Seuraavan kerran musikaali esitetään tänä vuonna huhtikuussa. Vielä noin kolme kuukautta aikaa harjoitella...

Nahkiaiset

Nahkiaisiksi kutsumme tätä "riittiä", jonka avulla ensimmäisen vuoden opiskelijoista tulee virallisesti koulumme ykkösiä. Nahkiaisissa palautamme ykköset myös takaisin maan pinnalle; he eivät enää ole koulun vanhimpia ja mahtavimpia. Se aika on ykkösillä vasta edessäpäin. Riitin sisältö riippuu täysin siitä, mitä ykkösiä mahtavammat kakkoset ovat keksineet ykkösten pään menoksi ja kuinka paljon koulu on valmis luovuttamaan rahojaan tarvikkeisiin. Tässä havainnollistavaa kuvaa viime vuoden nahkiaisista.


Kuvasta päätellen nahkiaisissa olisi kyse ykkösten nöyryyttämisestä, mutta sitä tämä ei kuitenkaan ole. Sen voin allekirjoittaa itsekkin nahkiaisissa ykkösen asemassa olleena. Tapahtuma on paljon enemmän hauska kuin nöyryyttävä. Uskon suuresti nahkiaisilla olevan myös ryhmähenkeä kohottava voima. Tämä on myös yksi niistä tapahtumista, jossa kannattaa olla mukana.

Oppilaskunnan hallitus

Oppilaskunnan hallitus on se taho, joka pitää oppilaiden puolia mm. pitämällä pystyssä kahvikonetta ja järjestämällä ohjelmaa eri tapahtumiin. Joka vuosi oppilaskunnan hallitukseen valitaan uusia jäseniä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden joukosta koulustamme poistuneiden tilalle. Oppilaskunnan halituksessa vaikuttamisesta saa myös kurssin (vink vink).

Petteri Punakuono

Monet luuleva Petteri Punakuonon asustavan Korvatunturilla, mutta todellisuudessa Petteri kuitenkin asustaa Kuhmon yhteislukion tarvikevarastossa, josta se glögijuhlan jälkeen lähtee pukin mukaan jakamaan lahjoja maailman lapsille. Muina aikoina Petteri ulkoilee koulun piha-alueella, lukee aulassa lehtiä hyppytunnilla olevien kanssa (ks. kohta H), kuuntelee tarvikevaraston viereisen luokan opetusta ja tarvittaessa avustaa kemian opinnoissa kiinnittämällä vetyatomin nenänsä päähän ja esiintymällä propanolina.


Quizlet

Kuka? Mikä? Voit kirjoittaa sanat ja niiden suomennokset tai selitykset kyseiselle sivulle quizlet.com ja opetella sanat sivun avulla. Voit tehdä itsellesi sanakokeen satunnaisilla sanoilla, voit luoda itsellesi "kortit" joiden toisella puolella lukee opeteltava sana ja toisella sanan selitys tai suomennos. Voit myös pelata sanoilla yhdistyspeliä, jossa sinun täytyy etsiä sanalle vastike. Sivu voi myös kysellä sinulta sanoja yksitellen. Sivun avulla voit myös harjoitella sanojen kuuntelua. Lyhyesti sanottuna Quizlet.com on hyvä apuväline esimerkiksi kielten kokeisiin harjoitellessa.

Ruoka

Yksi välttämättömistä asioista. Ruokaa saamme paikallisen yläasteen ruokalasta, joka on vain muutaman hassun metrin päässä lukiostamme. Lukiolaisille on varattu oma ruokailuaikansa, joten ruokalassa riittää tilaa sekä ruokaa. Ruokailulle on varattu aikaa 35 minuuttia keskeltä 10.55 alkavaa oppituntia, joka yleensä riittää hyvin.

Siistijät

Vaikka koulumme opiskelijat ovatkin elävä esimerkki siitä, mitä sanat siisti ja sottaamaton tarkoittavat, on kuitenkin hyvä, että koulumme käytävillä liikkuu siistijöitä aamuisin, päivisin ja iltaisin. Siistijät pitävät päivittäin huolta koulumme viihtyisyydestä siivoamalla pois niitä vähäisiä jälkiä, jotka opiskelijamme jättävät jälkeensä viettäessään päivänsä lukion tiloissa.


Aakkosten viimenen osa julkaistaan lähiaikoina...

Teksti ja kuvat Joni

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Syysvirkistäytymispäivä


Meillä oli koulullamme  syysvirkistäytymisiltapäivä viime viikolla. Teemana oli myös halloween, sillä olihan se seuraavana päivänä. Ohjelma alkoi kahdentoista aikaan väittelykilpailulla salissa. Väittelyyn oli saanut ilmoittautua ennakkoon, joskin osa paikoista jäi täyttämättä, mutta joukkueet saatiin kasaan pienen suostuttelun jälkeen. Kilpailemassa oli lopulta viisi abia, yksi kakkosluokkalainen ja kaksi opettajaa. 

Väittelyä oli mukava seurata. Itse etukäteen ajattelin, että se olisi tylsää, mutta väärin luulin. Kaikki väittelijät olivat hyviä väittelemään. Itse ainakin mietin katsomossa istuessani, että itse en keksisi mitään sanottavaa.Varsinkin jos joutuu puolustamaan mielipidettä, jota ei oikeasti kannata, kuten aina jollekin käy. Osallistujat olivat kuitenkin hyviä ja hauskojakin.

Ensimmäinen väittelyaihe oli maahanmuutto ja pitäisikö sitä lisätä. Opettajajoukkue puolusti maahanmuuttoa ja oppilaista koostuva kaksikko oli asiaa vastaan. Väittely kuulosti ainakin minulle todella "ammattimaiselta". Ei olisi uskonut, että asialla olivat lukiolaiset.




Väittelyn loputtua katsojat saivat äänestää mielestään parempaa joukkuetta. Ensimmäisen erän voitti opettajien joukkue maahanmuuton lisäämistä puolustamalla.


Toisella kierroksella vastakkain oli kaksi abi-joukkuetta. Väittelyn aiheena oli tällä kertaa "Pitäisikö ajolupa antaa 16-vuotiaalle Suomessa?". Pojat vastustivat ja tytöt puolustivat kantaa. Tästä osiosta finaaliin pääsivät tytöt.


Lopulta kilpailun finaalissa kohtasivat tyttöjen abi-joukkue ja opettajat. Finaaliaiheena olikin jo hieman haastavampi kysymys. Opettajat olivat sitä mieltä, että Suomi on puhdas maa kun taas abi-joukkue olivat sitä mieltä, ettei Suomi olekaan puhdas. Tästä asiasta pidettiin aikamoinen kiistely, mutta tuomariston, eli meidän katsojien, mielestä voittaja oli opettajien joukkue. Hyvä Pekka ja Matti!


Kuten kuvasta näkyy, äänestettiin opettajia ahkerasti.



Väittelyn jälkeen kiersimme luokkia joihin opkh oli järjestänyt erilaista tekemistä liittyen halloweeniin. Ensimmäisessä luokassa, johon me abit pääsimme, saimme katsoa kauhuelokuvia Youtubesta popcornien kera. Mitäs muutakaan halloweeninä katsottaisiin?


Musiikkiluokassa oli "rentouttavaa" musiikkia, jonka rytmeistä piti piirtää taideteos.




Yhdessä pisteessä tehtävä oli kaivertaa "kurpitsat" eli ilmeisesti hunajamelonit. Kuvassa meidän ryhmän kaunis Flirty -kurpitsa.
 

Äidinkielen luokkaan oli rakennettu Harry Potterin luola. Luokka oli kieltämättä hieno. Luvassa oli Kahoot-visaa taikaolennoista, ja voittaja sai suklaata ja sormuksen. Kyllä ärsytti, kun olin monta kysymystä ykkösenä, mutta sitten tipahdin!



Lopuksi meille oli tarjolla mehua ja munkkeja salissa. Nam nam. 


Äidinkielen opettajan Ninan asustusta on kyllä pakko kehua! Minun mielestäni päivän kohokohta oli kyllä Harry Potter -luokkahuone ja elokuvasta tutun näköinen opettaja pitämässä opetusta ja kisaa taikaolennoista. 

Kaiken kaikkiaan iltapäivä oli mukava, ja on aina mukavaa saada vaihtelua normaaliin koulun käyntiin. Vai väittääkö joku vastaan? Kyllähän Harry Potter -luokka ja hillomunkit voittavat matikantunnit? Vai? Nyt pitäisi jaksaa taas ryhtyä kouluhommiin ja itse abina ahertaa nämä viimeiset kuukaudet.

- Roosa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...