Meillä oli koulullamme syysvirkistäytymisiltapäivä viime viikolla. Teemana oli myös halloween, sillä olihan se seuraavana päivänä. Ohjelma alkoi kahdentoista aikaan väittelykilpailulla salissa. Väittelyyn oli saanut ilmoittautua ennakkoon, joskin osa paikoista jäi täyttämättä, mutta joukkueet saatiin kasaan pienen suostuttelun jälkeen. Kilpailemassa oli lopulta viisi abia, yksi kakkosluokkalainen ja kaksi opettajaa.
Väittelyä oli mukava seurata. Itse etukäteen ajattelin, että se olisi tylsää, mutta väärin luulin. Kaikki väittelijät olivat hyviä väittelemään. Itse ainakin mietin katsomossa istuessani, että itse en keksisi mitään sanottavaa.Varsinkin jos joutuu puolustamaan mielipidettä, jota ei oikeasti kannata, kuten aina jollekin käy. Osallistujat olivat kuitenkin hyviä ja hauskojakin.
Ensimmäinen väittelyaihe oli maahanmuutto ja pitäisikö sitä lisätä. Opettajajoukkue puolusti maahanmuuttoa ja oppilaista koostuva kaksikko oli asiaa vastaan. Väittely kuulosti ainakin minulle todella "ammattimaiselta". Ei olisi uskonut, että asialla olivat lukiolaiset.
Väittelyn loputtua katsojat saivat äänestää mielestään parempaa joukkuetta. Ensimmäisen erän voitti opettajien joukkue maahanmuuton lisäämistä puolustamalla.
Toisella kierroksella vastakkain oli kaksi abi-joukkuetta. Väittelyn aiheena oli tällä kertaa "Pitäisikö ajolupa antaa 16-vuotiaalle Suomessa?". Pojat vastustivat ja tytöt puolustivat kantaa. Tästä osiosta finaaliin pääsivät tytöt.
Lopulta kilpailun finaalissa kohtasivat tyttöjen abi-joukkue ja opettajat. Finaaliaiheena olikin jo hieman haastavampi kysymys. Opettajat olivat sitä mieltä, että Suomi on puhdas maa kun taas abi-joukkue olivat sitä mieltä, ettei Suomi olekaan puhdas. Tästä asiasta pidettiin aikamoinen kiistely, mutta tuomariston, eli meidän katsojien, mielestä voittaja oli opettajien joukkue. Hyvä Pekka ja Matti!
Kuten kuvasta näkyy, äänestettiin opettajia ahkerasti.
Väittelyn jälkeen kiersimme luokkia joihin opkh oli järjestänyt erilaista tekemistä liittyen halloweeniin. Ensimmäisessä luokassa, johon me abit pääsimme, saimme katsoa kauhuelokuvia Youtubesta popcornien kera. Mitäs muutakaan halloweeninä katsottaisiin?
Musiikkiluokassa oli "rentouttavaa" musiikkia, jonka rytmeistä piti piirtää taideteos.
Yhdessä pisteessä tehtävä oli kaivertaa "kurpitsat" eli ilmeisesti hunajamelonit. Kuvassa meidän ryhmän kaunis Flirty -kurpitsa.
Äidinkielen luokkaan oli rakennettu Harry Potterin luola. Luokka oli kieltämättä hieno. Luvassa oli Kahoot-visaa taikaolennoista, ja voittaja sai suklaata ja sormuksen. Kyllä ärsytti, kun olin monta kysymystä ykkösenä, mutta sitten tipahdin!
Lopuksi meille oli tarjolla mehua ja munkkeja salissa. Nam nam.
Äidinkielen opettajan Ninan asustusta on kyllä pakko kehua! Minun mielestäni päivän kohokohta oli kyllä Harry Potter -luokkahuone ja elokuvasta tutun näköinen opettaja pitämässä opetusta ja kisaa taikaolennoista.
Kaiken kaikkiaan iltapäivä oli mukava, ja on aina mukavaa saada vaihtelua normaaliin koulun käyntiin. Vai väittääkö joku vastaan? Kyllähän Harry Potter -luokka ja hillomunkit voittavat matikantunnit? Vai? Nyt pitäisi jaksaa taas ryhtyä kouluhommiin ja itse abina ahertaa nämä viimeiset kuukaudet.
- Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti