Perjantaina 4.12. juhlistettiin Suomen itsenäisyyspäivää salipäivänavauksella. Yleensä itsenäisyyspäivää ja syksyn ylioppilaita on juhlittu yhteisessä tilaisuudessa iltapäivällä, mutta tänä syksynä lukiostamme ei valmistunut yhtään ylioppilasta. Tällaista tilannetta ei ole ollut ainakaan viimeiseen kahdeksaan vuoteen!
Kummallinen tilanne johtuu siitä, että kaikki, joilla oli mahdollisuus päästä ylioppilaaksi keväällä, myös saivat valkolakin. Meillä ei ollut myöskään yhtään opiskelijaa, joka olisi suorittanut lukion tarkoituksella 2,5 tai 3,5 vuodessa.
Päivänavaus alkoi yhteisellä lipunnostolla, jonka jälkeen siirryttiin saliin. Aluksi laulettiin Nälkämaan laulu, jonka jälkeen oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Ernesti lausui tilaisuuden avajaissanat. Sitten oli vuorossa tanssiesitys nimeltään "Lentua". Perinteisen vapauden viestin välittäminen abeilta kakkosille nostatti isänmaallista tunnelmaa, jota Christinan pitämä juhlapuhe korosti entisestään. Lopuksi kuulimme abien bändin esittämänä kaksi kappaletta, joista ensimmäinen oli rauhallisempi ja toinen vauhdikkaampi. Vielä aivan loppuun lauloimme yhdessä Maamme-laulun.
Teksti ja kuvat Sanna
PS. Blogi päivittyy toivottavasti jatkossa hieman useammin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti