maanantai 9. syyskuuta 2019

Nahkiaiset 2019!

Vuoden 2019 nahkiaiset vietettiin hyvässä ja lämpimässä säässä, aloittaen perinteisesti Kuhmon torilta torstaina 29.8.2019. Ensin ykköset saivat hienot jätesäkit puettavaksi sekä varoituskyltit matkaan ja asut kruunattiin tietenkin perinteisesti vaipalla, joka puettiin päähän.

Alkuun vähän väriä naamaan, jotta erottuu varmasti liikenteestä ja yleisöstä varmasti.
Ja tietenkin jokaisella oli turvallisuussyistä oma varoituskyltti mukana.


Kavereiden kanssa mikä vain onnistuu ja päivästä tulee mukavampi yhdessä!

 
Mahtavat tutorit tietenkin mukana toteuttamassa ja ohjaamassa vuoden 2019 nahkiaisia.


Pukeutumisen jälkeen päästiinkin aloittamaan itse nahkiaiset, tänä vuonna ykkösiä olikin paljon mukana. Toriohjelmassa oli paljon hyppelyä ja punnerruksia Kuhmon torilla tutoreiden käskystä ja johdosta.


Tietenkin lisäpotkua piti antaa, jotta ykköset jaksaa tehdä tehtäviä kuumalla säällä.


Lisäksi ykköset pääsivät palvomaan huikeita kakkosia auringon paisteessa perinteisellä nahkiaisvalalla, joka kannatti lukea kunnolla jotta varmasti säästyi rangaistuksilta, jotka odottivat lukiolla.


Toriohjelman päätteeksi lähdettiin kulkemaan kohti lukiota läheisissä tunnelmissa. Matkan taittaessa kuitenkin kannatti kuunnella tarkasti tutoreita, ellei halunnut rangaistusta.


Myös lukion pihassa vielä vähän punnerruksia ja kyykkyhyppyjä. Lisäksi tutorit antoivat lisäpotkua tehtäviin vesisuihkulla, mutta kuumalla säällä se oli hyvästä.


Ja lukion pihaohjelman jälkeen päästiin sokkona kulkemaan koulun käytäville.


Ensimmäinen haaste sokkona oli löytää kolikko yllätyksen seasta.


Ja lukion käytäville rakennetun sokkelon jälkeen tietenkin yllätys, joka odotti pihalla sokkona olevia ykkösiä.

Lopuksi olikin luvassa paljon hauskaa ja mukavaa ohjelmaa lukion salissa, mutta se jääköön sen sisältö salaisuudeksi.

Teksti Pinja, kuvat Veera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...