Takaseinä täytyy tyhjentää materiaalista. |
Nämäkin täytyy poistaa, koska tekstiä on myös vierailla kielillä. |
Samoin kuuntelulaitteen toiminta tarkastetaan ja luokkaan hankitaan varajärjestelmä, joka on ylioppilastutkintolautakunnan sääntöjen mukaan pakollinen mahdollisia ongelmatilanteita varten. Ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen laitteiston toimivuuden kanssa ei kuitenkaan ole ollut minkäänlaisia ongelmatilanteita.
Monissa lukiossa on luovuttu perinteisestä kielistudiosta. Tällaisissa koulussa kielten kuuntelut tapahtuvat joko tavallisten kaiuttimien kautta tai erilaisten langattomien kuuntelujärjestelmien välityksellä. Ylioppilaskuuntelut tehdään joko yhtä aikaa monessa luokassa tai suurena massana liikuntasalissa.
Näkymä opettajanpöydän takaa. |
Meillä kielistudiota pidetään edelleen tarpeellisena, vaikka meiltä löytyisi myös langattomat kuuntelulaitteet. Paitsi että se on tarpeellinen, ovat opiskelijat myös kertoneet, että kielistudio on yksi heidän lempiluokistaan, mm. koska se on tilava ja pulpetit ovat hyvin aseteltuja. Erityisesti yo-kuunteluissa kielistudio on suorastaan erinomainen. Itse studiolaite on varmatoiminen, koska kuulokkeet eivät ole langattomia. Tämä tarkoittaa, että pään kääntäminen kesken kuuntelun ei aiheuta mitään ylimääräisiä rätinöitä tai signaalin katoamista. Äänenvoimakkuutta on helppo säädellä opiskelijan pulpetilla olevasta kontrolliyksiköstä ja koska istumapaikkojen välille nostetaan pienet seinät, jokaisella on oma tila, jossa voi keskittyä rauhassa kysymyksiin ja kuuntelemiseen.
Opiskelijan kontrolliyksikkö ja headset. |
Väliseinät näyttävät tältä. |
Yo-kuunteluja varten on tärkeää, että myös koulun ympäristö on rauhallinen, jotta ulkopuolelta tulevat äänet eivät sotke kuuntelijoiden keskittymistä. Lukiomme ei onneksi sijaitse vilkkaasti liikennöidyn tien varrella tai koulun vieressä ei ole lentokenttää tai rautatietä. Abit saavat kuunnella aivan rauhassa. Ainoa potentiaalinen häiriöääni voisi tulla lumitöitä tekevästä traktorista, joten toivotaan, että ensi viikolla ei pyrytä kovin suuria kinoksia! :)
Lunta on tänä vuonna toistaiseksi aika vähän. |
Kuten monena vuonna, myös tänä keväänä englannin kuuntelukoe järjestetään kahdessa vuorossa. Suurin osa kuuntelee ensimmäisessä vuorossa ja pieni joukko odottelee vuoroaan viereisessä luokassa opettajan valvonnassa. Muissa kielissä kuuntelijoita on niin vähän, että useampia vuoroja ei tarvita.
Tämännäköinen on yo-kuuntelujen sinetöity CD (mallikappale vuodelta 2009). |
Onnea kaikille kuuntelukokeisiin!
PS. Vielä ehtii harjoitella, eli kieltenopettajilta voi hakea vanhoja yo-kokeita vastauksineen kotilainaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti