Tänään alkaa taas koeviikko, joka tuo mukavaa vaihtelua tavalliseen arkeen. Koeviikon aikana kalenteri saattaa näyttää kohtalaisen tyhjältä, mutta se ei tarkoita sitä, että töitä ei olisi. Mitä opettaja sitten tekee koeviikolla? No, esimerkiksi seuraavaa:
- Tekee kokeita, vastauslomakkeita ja rästisanakokeita
- Valvoo ja korjaa kokeita
- Pitää pohjatunteja, rästikuuntelukokeita ja mahdollisesti tukiopetusta
- Järjestelee menneen jakson kurssien papereita
- Suunnittelee tulevan jakson kurssiaikatauluja ja kurssisisältöjä
- Kopioi materiaalia valmiiksi
- Tekee sekalaisia tehtäviä, esimerkiksi markkinointiin liittyviä juttuja
- Istuu opettajainkokouksessa ja mahdollisissa muissa palavereissa
- Koeviikon loppupuolella palauttaa korjattuja kokeita
- Joskus (hyvällä tuurilla) saattaa olla mahdollista pitää lähestulkoon vapaapäivä!
Kokeenkorjaus on siinä mielessä mukavaa, että kun pinon on saanut korjattua ja arvosanat annettua, tuntuu, että on saanut jotain konkreettista aikaan. Toisaalta korjaamisessa on raskasta se, että yhden suuren ryhmän kokeiden korjaamiseen saa hyvin menemään yhden kokonaisen työpäivän (34*15 min = 510 min = 8,5 tuntia)...
Opettajan ilonhetkiä ovat ne, kun huomaa, että opiskelijat ovat oppineet ja onnistuvat oikealla hetkellä. Näin kävi esimerkiksi syksyn yo-kokeessa, jossa ruotsin kirjoittajat (17 kpl) venyivät kukin parhaaseen tai lähes parhaaseen suoritukseensa. Tulokset olivat keskimääräisesti mitattuna vallan mainiot, joten onnittelut vielä kaikille hyvästä suorituksesta! Ahkeruus ja positiivinen asenne palkittiin!
Tähän loppuun jääkiekkomuistoja vuodelta 1995:
http://www.youtube.com/watch?v=N22VpbOycXU
Tsemppiä opiskeluun kaikille toivottelee Sanna
PS1. Haastan oppilaskunnan hallituksen kirjoittamaan koeviikosta opiskelijan näkökulmasta!
PS2. Voitte kirjoittaa myös muista suunnitelmistanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti