sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Koeviikkoilua ja akvaarion sisustamista

Sanna haastoi kertomaan koeviikosta oppilaan näkökulmasta. On taas meneillään koeviikko - tai no itseasiassa kolme päivää koeviikosta. Itselläni on jäljellä yksi koe ja sitten on aika taas uuden jakson ja wanhojen tanssien harjoitukset, iik.

Koeviikko on varsin helppo niille, joilla on vähän kursseja ja helppoja aineita. 8 päivää aikaa tehdä kokeita, eli maksimissa 8 koetta (kai). Itselläni on vain 4 koetta tällä koeviikolla, joten nautin vapaapäivistä. Vapaapäivinä minä joko luen kokeisiin jos sellainen on seuraavana päivänä tai nukun pitkään ja teen kaikkea kivaa mitä ei kerkeä tekemään muulloin. Parasta koeviikoissa on se, että se iltapäivät on vapaita kokeiden jälkeen ja on niitä vapaapäiviä.

Jouluun ja joululomaan on alle kuukausi, jes! Se tarkoittaa
- Myöhään nukkumista
- Lahjoja
- Joulupukin kuumalinjan katsomista
- Herkkuja <3
- Lunta (kohtuudella)
- Ei tarvitse mennä kouluun

Sitten jotain hallitusilmoitusta. Me hankitaan koululle verhot akvaarioon ja lisäksi kaksi fleecepeittoa aulaan lämmittämään kohmeisia jalkoja. Peittoja ei ole tarkoitus viedä tunneille, vaikka se ois niin kivaa. Lisäksi saimme luvan hankkia joulukoristeita koulun kustannuksella. Jos teillä on jotain ehdotuksia, mitä voisi hankkia koululle tai järjestää, niin laittakaa akvaarion postilaatikkoon lappusta taikka nykikää jotakin hallituslaista. Yritämme toteuttaa teidän toiveenne, mutta ei hankita pleikkaria aulaan, vaikka sillä ois kiva pelata änäriä..

Hauskaa joulukuuta 3 päivän päästä!

Tätä odotellessa... (kuva Google)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...