sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Amatööri bloggaamassa

Torstaina 22.1. opettajilla oli toistaiseksi viimeinen tvt-kouluttautumistuokio ja tällä kertaa aiheena oli kuvankäsittely (hyvin lyhyesti) ja some (Twitter, FB, blogit, Instagram).


Suurin osa opettajista kokeili blogin kirjoittamista luomalla itselleen harjoitusblogin lukiomme blogin käyttäjätunnuksella. Heli puolestaan pääsi kokeilemaan tämän varsinaisen blogin kirjoittamista ja tässä hänen tekstiään:

"Sanna on meidän Kuhmon yhteislukion opettajien some-taituri (sj: kiitos!) ja tänä aamuna me muutkin opettajat pääsimme kokeilemaan bloggaamista. Blogeja olen kyllä henkilökohtaisesti lukenut, mutta ikinä en ole itse bloggaillut. Pelästyimme vähän heti, että päätyvätkö harjoitustekstimme heti julkaistavaksi? Onneksi ei! Mielessäni alkoi heti vilisemään erilaisia aiheita, mistä voisi kirjoittaa. Millä keinolla niitä lukijoita ja mainostajia hankitaan? Pääseekö tällä ihan julkkikseksi asti? 

Palasin haavemaailmastani takaisin luokkaan 223. Kuinka tätä voisi käyttää opetuksessa? Esimerkiksi oppimispäiväkirjan pitäminen edistäisi varmasti oppimista. Itse ainakin huomaan jääväni heti koukkuun bloggaamiseen. Tämähän on kuin päiväkirjaa pitäisi - mitä sitten, vaikka lukijoita ei olisikaan, tämä virkistää mieltä!"

Twiitin päivämäärä oikein, kellonaika ei! :)

Blogien lisäksi tutustuimme lisäksi myös FB-ryhmiin, Twitteriin ja Instagramiin, mutta arvelimme, että niiden soveltaminen opetustarkoituksiin on melko haastavaa ja vaatii mielikuvistusta. Lukion esittelyyn ja tiedottamiseen ne puolestaan sopivat hyvin.

PS. Blogi on viime aikoina päivittynyt tavanomaista harvemmin, sillä opiskelijat (ja opettajat) ovat olleet kohtalaisen kiireisiä. Jatkossa mukavia tapahtumia kuitenkin riittää runsaasti ja aikaakin bloggaukselle on taas toivottavasti enemmän neljännen jakson aikana.

Teksti Heli ja Sanna, kuvat Sanna

maanantai 12. tammikuuta 2015

RYLA-kurssi

Lukion ja Rotaryklubin yhteistyö alkoi viime keväänä, kun Rotaryklubi tuki taloudellisesti 30 lukiolaisen matkaa Ruotsin Uumajaan ja Robertsforsiin. Nyt tänä syksynä vuorossa oli RYLA-kurssi eli Rotaryn järjestämä johtajuus- ja yrittäjyyskurssi. Näin kurssista kertoo kolmannen vuosikurssin opiskelija Nita.

Kurssilla oli meitä lukiolaisia ja ammattikoulusta liiketalouslinjan opiskelijoita. Päävetäjinä olivat Tuulikki Huusko ja Pertti Koivisto. Kurssin ensimmäinen tapaaminen oli 3.10. jolloin kävimme kurssin idean läpi. Kävimme myös projektitehtävän teon ja tarkoituksen läpi.


Meidänhän piti siis tehdä kurssilla projektitehtävä, jonka tarkoitus oli joko tuottaa itselle selvä polku tulevaisuuteen, jostain aiheesta mitä oli haaveillut ehkä jo pitkäänkin, tai sitten sen pystyi tekemään mitä hulluimmasta ajatuksesta ja tehdä totetutus siihen.

Ensimmäiset oikeat kurssipäivät olivat 10.10 ja 11.10., molemmat päivät olivat aika pitkiä, mutta meistä kyllä pidettiin huolta. Taukoja ja ruokaa oli luentojen välillä paljon. Luennot olivat mielenkiintoisia ja niiltä sai paljon vinkkejä elämään. Erityisesti jäi mieleen Veli-Matti Karppisen (virallinen valtakunnan kylähullu), Eila Valtasen (Kuhmon kaupunginjohtaja), Anna Hyvösen (Ramirent Finland oy:n toimitusjohtaja) ja Jari Kanervan (Mehiläinen oy:n yksikönjohtaja) luennot. Heillä kaikilla oli jotain erityisen mielenkiintoista kerrottavaa, esim. Eila laittoi meidät pohtimaan omia voimavarojamme ja sitä miten saamme elämään positiivisen asenteen ja Anna kertoi siitä miten hän on asunut setsemässä eri maassa ympäri maailmaa, mm. Brasiliassa, Australiassa ja Singaporessa. Hän kannusti meitä tarttumaan jokaisen mahdollisuuteen mitä meille annetaan ja matkustamaan ympäri maailmaa. Toisen päivän lopulla opimme Imppu Aallon johdolla hyviä yleisiä käytöstapoja ja juhlaillallisen kaavan ja sen järjestämisen, mm. sen että mitä pukukoodi smart casual tarkoittaa. 


(kuvannut M. Huusko)
Marraskuun puolella (14.11 ja 15.11) olimme seurakunnan leirikeskuksessa Paloniemessä. Perjantaina, kun saavuimme Paloniemeen, purimme tavarat nopeasti ja menimme heti muutamalle luennolle. Sen jälkeen Pertti veti meille ulkoilutauon, siellä venyttelimme ja pelasimme mm. tikan heittoa makuulta ja pulkan vetoa, vaikka lunta ei edes ollut vielä paljoa. :) Tauon jälkeen käytiin laittamassa vähän siistimpää vaatetta päälle, sillä luentojen jälkeen meitä odotti herkkuillallinen vierailijoiden ja luennoitsijoiden kanssa. Illallinen oli virallisen oloinen, mutta ei kumminkaan mitenkään jäykkä. Söimme alkusalaatin, pääruoan ja jälkiruoan. Ruokailujen välissä ihmiset pitivät puheenvuoroja ja lopuksi meistä otettiin ryhmäkuvakin.

(kuvannut M. Huusko)
(kuvannut M. Huusko)
(kuvannut M. Huusko)
Lauantaina Jari Kanerva piti meille kuvitteellisen palaverin. Hän oli aiemmin sanonut minulle, Heidille ja Tuulikille, että meidän pitää olla ”pahiksia” työyhteisössä ja väittää jokaisesta asiasta vastaan tms.. Kävimme palaverin läpi ja lopuksi mietimme mikä meni vikaan tai mitä olisi voinut tehdä toisin.
(kuvannut M. Huusko)
Parin puheenvuoron jälkeen meidät jaettiin projektitehtävien pohjalta ryhmiin eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Heidän kanssaan purimme projektitehtävämme ja saimme heiltä hyviä vinkkejä siihen kuinka päästä tavoitteeseen. Tämän jälkeen söimme ja kokoonnuimme kuuntelemaan asiantuntijoiden yleisiä hyviä vinkkejä projektitehtävistä. Sitten oli loppukahvit ja todistusten jako.

Kaiken kaikkiaan koko kurssi oli mielestäni hyödyllinen ja siitä jäi mukavia muistoja. Kannatan kyllä käymään tuon kurssin, jos se joskus tulee uudelleen. :)

Teksti Nita Leinonen. kuvat Sanna Juntunen, Martti Huusko ja Tuulikki Huusko

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Glögijuhla

Perjantaina 19.12 vietimme glögijuhlaa seurakuntakeskuksessa. Juhlaohjelmaan kuului perinteiseen tapaan glögiä ja pipareita, yhteislauluja, erilaisia kilpailuja, videoita, joulupukin vierailu, rehtorin ja kanslistin kukittaminen/lahjojen antaminen sekä opettajien esitys.


Opettajien esitys sai tänä vuonna alkunsa kun toisessa työhuoneessa Heli ja Päivi ideoivat, että esitetään Petteri Punakuono itsekirjoitetuilla sanoilla. Sanoituista hiottiinkin sitten noin viikon ajan opettajainhuoneessa ruoka- ja kahvitaukojen aikana. Lähestulkoon kaikki opettajat osallistuivat sanojen kirjoittamiseen ja sanathan menivät siis näin:

1. Muistat matikan, reaalit, kieletkin varmaan, ja opit musiikin, äikänkin harmaan, mutta oppi tää, sulta usein unhoon jää.

2. Oppilaan tenttipinkka houkuta ei ollenkaan, ollut ei loiste hieno opettajan pollankaan. Haukkuivat toiset silloin tontuksikin pilkaten, tuosta vain saikin silloin rehtorimme aattehen.

3. Kouluvuosi pitkä on, taival valoton. Pikkujoulut mielessään, valon tuovat pimeään…
… Opetkin siitä asti ohjaa läpi kurssien, johtaen riemuisasti luokse valkolakkien.

Erään ruokatunnin aikana välähti sitten idea "pikkujouluosuudesta", jossa tarkoitus oli vähän jammailla eikä pelkästään laulaa. Arvelimme, että tämä olisi opiskelijoille kiva yllätys kesken esityksen. :) Siispä tuumasta toimeen: biisiksi valittiin jo vähän vanha hitti What does the fox say? ja tanssimoveja matkittiin viime vuoden Wanhojen tansseista (tosin heikolla menestyksellä). Käytännön toteutuksen musiikin suhteen toteutti Risto, joka säesti lauluamme pianolla ja sitten jotenkin sai biisinkin soimaan oikeassa kohdassa esitystä.

Tarkoituksenamme oli harjoitella esitystä edellisenä iltana tyky-ruokailun yhteydessä, mutta tämä jäi tekemättä. Olimme toki käyneet esityksen kulun suullisesti läpi: Petri pitää alussa pienen johdantopuheen ja kaivaa taskustaan Petteri Punakuonon näköisen molekyylimallin, sitten jokainen opettaja laulaa oman oppiaineensa oppikirjasta lauluamme, sillä sieltähän ne sanat tietenkin löytyvät (samoin kuin taulukkokirjasta)! Pikkujouluosuudessa kaivelemme puseronsisään etukäteen piilotetut joulukuusenkoristeet esille, nakkaamme tonttulakit yleisön sekaan ja jammailemme kukin omalla tyylillämme. Lopuksi jatkamme laulamista niin kuin mitään pikkujouluja ei olisi ollutkaan. Koko esitys vedettiin sitten "lonkalta" näiden suunnitelmien mukaan ja hyvin meni!


Ilmeisesti tämä opettajien show oli osalle opiskelijoista todellinen yllätys, sillä olimme kuulevinamme muutamia hämmästyneitä kommentteja esityksen jälkeen. Ehkäpä nyt ykkösillekin jo valkeni, että ei opettajat olekaan ihan jäykkiä kalkkiksia (ainakaan koko aikaa). Saapa nähdä mitä pääsemme esittämään penkkareissa! ;) 

PS. Seuraavassa postauksessa kerrotaan Rotaryklubin järjestämästä Ryla-kurssista.

Kuvat Sanna ja Christiina, teksti Sanna
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...