maanantai 12. tammikuuta 2015

RYLA-kurssi

Lukion ja Rotaryklubin yhteistyö alkoi viime keväänä, kun Rotaryklubi tuki taloudellisesti 30 lukiolaisen matkaa Ruotsin Uumajaan ja Robertsforsiin. Nyt tänä syksynä vuorossa oli RYLA-kurssi eli Rotaryn järjestämä johtajuus- ja yrittäjyyskurssi. Näin kurssista kertoo kolmannen vuosikurssin opiskelija Nita.

Kurssilla oli meitä lukiolaisia ja ammattikoulusta liiketalouslinjan opiskelijoita. Päävetäjinä olivat Tuulikki Huusko ja Pertti Koivisto. Kurssin ensimmäinen tapaaminen oli 3.10. jolloin kävimme kurssin idean läpi. Kävimme myös projektitehtävän teon ja tarkoituksen läpi.


Meidänhän piti siis tehdä kurssilla projektitehtävä, jonka tarkoitus oli joko tuottaa itselle selvä polku tulevaisuuteen, jostain aiheesta mitä oli haaveillut ehkä jo pitkäänkin, tai sitten sen pystyi tekemään mitä hulluimmasta ajatuksesta ja tehdä totetutus siihen.

Ensimmäiset oikeat kurssipäivät olivat 10.10 ja 11.10., molemmat päivät olivat aika pitkiä, mutta meistä kyllä pidettiin huolta. Taukoja ja ruokaa oli luentojen välillä paljon. Luennot olivat mielenkiintoisia ja niiltä sai paljon vinkkejä elämään. Erityisesti jäi mieleen Veli-Matti Karppisen (virallinen valtakunnan kylähullu), Eila Valtasen (Kuhmon kaupunginjohtaja), Anna Hyvösen (Ramirent Finland oy:n toimitusjohtaja) ja Jari Kanervan (Mehiläinen oy:n yksikönjohtaja) luennot. Heillä kaikilla oli jotain erityisen mielenkiintoista kerrottavaa, esim. Eila laittoi meidät pohtimaan omia voimavarojamme ja sitä miten saamme elämään positiivisen asenteen ja Anna kertoi siitä miten hän on asunut setsemässä eri maassa ympäri maailmaa, mm. Brasiliassa, Australiassa ja Singaporessa. Hän kannusti meitä tarttumaan jokaisen mahdollisuuteen mitä meille annetaan ja matkustamaan ympäri maailmaa. Toisen päivän lopulla opimme Imppu Aallon johdolla hyviä yleisiä käytöstapoja ja juhlaillallisen kaavan ja sen järjestämisen, mm. sen että mitä pukukoodi smart casual tarkoittaa. 


(kuvannut M. Huusko)
Marraskuun puolella (14.11 ja 15.11) olimme seurakunnan leirikeskuksessa Paloniemessä. Perjantaina, kun saavuimme Paloniemeen, purimme tavarat nopeasti ja menimme heti muutamalle luennolle. Sen jälkeen Pertti veti meille ulkoilutauon, siellä venyttelimme ja pelasimme mm. tikan heittoa makuulta ja pulkan vetoa, vaikka lunta ei edes ollut vielä paljoa. :) Tauon jälkeen käytiin laittamassa vähän siistimpää vaatetta päälle, sillä luentojen jälkeen meitä odotti herkkuillallinen vierailijoiden ja luennoitsijoiden kanssa. Illallinen oli virallisen oloinen, mutta ei kumminkaan mitenkään jäykkä. Söimme alkusalaatin, pääruoan ja jälkiruoan. Ruokailujen välissä ihmiset pitivät puheenvuoroja ja lopuksi meistä otettiin ryhmäkuvakin.

(kuvannut M. Huusko)
(kuvannut M. Huusko)
(kuvannut M. Huusko)
Lauantaina Jari Kanerva piti meille kuvitteellisen palaverin. Hän oli aiemmin sanonut minulle, Heidille ja Tuulikille, että meidän pitää olla ”pahiksia” työyhteisössä ja väittää jokaisesta asiasta vastaan tms.. Kävimme palaverin läpi ja lopuksi mietimme mikä meni vikaan tai mitä olisi voinut tehdä toisin.
(kuvannut M. Huusko)
Parin puheenvuoron jälkeen meidät jaettiin projektitehtävien pohjalta ryhmiin eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Heidän kanssaan purimme projektitehtävämme ja saimme heiltä hyviä vinkkejä siihen kuinka päästä tavoitteeseen. Tämän jälkeen söimme ja kokoonnuimme kuuntelemaan asiantuntijoiden yleisiä hyviä vinkkejä projektitehtävistä. Sitten oli loppukahvit ja todistusten jako.

Kaiken kaikkiaan koko kurssi oli mielestäni hyödyllinen ja siitä jäi mukavia muistoja. Kannatan kyllä käymään tuon kurssin, jos se joskus tulee uudelleen. :)

Teksti Nita Leinonen. kuvat Sanna Juntunen, Martti Huusko ja Tuulikki Huusko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...