maanantai 9. joulukuuta 2019

Itsenäisyyden ja koulun menestyksen juhlintaa

Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. on lukiossa tapana viettää syksyn ylioppilasjuhlaa ja itsenäisyyspäiväjuhlaa. Meidän lukiostamme ei tänä syksynä valmistunut yhtään ylioppilasta, koska kaikki lakkia tavoitelleet pääsivät ylioppilaiksi jo keväällä. Kenelläkään ei ollut myöskään 3,5 vuoden opiskelusuunnitelmaa.

Ylioppilaiden sijaan juhlistimme itsenäisyyspäivän lisäksi koulumme menestystä viimeisimmässä lukiovertailussa. Vertailun oli tehnyt STT ja siinä verrattiin syksyllä 2016 lukionsa aloittaneiden sisääntulokeskiarvoja koko vuoden 2019 ylioppilastuloksiin. Vertailussa tutkittiin, kuinka opiskelijoiden arvosanat olivat muuttuneet lukion aikana. Tarkastelussa oli mukana neljä pakollista ylioppilaskoetta.

Kuhmon yhteislukio oli tässä vertailussa Kainuun paras, kuten olemme olleet myös monena vuonna viimeisen 10 vuoden aikana. Tämän hienon tuloksen kunniaksi joimme kakkukahvit itsenäisyyspäiväjuhlan jälkeen! Toivottavasti opiskelijamme jaksavat jatkossakin opiskella yhtä ahkerasti kuin aiemmat ikäluokat ja tulokset pysyvät samankaltaisina myös tulevissa vertailuissa! :) Ja kuten tämä vertailu jälleen kerran osoittaa, ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Ei tarvitse lähteä muualle saadakseen erinomaiset eväät elämää varten!

Tässä vielä kuvia juhlasta:


Teksti ja kuvat Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...