keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Akvaarion lasin takaa

Sain näin kirjoittaa ihka ekan postauksen blogiimme hallituksen puolesta. Näin ekaksi voisin kai kertoa keitä nyt kuuluu hallitukseen ja minkälaisissa hommissa kukakin pyörii. Elikkäs kahvikoneen vastaajana (kun se on kunnossa....) toimii Taru, rahojen pyörittelijänä Tuomo, tiedottajina/kirjatilausvastaajina/yleisinä puuhanaisina toimivat Saara ja Tuija, puheenjohtajana minä, vasempana kätenä/varapuheenjohtajana toimii Pauli, sihteerinä toinen Taru, tavallisena rivijäsenenä Janette ja abijäseninä ovat Minna, Johanna ja Jukka. Ja tietysti jossain päin Saksaa vaihdossa oleva Heli :)

Olemme pyörineet koulussa jo kuukauden verran, mutta tuntuu siltä että olisi ollut koulussa jo puoli vuotta.. Syyslomaa odotellessa (6 viikkoa, jos oikein laskin)... Onneksi me hallituksessa jaksamme vaalia perinteitä ja virkistystä, nimittäin Riusalaa (!!), joka on 16.9 tuomassa mukavasti iloa ja virkistystä syksyyn. Ainakin hetkellisesti. Sitten aletaan odottamaan toista Riusalaa, joka on puolen vuoden päästä.. Karua.

Rakas ja kunnioitettu kahvikoneemme on takkuillut heti koulun alettua. Aina niin moitteettomasti toiminut kone on nyt lyönyt hanskat tiskiin ja kieltäytynyt toimimasta kunnolla suruksemme. Olemme soittaneet apuun kahvikoneiden supersankarit, mutta voi kestää tovi ennen kuin kahvikone palaa taas keskuuteemme. Sillä välin turvautukaa Nesteen seisoneeseen kahviin ja imelään kaakaohon. Suosittelen Starbucksin Seattle lattea.

Huomattu
Akvaarion jääkaappiin ovat palanneet rahkat ja banaanit.
Vanhojen tanssit lähenee liian nopeasti.
Suomi ei ole yleisurheilukansaa, mutta muistellaan MM-kultaa jääkiekosta. 6-1, ähäkutti Ruotsi.
Perjantaina koulussa on ruokana LASANGETTEA (!!!!!!)

Lopuksi nostalgiaa.
http://www.youtube.com/watch?v=gJLIiF15wjQ

PJ, Jonna.

1 kommentti:

  1. nesteen tazza kaakao on parasta ikinä, älä Jonna hauku sitä imeläksi !
    terv. ex-pj ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...