Koulun alkamisen lisäksi ovat erilaiset kouluaktiviteetit pyörähtäneet käyntiin. Tutorit ovat opastaneet ykköset lukion saloihin, markkinointiryhmä on aloittanut juttujen kirjoittelun Korpirojektiin ja oppilaskunnan hallitus eli tuttavallisesti OPKH on alkanut värväämään uusia jäseniä mahtavaan hallitukseen.
Hallitus kaipaa erityisesti uutta verta sekavaan porukkaamme. Se ei vaadi paljoa aikaa ja kokouksissa ei ole tylsää koskaan. Sinun ei tarvitse öitä valvoa hallituksen tähden, sillä sen tekee pj. Lisäksi pääsee järjestämään kivoja tapahtumia mm. glögijuhlaa, sekä vaikuttamaan IHAN OIKEASTI niihin koulun asioihin. Siitä kertoo aulan sohva, johon upposi muutama euro, ja kaiuttimet akvaariossa, joiden äänentoisto on tullut monille selväksi. Eikä siinä vielä kaikki! Homma ei kuitenkaan ole aina sitä tapahtumien järjestämistä vaan hallitusjäsenenä saa mahtavia luontaisetuja esim. sen yhden kurssin, mutta myös paljon muita luontaisetuja. Ja sen saa selville vain ja ainoastaan hakemalla hallitukseen! Joten julisteita seinille!
Tässä mahtavia esimerkkejä pj-ehdokkaitten julisteista. |
Huom! Kokouksia on aika vähän.
p.s emme tunne käsitettä "olla vakava" :)
Hallituksen hyödyt
- Saat yhden kurssin
- Saat uusia kavereita
- Luontaisedut
- Pienimuotoista vastuuta, josta oppii esim. rahastonhoitajana
- Tulevaisuudessa siitä on hyötyä
- ( Saunaillat )
- Kokoukset, joissa päätetään asioista asian vierestä puhumalla
- Tapahtumien järjestäminen
- VALTAA!
- ja muuta mukavaa!
Tervetuloa!
- Jonna (vielä hetken aikaa pj)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti