maanantai 18. maaliskuuta 2013

Matkalle Ruotsiin?

Ensi lukuvuodelle suunnitellaan matkaa Ruotsiin, erityisesti Uumajaan ja Robertsforsiin. Uumaja on vuonna 2014 Euroopan kulttuuripääkaupunki ja Robertsfors on Kuhmon ystävyyskunta, joka sijaitsee noin 70 km päässä Uumajasta.

Mikäli matkan rahoitus saadaan järjestettyä (HUOM! Vielä työn alla!), matkaohjelma voisi näyttää suurinpiirtein seuraavanlaiselta:

Bussilla Haaparannan kautta Uumajaan, jossa kolme yötä hotellissa (esimerkiksi Hotell Gamla Fängelset = Vanha Vankila, joka sijaitsee kävelymatkan päässä useimmista vierailukohteista). Uumajassa tutustumista eri (kulttuuriin liittyviin) kohteisiin ja esim. käynti elokuvissa (Filmstaden). Mahdollisesti vierailu paikallisessa lukiossa (esim Umeå Internationella Gymnasium, jossa myös musiikkipainotus).

Paluumatkan aikana vierailu Robertsforsissa, jossa voisimme tutustua paikalliseen lukioon (Jenningskolan) ja mahdollisesti yöpyä heidän ylläpitämässään hotellissa. Iltaa voisimme viettää nuorisotalolla paikallisten nuorten kanssa.

Matkasuunnitelma on vielä erittäin alustava ja vaatii luonnollisesti varmistuksia ja tarkennuksia. Vielä ei ole edes tiedossa mitä kaikkea ohjelmaa Uumajassa on tarjolla keväällä 2014 (huhti-toukokuussa), jolloin matka olisi tarkoitus tehdä.

Matkan toteuttamiseen tarvitaan ainakin 5000-6000 euroa, koska alustavasti mukaan on lähdössä vähintään 24 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Myös syksyllä 2013 lukion aloittavat ovat tervetulleita mukaan.

Rahankeruun aloittamiseksi Umeå-Robertsfors-ryhmä onkin päättänyt järjestää kirpputoritapahtuman la 27.4 klo 10-13 lukion salissa. Ulkopuoliset myyjät ovat tervetulleita myymään tuotteitaan 15€ pöytävuokrahintaan. Lukiolaisten puolesta myynnissä on esim. vaatteita ja lehtiä.


Toivomme todella, että saisimme matkarahat kerättyä. Kaikki kirppiksestä kiinnostuneet, ottakaa rohkeasti yhteyttä ja tulkaa myymään sekä ostamaan!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kuhmosta Thaimaahan töihin

Elisa Korpivuoma, Kuhmon yhteislukion ylioppilas keväältä 2004, työskentelee tällä hetkellä eräässä hotellissa Koh Samuilla, Thaimaassa. Näin Elisa kertoo siitä, kuinka hän päätyi sinne.

Näkymä uima-altaalta

Keväällä 2004 ylioppilaskirjoitusten jälkeen yliopistot ja monenlaiset korkeakoulut olivat mielessä ja pohdin minkä alan opintoihin haluaisin jatkaa seuraavaksi. Kielten opiskelu oli aina vähän kiinnostanut ja sujunut paremmin kuin matemaattiset aineet. Tällä rajauksella keskityin etsimään mahdollisia opiskeluvaihtoehtoja. Savonia-ammattikorkeakoulu tarjosi Matkailun- ja Liikkeenjohdon Koulutusohjelman, jonka kurssivaihtoehdot vaikuttivat mielenkiintoisilta. Päätin hakea opiskelupaikkaa, ja muutin paikan saatuani Kuopioon. Opintoihin kuului matkailua, hotelli- ja ravintola-alan kursseja sekä valinnaisia kieliä. Yrittäjyys, markkinointi sekä taloushallinto liittyivät myös olennaisesti ammattiopintoihin.

Hotellin aula

Kielitaidon ja ammatillisen kehittymisen kannalta Savonia suosittelee, että opiskelija suorittaisi harjoittelun tai osan harjoittelusta ulkomailla ja niinpä tein opiskelukaverini kanssa opintoihini liittyvät pakolliset työharjoittelut Koh Samuilla Thaimaassa. Ensimmäisen työharjoittelun tein paikallisessa hotellissa asiakaspalveluvastaavana. Huolimatta erilaisesta kulttuurista, kielestä sekä ihmisistä, työt sujuivat hyvin ystävällisessä ja asiakaspalvelupainotteisessa maassa. Toisen työharjoittelun tein Koh Samuille rakennetun hotellin perustamiseen liittyvissä tehtävissä. Tein paljon suunnittelu ja tutkimustyötä ja yrityksen perustamiseen liittyvät tehtävät tulivat tutuksi. Töiden ohella tein kenttätutkimusta saarella olleista turisteista opinnäytetyötäni varten.

Hotellihuone

Restonomin tutkinto kesti 3.5 vuotta ja sen saatuani päätökseen tein osa-aikaisia hotelli- ja ravintola-alan töitä Kuopiossa. Uramahdollisuudet Thaimaassa kuitenkin kiinnostivat vielä ja harjoittelusta saatu kokemus poiki työpaikan Sareeraya Villas & Suites hotellissa Koh Samuilla myynnin ja markkinoinnin parissa nimikkeellä Sales & Customer Relationship Manager. Töissä on oppinut paljon hotellin operatiivisen toiminnan suunnittelusta ja johtamisesta, hotellin myynnistä, markkinoinnista, sekä erilaisten tapahtumien järjestämistä - hotellissa järjestetään kuukausittain häitä ja erilaisia illallistapahtumia.

Häät

Häät

Asiakaskunta on kansainvälinen, suurin osa matkailijoista tulee Aasiasta, Australiasta sekä eri Euroopan maista. Kommunikointi tapahtuu englannin kielellä. Töiden ohessa on oppinut myös thaimaan kieltä, sillä suurin osa työkavereista on thaimaalaisia. Töitä Thaimaassa tehdään normaalisti yhdeksän (9) tuntia päivässä, kuusi (6) päivää viikossa. Töitä tehdään siis paljon, mutta tiimihenki on todella hyvä ja työkavereita nähdään usein myös työajan jälkeenkin. Olen ollut töissä Sareeraya Villas & Suites hotellissa nyt lähes kolme (3) vuotta.


Vaaleahiuksinen Elisa kuvassa keskimmäisenä

Työskentely ulkomailla on ollut monin tavoin antoisaa, sillä töiden ohella on oppinut mainiosti tuntemaan uuden kotipaikan kulttuurin, tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja saanut kokemusta toimimisesta täysin erilaisissa ympäristössä, mikä on kehittänyt osaamista. Työpaikan etsiminen ulkomailta voi tuntua hankalalta, mutta työtä on kuitenkin aina mahdollista saada ja nykyään jopa verrattain helppoa kun on aktiivinen ja tietää kuinka lähteä liikkeelle.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kulkemattomilta teiltä - from routes untraveled

Talviloman alkamisen kynnyksellä kävimme Kuhmo-talolla katsomassa tanssiesityksen nimeltään "Kulkemattomilta teiltä - from routes untravelled". "Kulkemattomilta teiltä" on kuhmolaislähtöisen Mikko Hyvösen koreografia. Teos on haave jostakin tuntemattomasta ja uudesta, vielä löytämättömästä. Tanssiryhmä työskentelee yksinkertaisten liikkeiden ja looppien kanssa muuntaen niitä pieniksi tansseiksi, jotka liikkuvat näyttämöltä kaupunkeihin (Kuhmo, Kajaani, Helsinki, New York) ja taas takaisin näyttämölle, tehden julkisista paikoista ja niissä tapahtuvista tilanteista osan esitystä, osan tanssiaan.

Kuvaaja: Lauri Sirén

Videoklippi: Kulkemattomilta teiltä, ote 1

Teoksen nimi liittyy siis lähtemiseen ja matkustamiseen: lähtemiseen pois teatterista, studiosta ja kotoa sekä halusta lähteä liikkumaan paikasta toiseen toimittamaan jotakin, jolla ei näytä olevan päämäärää eikä yksiselitteistä merkitystä. Esityksessä esiintyvät Hyvösen kanssa Janne Aspvik ja myös kuhmolaislähtöinen tanssija Veli-Pekka Majava. Esityksen ensi-ilta oli toukokussa 2012 Kajaanissa.

Kuvaaja: Lauri Sirén

Mikko Hyvönen on Kuhmosta kotoisin oleva tanssija-koreografi, joka on opiskellut Brysselissä. Veli-Pekka Majava, ylioppilas Kuhmon yhteislukiosta vuodelta 2004, on valmistunut tanssijaksi Pohjois-Karjalan ammattiopistosta Outokummusta ja vaikuttaa nykyään Helsingissä. Veli-Pekka kertoo saaneensa kipinän tanssiin Maija Palsion ja Ritva Kuhan kursseilta kouluaikana Kuhmossa. Ryhmän kolmas tanssija, Janne Aspvik, on valmistunut tanssijaksi teatterikorkeakoulusta ja työskentelee freelancerina Helsingissä.

Artistilämpiössä esityksen jälkeen.

Lisää tietoa esityksestä osoitteesta www.routacompany.fi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...