Abiturientit valmistautuvat parhaillaan syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Opiskelijan kannalta tämä tarkoittaa eri aineiden syventävillä ja kertauskursseilla istumista ja yksin tai kaveriporukalla pänttäämistä kotioloissa. Opettajan näkökulmasta taas on mietittävä, onko varmasti muistettu käydä läpi kaikki oleelliset asiat siten, että eri tasoiset opiskelijat olisivat saaneet kursseista mahdollisimman paljon irti. Pienen lukion etu on se, että opettaja tietää, mitä kukin osaa ja pystyy ohjaamaan jokaista henkilökohtaisesti ryhmäopetuksen ohella.
Kielioppikertausta suullisesti pareittain / ryhmissä. |
Opiskelijoiden tavoitteet vaihtelevat läpipääsystä huippuarvosanoihin. On antoisaa nähdä kuinka opiskelija kehittyy kurssien edetessä. Erityisen antoisaa on huomata, että opiskelija saa kipinän johonkin tiettyyn oppiaineeseen käytyään muutaman alkupään kurssin ehkä keskinkertaisella menestyksellä. Voi olla että esimerkiksi kurssilla 6 yhtäkkiä huomaa, että "hei, minähän tajuan tätä!" ja todellinen opiskeluinnostus löytyy. Ei ole kauaakaan siitä kun eräs todella mukava ja mieleenpainunut opiskelija paransi suoritustaan loppusuoralla niin paljon, että kirjoitti ruotsista laudaturin, vaikka kurssiarvosanat eivät suoraan siihen viitanneetkaan (terveisiä vain hänelle, jos lukee tätä! :) ).
Neljän hengen ryhmä on tehokas ja toimiva monissa tilanteissa. |
Opiskelu on kovaa työtä, mutta sen ei tarvitse olla tylsää! On hyödyllistä, jos löytää sellaisen porukan, jonka kanssa kemiat pelaavat yhteen ja pystyy opiskelemaan ja oppimaan ryhmänä. Kun opettaa jonkun asian muille, varmistaa samalla, että itse osaa asian. Voisi melkein sanoa, että opettaminen on paras tapa oppia.
Taalainmaan hepan taustalla abikurssin materiaalia |
Viime aikoina on ollut runsaasti keskustelua "pakkoruotsin" muuttamisesta vapaaehtoiseksi oppiaineeksi. Kuhmon yhteislukiossa on 41 abiturienttia, joista ruotsin kirjoittavia opiskelijoita on 25. Tämä on suurin prosentuaalinen osuus moneen vuoteen. Suomalaisten kielitaidon kaventuessa tulevaisuuden työnantajat hyvin todennäköisesti arvostavat sitä, että ylioppilastodistuksessa on (englannin lisäksi) arvosana ruotsista. Se osoittaa ainakin yritteliäisyyttä, vaikka arvosana ei ihan paras mahdollinen olisikaan.
Lakki odottaa omistajaansa Kuhmo-talon lavan reunalla yo-juhlassa |
Kevään 2013 ylioppilaat |
Abeille voimia opiskeluun! Pitäkää tavoite mielessä: yo-juhlat Kuhmo-talossa ensi keväänä!
- SJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti