Perjantaina 29. marraskuuta oli koeviikon viimeinen päivä ja siten oivallinen päivä viettää oppilaskunnan hallituksen ryhmäytymisiltaa (ja opettajien pikkujoulua).
Hallituksen ryhmäytymisilta alkoi Millalla ja Sofialla hieman
aikaisemmin n. puoli kolmen aikaan kun he Saaran ja Helin voimin kävivät
katsastamassa Syväjärven mökkimme. Sofia ja Milla jäivät Syväjärvelle
valmistelemaan iltaa, kun taas Saara ja Heli palasivat vielä
kaupungille.
Muiden lähtö tapahtui lukiolta puoli neljän aikoihin. Saavuttuamme
Syväjärvelle meitä odotti valmis ruokapöytä, jonka Milla ja Sofia olivat
valmistelleet. Söimme tortilloja, jotka osoittautuivat täydelliseksi
valinnaksi illan ruuaksi. Kun olimme saaneet syötyä, korkkasimme
karkkipussit ja muut herkut ja aloimme suunnittelemaan glögijuhlaa ja
kävimme läpi muita hallituksen sisäisiä asioita sekä tutustuimme
toisiimme paremmin. Alkuillasta mukana olivat myös ohjaavat opettajat
Heli ja Maarit, jotka saivat myös nauttia osansa herkuista.
Kun opettajat olivat lähteneet omiin pikkujouluihinsa, loppuilta sujuikin Salkkareiden katsomisen, saunomisen, kortinpelaamisen, musiikin kuuntelemisen ja yhdessäolon merkeissä. Tälläiset ryhmäytymisillat ovat tärkeä osa hallituksen tai minkä tahansa ryhmän toimintaa, sillä se parantaa ryhmän sisäistä toimintaa ja lähentää ryhmän jäseniä.
PS. Opettajien pikkujouluissa jotkut saattoivat ehkä laulaa jotain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti