Ennen nykyistä Korpirojektia vuosikertomukset sisälsivät enimmäkseen tekstiä ja tilastoja |
Vuosikertomuksista käy ilmi, että lukion kirjastolla on pitkät perinteet. Kahtena ensimmäisenä lukuvuonna ei toki ollut erillistä lukion kirjastoa, mutta ennen lukuvuoden 1957-58 alkua lukio sai kirjaston. Vuosikertomuksessa kerrotaan tarkalleen jopa kirjaston kirjojen määrä, 67 kpl.
Vuosikertomuksissa julkaistiin jopa ylioppilaiden saamat arvosanat, joita oli 3 vaihtoehtoa: A, C ja L. |
Tästä kirjojen määrä lähti kasvamaan, esim. vuonna 59-60 kirjoja oli 155 ja viiden vuoden päästä 775 nidettä. Tätä kirjoittaessa kartuntaluettelossa, johon koululle hankitut kirjat merkataan, on menossa luku 7013. Näin paljon kirjoja ei tietenkään ole hyllyillä varastoituna, vaan huonokuntoisia ja muuten vanhentuneita kirjoja on poistettu muutamia niteitä vuodessa.
Koulun kirjaston kirjat eivät ole missään erillisessä kirjastotilassa, vaan eri oppiaineisiin liittyviä kirjoja löytyy kyseisen aineen luokasta, aulasta (kunhan se saadaan taas käyttöön) ja mm. yläkerran käytävältä. Viime aikoina koululle on tilattu englannin- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta, jota ei ole aiemmin ollut juuri yhtään. Lukiolaisen kielitaidolla autenttisen englanninkielisen romaanin lukeminen ei ole ylivoimaisen vaikea tehtävä (ruotsinkielisessä voi olla enemmän haastetta!).
Näistä pinoista suosituin kirja on tällä hetkellä The Fault in our Stars |
Luonnollisesti koululle hankitaan joka vuosi jonkin verran uutta kaunokirjallisuutta äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla hyödynnettäväksi.
Kirjastonhoito on yksi monista ns. resurssitehtävistä, jota eri aineiden opettajat hoitavat. Kirjastoa hoitavan opettajan tehtävänä on mm. päällystää uudet kirjat ja merkitä ne kartuntaluetteloon. Lisäksi hän ylläpitää kirjahyllyjen ja aulan siisteyttä järjestelemällä lehtiä ja kirjoja.
Teksti ja kuvat: Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti