tiistai 31. tammikuuta 2012

Nuorisovaalit

Itsenäisyyspäivänä moni katsoi viimeisen kerran kun Tarja Halonen emmänöi Linnan juhlia, ja viimeistään silloin ihmiset havahtuivat, että uusi presidentti isännöi seuraavan kerran. Niinpä OPKH virkeänä järjesti nuorisovaalit lukiolle.

Presidenttiehdokkaitten vaaliesittely/paneeli järjestettiin 10. tammikuuta. Opiskelijat tulivat kuuntelemaan millaisia ihmisiä ehdokkaat ovat. Valitettavasti emme saaneet oikeita ehdokkaita, mutta OPKH:n ihmiset toimivat loistavasti varaehdokkaina.

Akvaario ja presidenttiehdokkaat.
12. tammikuuta koitti jännittävä vaalipäivä. Akvaarion ikkuna oli peitetty ehdokasesittelyillä, joista äänestäjät saivat lukea ehdokkaista vielä pikakertauksen. Koska kyseessä oli nuorisovaalit, täysikäiset eivät voineet äänestää "leikkivaaleissa", koska pystyivät vaikuttamaan ihan oikeasti, mutta järjestimme silti täysikäisille oman uurnan. Ensimmäinen kierros meni oikein mukavasti. Moni oppilas kävi äänestämässä ja uskaltautuipa muutama opettajakin. Ensimmäisen kierroksen voittajaksi tuli Sauli Niinistö ja toiseksi Paavo Arhinmäki, mutta koko Suomen nuorisovaaleissa toiselle kierrokselle pääsi Saulin lisäksi Timo Soini.

Toinen kierros järjestettiin 24. tammikuuta ja ehdokkaina olivat Sauli Niinistö ja Timo Soini. Äänestäminen ei ollut yhtä aktiivista kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta ääniä tuli silti ihan kiitettävästi. Monia ei tuntunut ehdokkaat miellyttävän, sillä kun OPKH laski ääniä, oli ääniä saaneet muutkin kuin Soini ja Niinistö. Ääniä vaaleissa hylättiin 21 kappaletta. Kuitenkin voittajaksi ainakin lukiolla selvisi Sauli Niinistö.

Sunnuntaina ratkeaa kuka on Suomen presidentti seuraavat 6 vuotta.


Innokkaat äänestäjät.
- Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...