Opettajien ammattilehti on tietenkin nimeltään Opettaja |
Kysymyksemme olivat seuraavat:
1. Miksi valitsit itsellesi opettajan ammatin?
2. Oletko toiminut muissa ammateissa?
3. Jos et olisi opettaja, mitä tekisit mieluiten työksesi?
Ja tässäpä sitten vastauksia:
Työpiste kohtalaisen siistissä kunnossa, vaikka kuvanottohetkellä koeviikko on meneillään. |
Maarit
1. Ohjaus- ja opetustyö tuntui luontevalta ja kiinnostavalta. Vedin lukioaikana kansalaisopiston lasten musiikkipiiriä ja olin mm. leikkikentällä ohjaajana, jolloin pääsin vähän kokeilemaan, miten asiat sujuvat. Yliopistossa kyllä mietin tarkasti, valitsenko lopulta opettajan uran, sillä toimittajan työtkin kiinnostivat.
2. Olin 2½ vuotta Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa järjestösihteerinä, jonka vastuualueeseen kuuluivat myös opiskelijoiden sosiaalipoliittiset asiat, erityisesti opintotukeen liittyvät lainsäädännölliset vivahteet. Lisäksi olen jonkin verran tehnyt lehtityötä: kirjoitin pariin lehteen freelancer-juttuja. Valtionhallinnon harjoittelun tein Oulun yliopiston kansainvälisten asioiden yksikössä, missä toimitin vaihto-ohjelmien esitteen ja ohjasin kv-opiskelijoiden opintojen aloittamista.
3. Kirjailija, ea-sairaanhoitaja, hallinnollinen virkamies, biologi, maankäytön suunnittelija, psykologi...
Petri
1. Matemaattiset aineet tuntuivat mukavilta (ja helpoilta) lukioaikaan ja halusin toimia työssäni ihmisten parissa + tietenkin kesälomat houkuttivat --> matemaattisten aineiden opettajana toimiminen tuntui kiinnostavalta.
2. En ole toiminut päätoimisesti muissa ammateissa.
3. Olisin tällä hetkellä todennäköisemmin yrittäjä tai toimisin palo- ja pelastusalalla. En kylläkään tiedä vielä mikä minusta tulee isona :-).
Ruokatunnin lukemisia |
Kaija
1. Opettajan ammatti oli lapsuuden haave - kuten kai monilla. Lukion jälkeen aloitin opinnot Kauppakorkeassa, mutta äkkiä tiesin, mitä en ainakaan halunnut, ja vaihdoin alaa ja yliopistoa. Tiesin pitäväni opiskelualani asioista, opettajan ammatti tuntui hyvältä. Fiilispohjalta siis!
2. Lyhyitä pätkiä opiskelun lomassa: keittiöhommia, pankissa, tutkimusapulaisena.
3. Mieluiten? Jotain terveyteen tai lääketieteeseen liittyvää, ehkä käsitöitä tai puutarhassa...
Martti
1. Opettajan ammatti antoi mahdollisuuden asua pienemmälläkin paikkakunnalla. Alunperin oli ajatus siirtyä lähemmäs niitä maita, joita esi-isät olivat viljelleet ja niitä vesiä,joissa olivat kalastaneeet. Iloiset ilmeet ja kauniit hymyt tuovat iloa omaankin elämään. Siis työ nuorten keskuudessa on jotain enemmän kuin työ koneen kanssa. Kuhmossa olen saanut tehdä tätä työtä yhtäjaksoisesti yli kuusitoista vuotta ja saanut siitä kohtuullisen toimeentulon.
2. Ennen opettajaksi ryhtymistä olin Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ympäristöfysiikan laboratoriossa tutkimusavustajana, radiokemian laitoksella tutkijana massaspektrometriä käyttämässä ja Imatran Voimalla (nykyinen Fortum) mukana mallintamassa mahdolliseen ydinvoimalaonnettomuuteen liittyviä säteilyannoksia.
3. Voisin vaikka tehdä niin, että ottaisin yksityiskohtaisemmin selvää tietokoneen toiminnasta ja rakenteesta ja tarjoaisin työpanostani ongelmissa oleville. Voisin tehdä monenlaista työtä. Mielekästä sen pitäisi kuitenkin olla.
Monen opettajan lounaseväät näyttävät nykyään tältä (tämä on oikeasti parempaa kuin miltä kuvassa näyttää). |
Sanna
1. Suvussani on paljon eri alojen opettajia. Kun pääsin opiskelemaan englantia, ajattelin vielä siinä vaiheessa ryhtyväni ulkomaantoimittajaksi (naispuoliseksi Erkki Toivaseksi, joka raportoi YLElle Lontoosta), mutta päätin kuitenkin käydä opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeessa. Sille tielle jäin enkä ole katunut!
2. Aloitin lukion opettajana heti kun sain paperit Jyväskylän yliopistosta. Olen siis ollut pelkästään opettaja lukuunottamatta nuoruusajan kesätöitä mm. päiväkodissa. Sivutoimisena olen tehnyt muutamia pieniä käännöstöitä ja nettisivuja.
3. Jos en olisi opettaja, voisin kuvitella työskenteleväni esim. tiedotus- tai markkinointitöissä tai sitten tekisin jotain konkreettisempaa, kuten suunnittelisin ja toteuttaisin ihmisille puutarhoja. Vielä yksi kiinnostava vaihtoehto olisi genealogia, eli selvittelisin työkseni mitä sukua eri ihmiset ovat keskenään ja missä itse kunkin esivanhemmat asustelivat 300 vuotta aiemmin. :) Kaikki nämä vaihtoehtoiset ammatit ovat sellaisia, jotka ovat yhtä itsenäisiä kuin opettajan työ. (Genealogiasta puheenollen, Kyllönen on Kuhmossa yleinen sukunimi, mutta tiedättekö kuka on usempien kainuulaisten Kyllösten kantaisä? Vastaus postauksen lopussa!)
Kalenteri pitää tietenkin koristella, että sitä olisi kivempi katsella koko lukuvuoden ajan! |
Rehtori Eila
1. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja opettajan ammatti oli hyvä vaihtoehto.
2. Olen työskennellyt matkailualalla.
3. Jotain, missä saa olla tekemisissä kielten kanssa.
Opettajainhuoneessa on lähes aina kahvia tarjolla (tuoreudesta ei takeita). |
Tämän gallupin perusteella vaikuttaa siltä, että kaikki koulumme opettajat pitävät ammatistaan. Hyvää opettajien päivää kaikille opettajille ja mukavaa viikonloppua blogin lukijoille!
- SJ
PS. Vastaus kysymykseen: Kainuun Kyllösten kantaisähän on tietenkin Matti Kyllönen, s. noin 1660 jossain Savon alueella, josta muutti uudisraivaajaksi Kuhmoon. Matin geenejä löytyy useimpien Kuhmon yhteislukion opiskelijoiden ja opettajien perimästä, vaikkei sukunimi Kyllönen olisikaan! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti