maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vuosi tutorina

Lukio-opiskelun aloittaminen on aina uutta ja jännittävää, tipahtavathan uudet ykköset yläasteen vanhimmista lukion nuorimmiksi. Myös itse opiskelu voi tuntua aluksi hankalalta eikä sopeutuminenkaan välttämättä suju kuin ruusuilla tanssien. Onneksi lukiolla toimii meitä tutor-opiskelijoita.

Mikä ihme sitten on tutor? Tutor-opiskelija on lukion toisen vuosikurssin opiskelija, jonka tehtävänä on ohjata ja avustaa uusia opiskelijoita sekä tukea ja auttaa heitä opinnoissaan. Tutorit ovat itse hakeneet tehtäväänsä, joten he ovat valmiita auttamaan ongelmatilanteissa, eikä avun pyytämistä siksi kannata pelätä. Mutta millaista sitten on olla tutor-opiskelija? Ja mitä me käytännössä teemme? Tämän postauksen idea on vastata juurikin näihin kysymyksiin.

Kuten sanottu, tutorit valitaan halukkaiden ykkösten (siis tulevien kakkosten) keskuudesta ja valinnan jälkeen saamme hieman koulutusta tulevaa tehtäväämme varten. Samalla suunnittelemme jo tulevan vuoden toimintaa ohjaavan opettajan kanssa.

Syksyn ensimmäisen koulupäivän iltapäivänä pääsimme tositoimiin ja esittelemään koulua uusille ykkösille ja ryhmäyttämään heitä sekä luomaan hyvää yhteishenkeä. Tämähän onnistui käytännössä erilaisilla peleillä ja leikeillä sekä mehulla ja pullilla! Mukana toiminnassa oli myös Kuhmon seurakunta.


Seuraavana tehtävänä syyskuussa oli nahkiaisten järjestämisen päävastuu. Myös muut kakkoset saivat halutessaan osallistua järjestämiseen. Meillä olikin oikein mukava ja hyvä porukka kasassa. Ainakin tutoreiden kesken olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Järjestämistämme nahkiaisista voi lukea tarkemmin täältä.


Tutorit eivät huolehdi vain jo lukion valinneiden opiskelijoiden eli ykkösten perehdyttämisestä, vaan tehtäviimme kuuluu myös motivoida ja ohjata peruskoulun 9. luokkalaisia lukio-opiskelun pariin. Tarvitseehan lukiomme tulevaisuudessakin opiskelijoita! Näiden potentiaalisten tulevien opiskelijoiden kanssa saimme toimia kolmeen kertaan: ennen joulua kävimme Kuhmon yläasteella esittelemässä lukiotamme tietovisan avulla ja toisen kerran, tammikuussa, yläastelaiset vierailivat lukiolla. Kolmannella kerralla kävimme taas vierailulla yläasteella, tällä kertaa opastamassa ainevalintakorttien täyttämisessä. Osa tutoreista esitteli lukiotamme myös muille vierailijoille.

Takaisin lukiomaailmaan. Tutoreiden moniin tehtäviin kuuluu myös koulun juhla- ja teemapäivien järjestäminen yhteistyössä oppilaskunnan hallituksen kanssa. Joulun alla osallistuimme glögijuhlan järjestämiseen omalla pienellä ohjelmallamme. Ohjelmassa siis oli jouluinen tietovisa. Myös huhtikuussa järjestetyssä simajuhlassa meillä tutoreilla oli sormemme pelissä, jälleen tietovisan muodossa. Nyt visa vain oli vappu-aiheinen.

Glögijuhla

Tässä oli aika kattava katsaus siitä, millaisia tehtäviä meillä tutor-opiskelijoilla on ollut lukuvuoden aikana. Entä millaisia mietteitä tällainen toiminta herättää meissä ja mitä siitä jää käteen? Tässä joidenkin tutoreiden ajatuksia meidän toimintakaudeltamme 2015-2016.

Laura, 14A, 15B-ryhmän tutor: "Kivaahan tää oli ja varsinki meidän (tutor)porukka oli tosi hyvä, ku yhteistyö pelasi ja saatiin kaikki annetut tehtävät tehtyä. Lisäks oli kiva, kun tehtäviä oli erilaisia ja kaikilla oli mahdollisuus olla mukana niin paljon kun vaan halusi. Tutorina toimiminen oli siis positiivinen kokemus ja tehtäviä oli just sopivasti. Hyötynä on, että oppii toimimaan ryhmässä ja vetämään isompiakin ryhmiä. Myös se, että saa kurssimerkinnän, on hyvä juttu!"

Elisa, 14B, 15B-ryhmän tutor: "Tutor-toiminta tuo mukavaa vaihtelua kouluhommiin, se on rentoa ja nahkiaisten suunnittelu niin hyvällä porukalla kuin meillä oli sujui loistavasti. Hyötynä toiminnasta oli ryhmässä työskentely ja siinä mukana oleminen sekä tietty helppo ja ilmanen kurssi."

Sami, 14B, 15A-ryhmän tutor: "Tästä on tosi helppoo saada kurssi, kun riittää, että teet muutaman pikkujutun kouluvuoden mittaan. Ja olihan se ihan kivaakin. Pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja saa auttaa pikku ykkösiä tutustumaan lukiomaailmaan."

Elli, 14B, 15A-ryhmän tutor: "Tutorina olo oli kaiken kaikkiaan mukavaa, eikä yhtään vaikeaa. Minusta mukavaa oli ysien tutustuttaminen lukioon ja kurssivalinnoissa auttaminen. Vaikeinta/stressaavinta oli nahkiaisten järjestäminen, muuten oli kyllä helppoa hommaa."

Kuten lausunnoista huomaa, tutorointi on oikeasti kivaa ja hyödyllistä hommaa. Tutustuu uusiin ja paremmin jo tuttuihin ihmisiin ja saa toimia ihan huippuruhmässä! Lisäksi saa hyvää kokemusta ja mukavia muistoja lukioajasta. Kaiken päällä on tietenkin se kurssimerkintä. Voimme suositella lämpimästi tutor-tehtäviin lähtemistä, kun mahdollisuus tulee.

Viimeisenä tehtävänä me, kohta jo ex-tutorit, saamme jututtaa uusia, tulevia tutoreita ja tsempata heitä tämän suuren tehtävän edessä sekä kannustaa heitä olemaan yhtä mahtavia kuin me olimme. Ainahan he voivat yrittää... ;)

Teksti Christina (tutor), kuvat mediaryhmäläiset

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kuhmon yhteislukio brändinä

Kainuun pienestä kaupungista Kuhmosta metsien ja korpimaisemien keskeltä löytyy pieni mutta todella hyvä lukio. Kuhmon yhteislukio ja lukio ylipäätään on erinomainen opiskeluvaihtoehto peruskoulunsa päättävälle nuorelle. Mielestäni Kuhmon yhteislukiota pitäisi brändätä kainuulaisten ja varsinkin kuhmolaisten nuorten keskuudessa. Mutta miksi?
                         
Kuhmon yhteislukio on opiskelijamäärältään pieni, joten kaikki tuntevat tai ainakin tietävät toisensa nimeltä. Lukiossamme on mielestäni hyvä yhteishenki ja sitä voisi käyttää yhtenä mainoskeinona. Lukion yhteishenki on tärkeää, ja se myös voi parantaa opiskelun mukavuutta.
                           
Pienen opiskelijamäärän ansiosta opetusryhmät eivät paisu valtavan suureksi. Pienessä opetusryhmässä opetus pystyy olemaan yksilöllisempää, minkä ansiosta opiskelija saa tarvittaessa helposti apua opettajalta. Pienet opetusryhmät ja hyvä opetus ovat kantaneet hedelmää, sillä Kuhmon yhteislukio on saanut Kainuun parhaat tulokset ylioppilaskokeissa muutaman kerran viime vuosien aikana. Myös yksilöllinen ryhmänohjaus sekä kokeiden henkilökohtainen palauttaminen ovat pelkästään hyviä asioita.
                           
Kuhmon yhteislukio tarjoaa opiskeltavia aineita monipuolisesti kielistä aina musiikkiin saakka. Musiikista kiinnostuneelle Kuhmon yhteislukion musiikkilinja on erinomainen opiskeluvaihtoehto. Mielestäni musiikkilinja tulisi säilyttää, joten Kuhmon yhteislukion mainostaminen ja jopa brändääminen musiikkilinjan avulla on tärkeää.


Täytyy myös mainita kaikissa lukioissa järjestettävien tapahtumien, kuten vanhojen tanssien sekä ylioppilasjuhlien järjestämispaikka – Kuhmo-talo. Kuhmo-talon Lentua-sali on todella hieno paikka hienojen ja ikimuistoisten tapahtumien järjestämiselle. Lentua-sali on varmasti koko Suomen hienoin paikka tanssia vanhojen tansseja. Pakko myöntää, etten todellakaan halua tanssia jossain liikuntasalissa musiikin soidessa nauhalta, kun vaihtoehtona on tanssia Lentua-salissa orkesterin soittaessa taustalla.
                          
Mutta miten näistä lukion hyvistä puolista saisi tehtyä brändin kainuulaisten nuorten keskuudessa? Mielestäni oikeastaan ainoa tapa on saada Kuhmon yhteislukiolle näkyvyyttä. Näkyvyyden saaminen onnistuu erilaisten sosiaalisten medioiden kautta tai ihan perinteisesti kiertämällä Kainuun yläkouluja kertomassa Kuhmon yhteislukiosta.

Monet peruskoulunsa päättämässä olevat nuoret haluavat päästä opiskelemaan suurelle paikkakunnalle suureen lukioon. Itsekin olin lähdössä pois Kuhmosta, mutta päätin jäädä, enkä ole katunut sitä yhtään. Uskon, että Kuhmon pieni yhteislukio on parempi vaihtoehto kuin jokin suurempi lukio.

Miko Jalkanen

torstai 7. huhtikuuta 2016

Sähköiseen yo-kokeeseen valmistautumista

Lukuvuoden aikana olemme valmistautuneet huolellisesti ensi syksynä alkaviin sähköisiin yo-kokeisiin. Tietokoneita, kaapeleita ja lisälaitteita (mm. kuulokkeita) on hankittu lisää, ohjelmistojen käyttöä (Libre Office) on harjoiteltu ja kurssikokeita tehty sekä Abitilla että muilla sähköisillä järjestelmillä.

Abittiharjoittelua ryhmänohjaustuokiossa.

Syksyllä osallistuimme valtakunnalliseen äidinkielen harjoituskokeeseen ja tällä viikolla valtakunnalliseen yo-kenraaliharjoitukseen. Abittiin on tutustuttu ja käyttöä harjoiteltu myös ryhmänohjaustuokioissa. Vaikuttaisi siltä, että voimme odotella syksyä levollisin mielin, sillä mitään suurta ongelmaa ei ole ilmaantunut yhdessäkään tilanteessa.

Ohjeita ennen äikän harjoituskoetta.
Kurssikoe Edmodolla

Ensimmäiset sähköiset yo-kokeet ovat saksassa, filosofiassa ja maantieteessä, joissa kirjoittajamäärä on suhteellisen pieni. Pienen lukion etu on se, että meillä riittää tietokoneita kaikille kirjoittajille; kenenkään ei tarvitse tuoda omaa konetta yo-kokeeseen.

Tärkeitä taitoja sähköistä yo-koetta varten ovat mm. Libre Officen käyttö, selainikkunoiden järjestely siten, että näkee kysymykset ja aineistot yhtä aikaa sekä erikoismerkkien, mm. @-merkin lisääminen. Näitä kannattaisi jokaisen lukiolaisen harjoitella ihan vapaa-ajallakin. :)

Teksti ja kuvat: Sanna

torstai 25. helmikuuta 2016

Penkkarit 2016

Nyt alko loma!


Kuvassa komeilee Batman, Paavo pesusieni, Luutnantti ja punahilkka

Kuvassa näkyy Liisa Ihmemaassa, Peppi Pitkätossu, Cruella De Vil, Sandy, Enkeli sekä muita elokuvista tuttuja hahmoja. Eksyipä mukaan myös Oluttuoppi.

Viime torstaina 18.2. vietettiin penkkareita. Tänä vuonna oli meidän vuoro lähteä juhlallisesti pois lukiostamme. Penkkarit kun ovat Wanhojen tanssien ja ylioppilasjuhlien rinnalla lukion tärkeimpiä etappeja, oli niitä odotettukin kauan. Tämän vuoden teemana oli elokuvat ja abien puvut olivatkin teemaan sopivia.

Aamu alkoi perinteisillä lämmittelyleikeillä lukion pihassa, vaikka tänä vuonna ei pakkasta ollutkaan (onneksi) kuin reilut -5 astetta. Lukiomme pienet ykköset ja kakkoset muodostivat kunniakujan opettajia varten, ja opettajia odotellessa saivat he tehdä aamujumpan.

Opettajat kuljetettiin arvokkaasti suurien abien autokyydeillä. Otimme opettajat kyytiin kirjaston pihalla ja niin he saivat melkein-limusiinikuskin. Paraatin viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, saapui rehtorimme komealla poliisikyydillä.

Kun opettajat pääsivät turvallisesti sisälle, oli aika polttaa pulpetti! Pulpetin ympärillä oli abien hyvä lämmitellä. Vaikka monikiloiset turkikset lämmittivät muutenkin päällä aika kovasti.

Musiikinopettajaamme (joka abigaalassa sai vuoden meemikuningas-palkinnon) sisälle taluttaa Rosvo.


Itse Pahatar ja Marilyn Monroekin pääsivät seuraamaan pulpetin polttoa.
Pulpetin tuhoamiseen osallistui Gorilla ja Ghostbusters.

Tämän perinteeksi muodostuneen pulpetin hävittämisen jälkeen siirryimme sisätiloihin ja päästimme katsojat saliin. Opettajat saivat istua heille varatussa VIP-pöydässä, koska olihan kyseessä Oscar-gaala-teemainen saliohjelma. Joku opettajista kehuikin järjestelyä: ei ole aina päässyt istumaan yhtä hienoille paikoille. Abit istuivat tietysti sohvilla ja lopuille katsojille oli tehty katsomot salin penkeistä.

Saliohjelmaan kuului opettajien palkitseminen, jossa jokainen opettaja sai Oscar-patsaan ansaitsemastaan tittelistä. Mukana olivat esimerkiksi "Vuoden Joojoo", "Vuoden vitsiniekka", "Vuoden abeihin pettyjä", "Vuoden opiskelija" ja "Vuoden komistus". Juhlassa nähtiin myös neljä meidän abien tekemiä videoita kauhuleffasta realityyn. Opettajat saivat testata tietämystään meistä abeista, joita he ovat kolme vuotta kestäneet (kiitos siitä), kinkkisellä Kahoot-visalla. Voittajaksi taisi selviytyä Petri. Käyttiköhän hän taulukkokirjaa apunaan?

Opettajatkin olivat kuvanneet juhlaan hienon videon, johon liittyi vedonlyöntiä ja fitnesstä.

Juhla salissa loppui abien abilauluun, jossa julistettiin, että "meidän pitää muuttaa maailmaa". Tämän vuoden abilauluna oli siis Anssi Kelan biisi 1972 - tähän päivään sijoitettuna versiona.

 
                        Vuoden parhaan asun palkinnon vei yleisöäänestyksellä Captain America.



Vasemmalta oikealle: 
Eturivi: Octoberfest tarjoilija, Sheriffi, Mario, Supernainen, Kissanainen, Batman, Peppi Pitkätossu, 
Milli Menninkäinen, Evil Queen.
Takarivi: Paavo Pesusieni, Gaalajuontaja, Gaalajuontaja, Rosvo, Nunna, Pinkki gorilla, Musta gorilla, Gorilla, Luigi, Lentokapteeni, Captain America.

Saliohjelman ja ruokailun jälkeen tulikin se kauan odotettu hetki. Meidät kannettiin pois. Abit kannettiin yksitellen rekan kyytiin rehtorin ulkohousutarkastuksen läpi. Minua ainakin itseäni oltiin peloteltu, miten kylmä rekassa tulee, mutta ne olivat onneksi vain pelottelua. Kantaminen oli kylläkin hieman pelottavaa, vaikka olimmekin valinneet kantajiksi luotettavat pojat. Silti koko matkan ajan jännitin, milloin lösähdän alas.

Rekkapiliksellä oli mukavaa. Parasta oli pikkulasten reaktiot, kun heille heitti karkkia. Ja monta päivää väkertämäni abiruusukkeetkin pysyivät kasassa! Rekan lavalla lentelimme ympäriinsä reilun tunnin, kun kuski ajoi aikamoista rallia välillä pysähtyen kysymään, tarkenemmeko vielä. Lopulta rekka-ajelu päättyi Tuupalan pihaan ja pääsimme kahvittelemaan.









Olimmehan laittaneet kakkoset leipomaan meille kaikennäköistä herkkua. Ja hyvää oli. Kiitos kakkoset! Kaikenkaikkiaan penkkaripäivä oli mukava ja ainutlaatuinen, sillä eihän se ole kuin kerran elämässä. Itse voisin kyllä ottaa sen uudestaan.

Kiitos abeille kolmesta vuodesta, opettajille meidän sietämisestä ja muille pikkuisille vain muuten vain!


Abi 16 !

Teksti Roosa, kuvat Christina & Sanna

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Wanhat 2016

Viime perjantaina 19.2. lukiomme kakkosten pitkä harjoittelu ja odotus palkittiin, kun vihdoin ja viimein koitti kauan odotettu Wanhojen tanssipäivä. Tansseja alettiinkin harjoitella jo joulukuussa, joten takana oli vajaan kolmen kuukauden harjoitteluputki.

Ryhmäkuva Wanhoista otettiin ennen päivänäytöstä

Monen tytön päivä alkoi kampaajalla jo varhain. Jo ennen päivänäytöstä muutama pari sai esittää tansseja järjestetyillä vierailuilla. Kaikki tanssijat kerääntyivät Kuhmo-talolle ennen kahtatoista ja kello 12.15 alkaneessa päivänäytöksessä kaikki pääsivätkin tanssimisen makuun. Päivänäytös meni kaikkiaan hyvin, huolimatta pienistä mokista, mutta ne eivät tunnelmaa latistaneet.


Päivänäytöksen jälkeen me Wanhat kävimme kahvittelemassa Tuupalan ruokalassa, jonne ykköset olivat leiponeet kaikenlaisia herkkuja. Muutama ykkönen toimi myös tarjoilijana, joten pöytääntarjoilu oli mahdollista, ja tätä mahdollisuutta kakkoset käyttivätkin ahkerasti. Myös opettajia löytyi kahvittelemasta kakkosten kanssa.

Ernesti Komulainen ja Antti Pulkkinen pitivät puheen naiselle iltanäytöksessä.

Tangon taikaa

Wanhojen itse suunnittelema oma tanssi


Kahvittelun jälkeen meille jäi aikaa valmistautua päivän kohokohtaan eli iltanäytökseen. Jännitystä oli havaittavissa näytöksen lähetessä, mutta yhtä paljon kaikki taisivat olla myös innostuneita. Yleisön istuuduttua upeaan Lentua-saliin tanssijat järjestäytyivät poloneesi-jonoon ja valmistautuivat nauttimaan illasta, vaikka sitten jännityksen kera.

Wanhat tanssivat omaistensa kanssa iltanäytöksen lopuksi.

Esitettäviä tansseja oli kymmenen ja ne olivat (järjestyksessä) poloneesi, avaustanssi, Cicapo, kehruuvalssi, Virginia Reel, Lambeth Walk, Salty Dog Rag, tango, Wanhojen itse suunnittelema oma tanssi sekä Wienervalssi. Iltanäytöksessä Ernesti ja Antti pitivät myös puheen naiselle, joka sai niin tanssijat kuin yleisönkin nauramaan.

Wienervalssin jälkeen Wanhat saivat perinteisesti hakea ihmisiä yleisöstä tanssimaan.



Wanhojen päivän sanotaan olevan ikimuistoinen ja sitä se todellakin oli! Itse ainakin tulen muistamaan tämän päivän ja sen onnistumisesta on kiittäminen monia: kaikkia tanssijoita, Arrigo Blomia ja hänen johtamaansa, hienosti soittanutta Kuhmon Puhallinorkesteria ja Jousiorkesteri Rondoa sekä tietysti tanssit ohjannutta Tom "Tomppa" Sandströmia, joka hoiti homman kotiin kunnialla.

Teksti Christina, kuvat Sanna ja Roosa S.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ysien vierailu

Kuhmon yhdeksäsluokkalaiset vierailivat koulullamme pari viikkoa sitten. Vierailun ideana oli esitellä lukiota pian alkavan yhteishaun takia.

Vierailun alussa kaikki kokoontuivat koulumme saliin. Salissa palkittiin tietovisassa menestyneitä oppilaita ja arvottiin pari lahjakorttia. Seuraavana siirryttiin luokkia kiertämällä tutustumaan lukioomme. Lukiollamme oli kuusi luokkaa varustettuna esittelyä varten.
Luokkien teemoja olivat kielet ja kansainvälisyys, tutustuminen reaaliaineisiin, kuten historiaan, biologiaan ja psykologiaan, musiikki ja äänitysstudio, matemaattiset aineet, äidinkieli, liikunta ja kuvaamataito sekä mehua ja pullaa -piste. Luokissa esiteltiin kyseisen luokan teemaan liittyviä aineita, ja joissakin oli omatoimista tutustumista ja joissakin kuuntelemalla tutustumista.

Vierailu päättyi, kun oppilaat olivat käyneet tutustumassa jokaiseen luokkaan. Toivommekin, että vierailun myötä Kuhmon yhteislukioon saataisiin paljon uusia opiskelijoita! 


Teksti ja kuvat: Roosa M.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...