keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syysvirkistäytymisiltapäivä

Vietimme syysvirkistäytymisiltapäivää (huh mikä sanahirviö!) to 12.9. Kun hallituksen suunnitelma A virkistäytymispäivän ohjelmaksi hylättiin, täytyi kehitellä parin päivän varoitusajalla uusi virkistäytymisiltapäivä ja nyt päästään näkemään miltä suunnitelma B oikein näyttikään!


Ensimmäiseksi ja koko koulun yhteiseksi ohjelmanumeroksi päätimme antangajoogan (hah, jouduin googlettamaan nimen oikeinkirjoituksen) ja jota meille tuli vetämään Julia Kampman! (Kiitos vielä Julialle tästä!) Juuri ennen ohjelman alkua päätti ihana syksyinen ilma yllättää meidät kaatosateella ja jouduimme siirtämään joogailun sisätiloihin viiden minuutin varoajalla. Aula tyhjennettiin yhteistuumin ja sitten pääsimmekin jo joogaamaan! 

Hah, kuvaaja pääsi yllättämään! Vilttiin käpertynyt ykkönen kylmän sykyisen sään uhrina tarjoilemassa makkaraa!

Ehdottomasti odotetuin piste oli makkaranpaisto ja hallitus hankki palolaitokselta grillin lainaan, jossa makkarat saatin hyvin paistettua koulun pihalla. Makkaroita oli tottakai myös kasvissyöjille, tällä kertaan hekään eivät jääneet ilman herkuttelua! Ylijääneet makkarat pääsivät myös niitä haluavien nälkäisten oppilaiden (taikka sitten opettajien) suihin!

Kasvisyöjien chorizo-makkara grillautui aika erikoisesti (kärähtänyt ja räjähtänyt makkara ei valitettavasti päätynyt kuvaan)

Sää ei myöskään sallinut tukkihumalan pelaamista märällä nurmella, joten ohjelmaan tehtiin muutos ja ulkona kärvistely korvattiin aulassa pelattavalla viikinkipallolla tai muilla mukavilla sisäpeleillä!



Märkä sää ei kuitenkaan estänyt makkaranpaiston lisäksi toista ulkona pidettävää pistettä, nimittäin polttopalloa! 



Päivä päätettiin koko koulun yhteiseen ponipeliin ja loppujen makkaroiden syömiseen (josta aiemminkin jo mainittiin).

Kevättalvella on sitten tulossa lukuvuoden toinen virkistäytymis(ilta)päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...