Minua pyydettiin kertomaan abin koulupäivästä, joten tässäpä sitä tulee. Heräsin yhdeksältä, koska on torstai ja koulu alkaa minulla klo 10.55 :) Aamuni alkoi perinteiseen tapaan kahvilla ja Kainuun Sanomilla. Tänään ulkomaiden osio käsitteli Sandy-myrskyä, johon syvennyin turhan pitkäksi aikaa..
Katson kalenterista, mitä aineita minulla on tänään. Yhteiskuntaoppia, englannin kertauskurssia ja äidinkielen puhekurssia on aina torstaisin. Pakkasin kirjat reppuun (joita on kaksi kappaletta vaan) ja lähdin kouluun siinä varttia vaille yksitoista. Se kostautui, sillä oli liukasta, joten pyörällä pääsi hitaasti eteenpäin. Kun tulin koululle, olin melkein myöhässä!
Ekalla tunnilla oli Minnan pitämä yhteiskuntaopin toinen kurssi. Olen melkein ainut abi, sillä jätin sen kolmanteen vuoteen laiskuuttani.. Tällä kertaa tunnilla käsiteltiin Yhdysvaltojen finanssikriisiä. Ryhmässä pohdimme kysymyksiä, mitkä on ollu kotiläksynä. Sen jälkeen Minna "hiillosti" vastauksia.
|
Yhteiskuntaopin kirja. Vauhdikas kansi innostaa opiskelemaan..? |
|
Minna "hiillostaa". |
|
Opettajatkin osaavat vitsailla! |
Koulussa oli ruokana kalapuikkoja. Kuten aina, ruokalassa menee kauan, sillä kavereitten kanssa juttellaan pitkään. Puheenaiheet liikkuvat laidasta laitaan.
Ruokailun jälkeen jatkui yhteiskuntaopin tunti. Meillä oli yhteiskuntaopin sanakoe, johon en ollut kovin hyvin harjoitellut, mutta tunnilla kuuntelusta oli tällä kertaa suuresti hyötyä.
Seuraavalla tunnilla oli englannin kertauskurssia. Toisessa kerroksessa voi olla joskus tylsää viettää välituntia, mutta kavereitten kanssa niistä tulee hauskoja :) Toisinaan jutut jatkuu sitten luokkaakin asti.
Enkun tunnilla käsitellään tiivistelmän kirjoittamista yo-kokeessa ja muutenkin. Pääsimme itse tarkistamaan kaverin tiivistelmää ja turhautumaan, sillä tarkistusohje ei vastaa omaa mielipidettä tärkeistä asioista.
|
Pyrin ostamaan kirjat käytettyinä, ja tämäkin kirja on käytetty. |
|
"Pienen" kasan monisteita lähes jokaiselta kurssilta. |
Koska kyseessä on englannin kertauskurssi, teemme englannin yo-kokeita. Näin oppii värittämään palloja eikä menemään sekaisin sitten itse yo-kokeessa kun tarkistaa vastauksia. Yksikin väärä väritetty pallo voi maksaa L:n.
|
Englannin yo-koetta tekemässä. |
Tunnin loputtua jäin hetkeksi aikaa aulaan juttelemaan kavereitten kanssa. Aulan telkkari on saatu viimein takaisin ja niinpä se on ollut aamusta iltaan päällä.
Aulasta löytää välillä kaikkea hämmentävää ja hauskaa. Tällä kertaa jotkut hallituslaiset olivat käyttäneet hyppytunnin hyväkseen ja tehneet seuranhakuilmoituksen.
|
Aulan nalle ja seuranhakuilmoitus. |
Noin kahden jälkeen kouluni loppui. Minulla olisi vielä ollut äidinkielen puhekurssia, mutta se olikin peruttu. Niinpä lähdin hyvillä mielillä kotiin. Koulussa olin melkein 3 tuntia :)
- Jonna (abi)