maanantai 26. marraskuuta 2012

Abipäivä Oulussa

Lähdimme keskiviikkona 15.11 koulultamme bussilla kello kuusi aamulla suuntanamme Oulun yliopiston abipäivät. Menomatka oli hiljainen, sillä melkein kaikki nukkuivat aikaisesta herätyksestä väsyneinä. Saavuttuamme abipäiville saimme valita itse, mitä esittelyjä menemme kuuntelemaan. Esittelyjä oli pitkin päivää ja meidän tuli itse koota mieleisemme aikataulu. Pystyimme valitsemaan kohteemme neljästä eri tiedekunnasta: humanistisista tieteistä, kasvatustieteistä, teknillisistä tieteistä ja luonnontieteistä.


Pinja ja Tuomas eksyksissä

Päivä kului joutuisasti väenvilinässä eri paikkoihin suunnistaen. Aulaan oli kerätty monen eri alan esittelypisteitä, joista pystyi hakemaan aloista kertovia monisteita ja myös karkkia. Kampusrakennus oli erittäin suuri ja sokkeloinen, minkä takia eri paikkoihin siirtymiseen täytyi varata oma aikansa.

Jenni kävi katsomassa luokanopettajan koulutuksen esittelyn ja kasvatustieteiden tiedekunnan yleisesittelyn. Esittelit olivat Jennin mielestä mielenkiintoisia ja saattaa hyvinkin olla, että esittelyt vahvistivat Jennin opiskelusuunnitelmia tulevaisuudessa.


Jenni, Riikka ja Anni menossa syömään

Koulu oli hyvin värikäs. Kun katsoit ympärillesi, saatoit huomata jokaisen patterin, seinän ja ikkunanpielen olevan maalattu eri väreillä. Tämä teki koulusta kuitenkin hyvin viihtyisän oloisen.

Merika kävi kuuntelemassa taloustieteiden esittelyn ja aihe oli hänen mielestään kiinnostava. Hän olisi silti toivonut, että esittelyssä olisi kerrottu enemmän opiskelusta, sillä nyt esittely keskittyi yliopistoon hakemiseen ja siihen, mitkä asiat vaikuttavat hakuprosessissa.
Pojat tutustumassa

Kellon lyötyä kolme olimme jo valmiita lähtemään. Bussi keinutti tärinällään meidät nopeasti uneen ja ennen kuin huomasimmekaan, olimmekin jo vanhan tutun koulumme pihalla.

Kotimatkalle lähtöä odotellessa

Rakkaudella, Veera ja Pinja

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...