Kuulimme ensin yliopiston opinto-ohjaajan esityksen siitä, miten ruotsalaisiin yliopistoihin haetaan opiskelemaan. Oli mielenkiintoista kuulla, että pääsykokeita ei juuri ollut, vaan koulutusohjelmiin haettiin suoraan todistuksen arvosanojen perusteella. Myöskään minkäänlaista kielikoetta ulkomaalaisille opiskelijoille ei ollut. Mikäli opiskelija halusi parantaa mahdollisuuksiaan päästä yliopistoon, hän voi osallistua erityiseen kokeeseen (högskoleprov). Tämä koe ei ole pakollinen, mutta siitä voi saada muutaman lisäpisteen todistuksesta saataviin pisteisiin. Suomessa tämän kokeen voi käydä suorittamassa ainakin Vaasassa. Kuulemamme esittelyn jälkeen vaikutti siltä, että muutamat ryhmämme opiskelijat saattoivat hieman kiinnostua Ruotsissa opiskelemisesta. Opiskelu ruotsalaisessa yliopistossa on ilmaista ja asuminen maksaa suunnilleen saman verran kuin Suomessa. Opintoihin saa tukea samalla tavalla kuin jos opiskelisi Suomessa.
Pienen hedelmätauon jälkeen lähdimme kahdessa ryhmässä ruotsalaisten oppaiden kanssa kiertämään ympäri yliopiston kampusta. Toisessa ryhmässä esiteltiin aluetta ruotsiksi ja englanniksi, toisessa ruotsiksi ja suomeksi (opettaja tulkkina).
Tähän tauluun kiinnitettiin yliopistossa julkaistut väitöskirjat. |
Taustalla olevan patsaan nimi on Norrsken eli revontulet |
Kierroksen jälkeen menimme syömään lounasta yliopiston ravintolaan ja sen jälkeen lähdimme Ålidhemiin, joka on opiskelijoiden suosima asuinalue yliopistokampuksen vieressä. Tarkoituksenamme oli löytää kaksi kirpputoria, jotka olimme netin perusteella valinneet kohteikseemme. Ensimmäinen kirppis oli pieni pettymys, koska siellä ei ollut juuri mitään kiinnostavaa. Toinen kirppis oli hieman kiinnostavampi, mutta tiloiltaan todella ahdas ja täyteen tungettu. Sieltäkään ei löytynyt mitään kiinnostavaa ostettavaa. Totesimme, että mikäli haluamme mennä hyvälle kirppikselle, suunnistamme Kuhmon kirpputorille! :)
Lounas opiskelijaruokala Lingonissa. |
Ålidhemin kierroksen jälkeen pysäköimme bussin keskustaan jo hyväksi havaitulle paikalle ja lähdimme ottamaan ryhmävalokuvan keskustassa olevan patsaan vierelle. Sama patsas on Uumajan tämänvuotisessa logossa, jota käytetään Euroopan kulttuuripääkaupungin 2014 tapahtumien yhteydessä. Valokuvauksen jälkeen meillä oli hieman vapaa-aikaa, jonka useimmat käyttivät ostoksiin, mutta jotkut lähtivät käymään myös taidemuseossa (Bildmuseet) (kuvat taidemuseosta edelliseltä päivältä).
Iltaohjelmana suurimmalla osalla meistä oli elokuvissa käynti. Filmstaden Umeåssa ei valitettavasti ollut ruotsalaisia elokuvia tarjolla ja ainoa kokonaan ruotsiksi dubattu elokuva olisi ollut lastenelokuva Rio 2. Valitsimme siis amerikkalaisen elokuvan Noah, joka kertoi nimensä mukaisesti vedenpaisumuksesta ja arkin rakentamisesta. Elokuvassa oli ruotsinkieliset tekstit, jotka auttoivat ymmärtämään, mikäli ei saanut selvää siitä, mitä englanniksi sanottiin. Itse elokuva oli ihan OK, mutta ihmettelimme sitä, miten paljon mainoksia ja trailereita ennen elokuvaa näytettiin (ainakin 30 min).
Kaksi opiskelijaa meni elokuvan sijaan MADE 2014-festivaalille. Festivaalilla oli sinfoniaorkesterin konsertti ja pari muuta esitystä. Liput festivaalille olivat kohtalaisen tyyriit, mutta rahalle sai kuitenkin vastinetta.
Elokuvan ja MADE-festivaalin jälkeen kello olikin jo niin paljon, että lähdimme matkustajakotiin syömään iltapalaa ja katsomaan euroviisukarsintaa. Aloimme myös siivota huoneitamme, sillä seuraavana päivänä edessä oli siirtyminen Robertsforsiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti