keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Käsitöitä hyväntekeväisyyteen

Facebookissa julkaistiin tiistaina 9.9. kuva, jossa opiskelijoita ja henkilökuntaa istui lukiomme yläkäytävän sohvalla neulomassa tai virkkaamassa. Mikäli et vielä tiennyt miksi näin teimme, voimme nyt paljastaa, että kyseessä oli hyväntekeväisyyskampanjan mainostuskeino! Opiskeljoilta on noussut ajatus/ehdotus, että koulumme opiskelijat ja henkilökunta tekisivät villavaatteita, sukkia, lapasia ja pipoja hyväntekeväisyyteen. Kaikki villavaatteet, jotka on saatu valmiiksi 1.12 mennessä, lähetetään Punaiselle Ristille, joka puolestaan välittää vaatteet kylmiin, köyhiin maihin, kuten Mongoliaan ja Kazakstaniin.

Huomaatko eroa tämän ja ensimmäisen kuvan henkilöiden välillä?

Neuleissa toivotaan käytettävän normaaleja villalankoja. Langat voivat olla itse hankittuja, mutta lankakeriä voidaan myös maksaa niitä tarvitseville. Villavaatteisiin ei saa kirjailla minkäänlaisia uskonnollisia symboleja, sillä vaatteet menevät eri kulttuureihin. Vaatteita voi tehdä neljää eri kokoa: pikkulasten, kouluikäisten, miesten sekä naisten. Parilliset vaatteet kiinnitetään yhteen, ettei kenenkään tarvitse etsiä paria yksinäisille sukille.


Osallistujat kirjoittavat nimensä yläkerran käytävällä olevaan listaan, jotta jatkossa tuleva info saavuttaa jokaisen. Jos tulee kysymyksiä, voi kysyä Margaretalta, joko lukion käytävällä, Facebookissa tai Wilmassa.

Nyt kaikki innolla osallistumaan, sillä hyväntekeväisyys kannattaa aina ja lisäksi käsitöiden tekeminen on todella rentouttavaa puuhaa! Esimerkiksi yhden pipon virkkaamiseen ei kulu kuin arviolta 4-5 tuntia, olettaen tietenkin, että on virkannut joskus aiemminkin. :) Käsityöt voivat lisäksi auttaa esimerkiksi kielten oppimisessa (ks. linkki), joten samalla nyt on mahdollisuus lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla.

Teksti Sanna, kuvat Sanna ja Risto

1 kommentti:

  1. Hieno projekti! Käsitöiden tekeminen todellakin rentouttaa ja auttaa keskittymään. Itse Kuhmon lukion entisenä kasvattina ja nykyisenä yliopisto-opiskelijana allekirjoitan linkin takaa löytyvän artikkelin toteamukset täysin. Luennoilla tuleekin heiluteltua ahkerasti neulepuikkoja. :) Kutominen antaa käsille tekemistä ja, ajatus ja keskittymiskyky pysyvät paremmin kasassa. Kurssin päätyttyä jalkoja pääsevätkin lämmittämään uudet villasukat.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...