abiturientti täällä taas jutustelee mukavia. Ja jos ei nyt varsinaisesti, mutta elämästä yleensä. Haluaisinkin keskittyä toissapäiväisen ja viikkoa aikaisemman maanantain kulkuun. Jotta on helpompi ymmärtää, mistä on kyse, heitän tähän lukujärjestykseni toiselta jaksolta.
Kyseessä on tuollainen tavallinen neljän kurssin jakso. Miksi se on minulle niin erikoista? Koska minulla ei tasan ikinä ole ollut noin rauhallista ja leppoisaa jaksoa kuin tämä nimenomainen. (Vinkkinä, älkää koskaan ottako kymmentä kurssia. Samaan jaksoon. YO-kokeiden alla. Se on... mielenkiintoista :'>)
Mutta niistä edellisistä maanantaista. Normaalioloissa tunteja olisi neljä. Viikko sitten maanantaina Mira oli virkavapaalla, eli päivä lyheni puolella. Menin siis yhdeksitoista kouluun soittamaan (bändikurssi ♥) ja pääsin kahden jälkeen pois äidinkielen esseekurssilta. Koska tein rästitehtävät jo edellisenä päivänä, minulla oli kahden oppitunnin verran ylimääräistä vapaata. Olotila oli oikein makoisa. :)
Toissapäivänäkin oli siis maanantai. Tupsahdin lukiolle puoli kymmenen maissa englannin puhekurssille ja yhdeltätoista saatiin yo-tulokset. Jakson viimeinen päivä aloitti koeviikon, mutta koska kursseja tosiaan on neljä, sattui niin sopivasti, että sain koko iltapäivän vapaaksi juoksevia asioita ja soittamista varten. Iltapäivällä kävin pianosäestyksessä ja ilta meni musiikkiopistolla oppilaskonsertissa. Sellainen suhteellisen normaali päivä.
Tiistaista voisin kertoa sen verran, että puhekurssin kokeeni oli ruokailun jälkeen, kesto oli kahdesti parikymmentä minuuttia, koska tehtäviin saa valmistautua tovin. Minulla ei ollut pohjatuntiakaan, koska keskiviikko on vapaa kokeista.
Tiistaista voisin kertoa sen verran, että puhekurssin kokeeni oli ruokailun jälkeen, kesto oli kahdesti parikymmentä minuuttia, koska tehtäviin saa valmistautua tovin. Minulla ei ollut pohjatuntiakaan, koska keskiviikko on vapaa kokeista.
Kyllä, kun on reilun kaksi vuotta ahertanut aivan täysillä jaksoilla, saa välillä tällaisia yllätyksiä. Koulua on jäljellä yhden jakson verran, Se on kyllä sitten aivan täynnä ylioppilaskokeisiin valmentavia kursseja sekä niitä pakollisia aineita, joita ei aikaisemmin ole ehtinyt tehdä tai saanut tehtyä.
On muuten hyvin jännittävää, että minulla henkilökohtaisesti meni varmaan puolitoista jaksoa, ennenkuin sisäistin olevani abiturientti. Hämmentävää tällainen :D mutta sehän kertoo vain siitä, ettei abin elämä ole loppujen lopuksi sen kummempaa kuin ykkösen tai kakkosenkaan.
Tsemppiä koeviikolle ja älkää pelätkö haastaa itseänne!
-Kaisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti